PDA

View Full Version : Lempikohtia pyhissä kirjoituksissa


Mritti
02-14-2008, 01:59 PM
Pyhät kirjoitukset ovat sen verran tärkeä aihe, että on suorastaan pakko aloittaa keskustelu niistä. Täten ehdotankin, että me kokoaisimme tänne joitain hyviä kohtia. Nämä voisivat olla lempikohtiamme, esimerkiksi seuraavaa:

Kohta on...

auttanut sinua tekemään jonkin tärkeän päätöksen elämässäsi
lohduttanut, kannustanut
vahvistanut todistustasi erityisesti
ollut ratkaiseva tekijä päättäessäsi liittyä kirkkoon
tuonut jonkin oivalluksen tai olet sen kautta ymmärtänyt jotain uutta
liittynyt johonkin tärkeään esim. lähetystyö kokemukseen ...ja teillä on tietysti aivan omat syynne, miksi pidätte jostain kohdasta erityisesti, joten kertokaa ihmeessä nekin.


No niin ja nyt sitten minun vuoroni näyttää esimerkkiä jälleen:

Tietysti eri elämän tilanteessa eri kohdat vaikuttavat enemmän ja ovat tärkeämpiä kuin joskus toiste.

Niinpä yhtenä synkkääkin synkempänä hetkenä eräs kohta vaikutti minuun erityisesti. Siinä taitaa olla Kristuksen sanoja, suunnilleen näin: "Minä pyyhin jokaisen kyyneleenne". Se on yksinkertainen kohta, mutta se iski niin lujasti sillä hetkellä, että yhtäkkiä minä vain tiesin, että Hän pitäisi minusta huolta ja kaikki tulisi käymään parhain päin. Tuon päivän jälkeen olen etsinyt sitä kohtaa monta kertaa uudelleen, mutta olen löytänyt sen vain kerran. Luulen sen olevan joko Vanhan- tai Uuden testamentin lopussa, ihan viimeisissä luvuissa. Muistatteko te sellaista kohtaa? Oli jotain kuolemanjälkeisestäelämästä... No joka tapauksessa tiedän, että minun oli tarkoitus löytää se kohta ja lukea ne sanat juuri tuolloin.
Aivan vähän aikaa sitten eräs kohta kosketti minua erityisesti. Olen lukenut sen kyllä ennenekin, mutten koskaan oikein kunnolla noteerannut. Eli Hebr. 11, koko luku, mutta erityisesti 33-34, jossa sanotaan: "Uskon voimalla he kukistivat valtakuntia, pitivät yllä oikeutta ja pääsivät näkemään lupausten täyttymisen. He tukkivat leijonien kidat, sammuttivat roihuavan tulen ja välttivät miekaniskut. He olivat heikkoja, mutta voimistuivat, heistä tuli väkeviä sotureita, he työnsivät takaisin vihollisen joukot." Tämä kohta on aika toivoa antava, eikö vaan?
Oppi ja Liitot 110 kokonaisuudessaan, erityisesti kuvaus Kristuksesta: "Hänen silmänsä loistivat kuin tulenliekki; hänen päänsä hiukset olivat valkoiset kuin puhdas lumi; hänen kasvonsa loistivat kirkkaammin kuin arusubji; ja hänen äänensä oli kuin suurten vesien pauhu."
KH Mooses 1:18, jossa Mooses puhuu Paholaiselle sanoen: "Hänen kirkkautensa on ollut minun päälläni; sen vuoksi minä osaan tehdä eron hänen ja sinun välillä. Poistu täältä, Saatana." Tässä kohdassa ja muutamassa ennen sitä on montakin merkittävää opetusta, joista yksi on se, että me pystymme Jumalan lapsina erottamaan hyvän ja pahan. Meillä on vapaa tahto, meidän ei koskaan tarvitse alistua kenenkään ei edes Paholaisen käskytettäviksi, me teemme valintamme itse.
No sitten viimeiseksi, muttei suinkaan vähäisimmäksi, Mormonin kirjaan. Moronin kirja kokonaisuudessaan on heti ensi lukemalta ollut minulle tärkeä. Siinä on hyvin selkeästi esitetty tärkeitä periaatteita, Moroni 7:12 (osa): "Niinpä kaikki, mikä on hyvää, tulee Jumalasta, ja se, mikä on pahaa, tulee Perkeleestä." Selvää, yksinkertaista.Hyvä on, teidän vuoronne. Olkaa hyvät.

