Maya
03-03-2008, 02:30 PM
Huomattava venäläinen teologi Sergey Antonenko on tutkinut ja kirjoittanut MAPkirkon teologiasta sekä pyhistä toimituksista. Hän on käsitellyt asioita erittäin objektiivisesti. Eräässä artikkelissaan Recearch and Analytival Materialissa hän etsii selityksiä venäjän ja Itä-Euroopan kirkkojen sekä MAPkirkon yhteisille erikoisuuksille. Kirjoituksessaan hän ihmetteleemiksi MAPkirkkoa kohtaan on niin paljon vastustusta etenkin joitakin sen harjoittamia pyhiä toimituksia kohtaan kuten sijaiskasteet, iankaikkiseen avioliittoon sinetöimiset ym joita aikaisemmin harjoitettiin laajalti myös entisaikojen kristittyjen kesken.
Antonenko kiinnittää huomiota Idän uskontojen harjoittamaan uskoo elämän jatkumisesta kuoleman yli ja sen eri ilmenemismuotoihin idässä. Hän havaitsee että Idän ortodoksisella kirkolla sekä muilla idän uskonnoilla on yhtumäkohta MAp kirkon opetuksiin siinä että vainajia muistetaan enemmän ja heidän puolestaaan rukoillan enemmän kuin länsimaissa. Myös tulevan ylösnousemuksen tapahtumat ja mahdollisuuden sen jälkeen ovat nimen omaan kuolleiden osalta selvemmin esillä Idässä.
Vapaa tahto on eräs asioista joka kiinnosti idän kirkkoja, vapaa tahto myös kuoleman jälkeen. Uskonnollisena historioitsijana jolla ei ole Roomalaiskatolisen kirkon luopumuksen oppia takanaan pystyy Antoneko harvinaisen objektiivisiin huomioihin. Hän kertoomm. että sillä hetkelläkun Kristus vapauitti henkivankilan henget, ne henget jotka olivat odottaneet Häntä uskollisesti ymmärrettiin että kuolleiden pelastus oli todellinen; 1Piet 3:18.20, Efes4:8-10, myös Apoklyfeissä sanotaan tästä Jes.Syr 7:8
Antonenko kirjoittaa: Historia kertoo että kuolleiden ja elävien hengellinen yhteys säilyi vain muutamissa pienissä kirkkokunnisa. Muunmoassa Protestanttiset kirkot kieltävät koko yhteyden olemassa olon.
Hänestä on paradoksaalista että niin ortodoksikirkolla, kuin MAPkirkkolla, jotka ovat nin erilaisia kuin kristittyt yleensä, on useita yhteisiä piirteita mm käsitykset kuolemasta ja vainajien asema elävien keskuudessa. Ortodoksisessa uskonnossa kuollut ihminen on jotakinjoka voi kasvaa ja kehittyä ja joka olisi puettava iankaikkisuuttavarten. Ortodoksit eivät myöskää lopeta rakastamasta kuolluttahenkilöäja he toivat verettömiä lahjoja tälle vielä 40 päivän ajan. Nykyään sytytetään kynttilöitä kuolleiden puolesta.
Kasteista kuolleiden puolesta Antonenko sanoo että niitä jatkettiin Jeesuksen kuoleman jälkeen, kunnes ne kiellettiin Carthagon kokouksessa. Mutta vielä 1044 tapahtui kuolleiden kastamista kun Jaroslav Viisas kaivoi esiin kahden setänsä luut ja kastatti ne. Hän katsoi suureksi tehtäväkseen antaa sedilleen kristillisen elämän mahdollisuuden.
Suurherttua valadimir teki vastaavaa jo hieman aiemmin. Hän lupautui kasteelle saadakseen vaimokseen Annan, Keisari BasilII sisaren. Kaste tapahtui vuonna 988. Vladimir pakkokastatti koko valtakuntansa. Hän kaivatti esiin veljensä luut ja kastatti nekin. (Sukulaisen kertomaa)
Vaikka nämä kertomukset ovat kovin samanlaisia ja osaattavat lopulta olla yksi ja sama kertomus joka on hieman väännetty toisenlaiseksi aikojan kulkuessa pääsaia on kuitenkin että kuolleiden kastamisajatus ei ole outo Idän kirkossa oli se sitten ilman sijaista tai ei ja näitä todella tehtiin alkiajan kirkossa.
