Elämän arvoista

[mikael]

Paljon arvostamani Viktor E. Frankl on kirjassaan "Olemisen tarkoitus" ryhmitellyt arvot kolmeen ryhmään.
1. Tekemis- ei luomisarvot
2. Elämysarvot
3. Suhtautumisarvot

Frank on juutalainen professori, s. 1905, joka selvisi natsien keskitysleiriltä. Siellä hän kehitteli logoterapiaksi kutsumansa psykopterapeuttisen ajattelun teorian. Sille on ominaista terapia sen kautta, että yksilö löytää elämälleen tarkoituksen, joka ei perustu itsekkyydelle.

Ihminen voi löytää elämälleen arvot kaikissa elämäntilanteissaan. Sen hän totesi keskitysleirillä. Parhaiten selvisivät ne, jotka toimivat toisten hyväksi äärimmäisissäkin oloissa. Hyväkuntoinen ihminen voi toteuttaa tekemisarvoja. Elämysarvoja voi toteuttaa huonokuntoisenakin mm. kuuntelamalla musiikkia ja eläytymällä luonnon kauneuteen. Kun sekään ei enää onnistu, niin vielä on mahdollisuus suhtautumisarvoihin.

Totesin tuon viimeksimainitun arvosuhtautumisen veli H:n kohdalla. Hän on invalidisoitunut nykyisin kuopiolainen veli, joka kulkee kahden kävelysauvan kanssa. Hänen näkönsä on jokseenkin olematon ja huononee jatkuvasti. Kaikesta häntä kohdanneesta huolimatta hänen suhtautumisensa on sama kuin ennen. Hänestä huokuu tavaton hyväntahtoisuus ja hienotunteisuus. Opin tuntemaan veli H:n jo ennen kirkkoon liittymista, sillä olimme samaan aikaan upseerikoulussa samassa tuvassa.

[Unski3]

Työskenteleminen epäitsekkäästi lähimmäistemme hyväksi on varmasti ihan oikea ajatus. Evankeliumikin opettaa tuota samaa periaatetta. Itsekkyys tuskin koskaan voi johtaa kestävään onneen. Kun palvelemme toisiamme ja saamme siitä hyvän mielen se varmasti antaa elämäämme enemmän hyvää tunnetta ja sisältöä, joka voi tehdä meistä tasapainoisia ihmisiä.

Muistan aina oman äitini uhrautuvaisuuden lapsiensa hyväksi. Joskus aivan pienikin asia voi jäädä koko elämän ajaksi mieleen. Muistan kun sodan jälkeen monet asiat olivat kortilla ja kerran meillä oli jotain makeisia ja kun oli viimeinen makeinen, joka olisi ollut äitini osuus, niin hän antoi sen minulle, kun näki kuinka kovasti minulla teki sitä mieli. Kerran Jouluna, kun kuusi oli ollut jo kauan ja alkoi olla kuiva, niin kynttilät paloivat lopussaan ja epähuomiossa sytytti kuusen tuleen. Äitini meni heti ja taputteli paljain käsen tulen, joka alkoi käydä uhkaavaksi, sammuksiin pelkäämättä niitä palohaavoja, jotka siitä tuli. Meidän turvallisuutemme oli etusijalla. Esimerkkejä voisi olla vaikka kuinka paljon ja niitä löytyy myös vaimoni uhrautumisesta, kun sairaana hoiti usein lapsia ja kerran vei kuumeisena Isäni, joka oli siihenaikaan pyörätuolipotilas, konfferenssiin, johon oli luvannut hänet. Minä olin tuolloin Amerikan matkalla enkä pystynyt auttamaan.

Voimme oppia usein aivan lähellämme olevista esimerkeistä miten meidän tulisi toimia lähimmäistemme parhaaksi. Myös rakkauden ja ystävällisen elämäntavan oppiminen on taitolaji ja sitä pitäisi harjoitella joka päivä, että siitä voisi muodostua elämäntapa. Hyväntuulisuus on hieno ominaisuus jolla on aina kaikkiin hyvää tekevä vaikutus.:)