Maya
02-14-2008, 10:25 PM
Tosi hyvä avaus...koetampa løytää joitakin... palaan varmaseti takaisin asiaan myöhemminkin. Minulla on niin kovin monia hyviä PKiden kohtia ...

auttanut sinua tekemään jonkin tärkeän päätöksen elämässäsi
lohduttanut, kannustanut
vahvistanut todistustasi erityisesti
ollut ratkaiseva tekijä päättäessäsi liittyä kirkkoon
tuonut jonkin oivalluksen tai olet sen kautta ymmärtänyt jotain uutta
liittynyt johonkin tärkeään esim. lähetystyö kokemukseen

Nämä auttoivat minua kun tie nousi pystyyn.
OL64:7 Minä Herra annan synnit anteeksi niille jotkatunnustavat syntinsä minun edessäni ja anovat niitä anteeksi ja jotka eivät ole tehneetsyntiä kuolemaksi. Samastavoi myös lukea 1 joh1:9
Heb 8:12 Sillä minäannan anteeksi heidän vääryytensä enkä enäämuista heidän syntejänsä.
Jesaja 1:18 Vaikka teidän syntinne ovar veriruskeat tulevatne lumivalkoisiksi.

Minua on lohduttanut se että pyhissä Kirjoituksissa kerrotaan monestakin surmiehestä jonka lapsista kaikki eivät olleet kuuliaisia Jumalalle. Jumalalla itselläänkin oli poika joka nousi kapinaan häntä vastaan.

Joh.15:17-19 Sen käskyn minä annan teilleettä rakastatte toisianne.Jos maalima teitä vihaa, niin tietäkää, ettäseon vihannutminua ennen teitä. Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi, muttakoska etteole maailmasta, vaan minä olen teidätmaailmasta valinnut, sen tähden maailma teitävihaa.

Alma 32
2Nefi 25

Hyviä lukuhetkiä :):)

Zappax
02-15-2008, 10:19 AM
Lyhyesti ja ytimekkäästi temppelistä.

Unski1
02-16-2008, 01:59 PM
Zappax puhui temppeleistä. Tuo minullekkin tuli heti mieleen. Kun teen työtä temppelissä, niin minulle tulee usein siellä tilaisuus lukea Pyhiä kirjoituksia. Tuntuu kuin ne avautuisivat siellä paremmin ja ymmärtäisi niiden moniuloitteisuuden. Vain Pyhä Henki voi valaista niiden syvempää tarkoitusta.
Kun viimeksi olin temppelissä luin monien kirjoitusten kohtien ohella Paavalin Hebrealais kirjettä. Siellä hän selvitti luvussa 9 ja 10 temppeli asioita vanhan ja uuden liiton kannalta. Ymmärsin heti mitä varten vanhan liiton aikana ei astuttu kaikkeinpyhimpään vaan ainoastaan ylipappi sai käydä siellä kerran vuodessa mukanaan uhrihärän verta ja vettä. Se sisältää juuri vertauskuvaa Kristuksesta joka ei ollut vielä tullut antamaan uhriaan ihmisten pelastukseksi ja ylösnousemuksen aikaan saamiseksi. Tässä Paavalin kuvaus kuinka Kristus avasi kaikille pääsyn kaikkein pyhimpään. Vertaus käy sekä todellisen ylösnousemuksen kuvaamiseen , että temppelissä kaikkein pyhimpään siirtymistä väliverhon läpi. Hebr. 10:

19 Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään,
20 jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta,
21 ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija",
22 niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;
23 pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen;

Tuo kohta aukeaa varmasti parhaiten niille jotka ovat menneet temppelin läpi.