Kohta valmistuukin Kieviin uusi MAP kirkon temppeli jossa sitten voidaan jälleen tehdä kasteita kuolleiden puolesta, sijaistoimintana.
Antonenko kiinnittää huomiota Idän uskontojen harjoittamaan uskoo elämän jatkumisesta kuoleman yli ja sen eri ilmenemismuotoihin idässä. Hän havaitsee että Idän ortodoksisella kirkolla sekä muilla idän uskonnoilla on yhtumäkohta MAp kirkon opetuksiin siinä että vainajia muistetaan enemmän ja heidän puolestaaan rukoillan enemmän kuin länsimaissa. Myös tulevan ylösnousemuksen tapahtumat ja mahdollisuuden sen jälkeen ovat nimen omaan kuolleiden osalta selvemmin esillä Idässä.
Vapaa tahto on eräs asioista joka kiinnosti idän kirkkoja, vapaa tahto myös kuoleman jälkeen. Uskonnollisena historioitsijana jolla ei ole Roomalaiskatolisen kirkon luopumuksen oppia takanaan pystyy Antoneko harvinaisen objektiivisiin huomioihin. Hän kertoomm. että sillä hetkelläkun Kristus vapauitti henkivankilan henget, ne henget jotka olivat odottaneet Häntä uskollisesti ymmärrettiin että kuolleiden pelastus oli todellinen; 1Piet 3:18.20, Efes4:8-10, myös Apoklyfeissä sanotaan tästä Jes.Syr 7:8
Antonenko kirjoittaa: Historia kertoo että kuolleiden ja elävien hengellinen yhteys säilyi vain muutamissa pienissä kirkkokunnisa. Muunmoassa Protestanttiset kirkot kieltävät koko yhteyden olemassa olon.
Hänestä on paradoksaalista että niin ortodoksikirkolla, kuin MAPkirkkolla, jotka ovat nin erilaisia kuin kristittyt yleensä, on useita yhteisiä piirteita mm käsitykset kuolemasta ja vainajien asema elävien keskuudessa. Ortodoksisessa uskonnossa kuollut ihminen on jotakinjoka voi kasvaa ja kehittyä ja joka olisi puettava iankaikkisuuttavarten. Ortodoksit eivät myöskää lopeta rakastamasta kuolluttahenkilöäja he toivat verettömiä lahjoja tälle vielä 40 päivän ajan. Nykyään sytytetään kynttilöitä kuolleiden puolesta.
Kasteista kuolleiden puolesta Antonenko sanoo että niitä jatkettiin Jeesuksen kuoleman jälkeen, kunnes ne kiellettiin Carthagon kokouksessa. Mutta vielä 1044 tapahtui kuolleiden kastamista kun Jaroslav Viisas kaivoi esiin kahden setänsä luut ja kastatti ne. Hän katsoi suureksi tehtäväkseen antaa sedilleen kristillisen elämän mahdollisuuden.
Suurherttua valadimir teki vastaavaa jo hieman aiemmin. Hän lupautui kasteelle saadakseen vaimokseen Annan, Keisari BasilII sisaren. Kaste tapahtui vuonna 988. Vladimir pakkokastatti koko valtakuntansa. Hän kaivatti esiin veljensä luut ja kastatti nekin. (Sukulaisen kertomaa)
Vaikka nämä kertomukset ovat kovin samanlaisia ja osaattavat lopulta olla yksi ja sama kertomus joka on hieman väännetty toisenlaiseksi aikojan kulkuessa pääsaia on kuitenkin että kuolleiden kastamisajatus ei ole outo Idän kirkossa oli se sitten ilman sijaista tai ei ja näitä todella tehtiin alkiajan kirkossa.
Kohta valmistuukin Kieviin uusi MAP kirkon temppeli jossa sitten voidaan jälleen tehdä kasteita kuolleiden puolesta, sijaistoimintana.