View Full Version : Ihmisen identiteetti uskonnollisesti
mikael
01-03-2009, 10:42 AM
IHMISEN IDENTITEETTI PYHIEN KIRJOITUSTEN MUKAAN
Pyhiin kirjoituksiin sisältyy siellä täällä viitteitä siitä, mikä ihminen on: ”Käsky käskyn päälle, käsky käskyn päälle, läksy läksyn päälle, läksy läksyn päälle, milloin siellä, milloin täällä.” (Jes. 2:7) Keskeinen kuvaus ihmisen identiteetistä sisältyy jo luomiskertomukseen: ”Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento.” (Moos. 2:7) Vanhassa käännöksessä sanotaan, että ihmisestä tuli elävä sielu.
Ennen maan päälle syntymistä ihminen oli luotu Raamatun mukaan Hänen kuvakseen: ”Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” (1. Moos. 27)
Kaikki muukin luotiin Raamatun mukaan ensin hengellisesti ja vasta sitten toteutettiin fyysinen olemassaolo. 1. Mooseksen kirjan 1. luku koskee hengellistä luomista ja 2. luku fyysistä luomista. -
Kun ihminen muovattiin maan tomusta, voi hyvin ymmärtää tämän tarkoittavan sitä, että ihmisen ruumis muokattiin maan eläimiä hyödyntäen eli siten kuin darvinismissakin kuvataan. Jotkut tulkitsevat, että 1. ja 2. luku olisivat kaksi eri luomiskertomusta samasta tapahtumasta, mutta miksi ne on silti liitetty toisiaan seuraaviksi? Ne esitetään Raamatussa eri asioita koskevina. Vasta sitten, kun maasta ”kumpusi vettä” alkoi maa viheriöidä.
Ihmisen alkuperä on siis Raamatun mukaan Jumalan kuvan mukainen. Meillä on aikaisempi olemassaolo taivaassa Jumalallisten vanhempiemme henkilapsina. Hebr. 12:9 sanoo tästä: ”Kun maalliset isämme kurittivat meitä, me emme tohtineet vastustaa. Vielä paljon suurempi syy meillä on alistua taivaallisen Isämme tahtoon, sillä se takaa meille elämän.” Jer. 1:4-5 toteaa: ”Minulle tuli tämä Herran sana: - Jo ennen kuin sinut äidin kohdussa muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin sinut kansojen profeetaksi.” Tämä kohta osoittaa, että Jeremia oli ennen maanpäällistä syntymäänsä taivaassa henkiolentona, jollaisena hänet jo kutsuttiin profeetan tehtävään. Saarnaaja 12:7 sanoo: ”Tomu palaa maahan, josta se on tullut. Henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut.”
Raamatun mukaan ihmisen identiteetti eli samuus ei synny pelkästään mentaalisista ilmiöistä. Emme voi muistaa aikaisempaa olemassaoloamme taivaassa, mutta kuitenkin olemme pohjimmaltamme juuri sitä.
"”Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento.” (Moos. 2:7) Vanhassa käännöksessä sanotaan, että ihmisestä tuli elävä sielu."
Minusta on harmillista että tuo lause on muutettu tuolla lailla. Sanat "elävä sielu" ketrtovat minusta enemmän ihmisestä kuin "elävä olento".
Ihmisellä on sielu, joka on kuoelmaton ja kun se puetaan ruumiiseen, niin se on elävä sielu ja kun ruumis kuolee sielu jatkaa elämsitään, mutta kun olento kuolee se on kuollut.
Minusta tuo maan tomusta muovaaminen tarkoittaa, että olemme tehty samoista materiaaleista kuin mistä maakin on tehty. Meidät ja maa voidaan jakaa samanlaisiin atomeihin, olemme samaa rakennusainesta! Jos asuisimme Marssissa ehkä olisimme erilaisia, tehty Marsin atomeista... mikäli niissä on eroa.
Unski3
01-05-2009, 10:10 PM
Luomistapahtuma on aina kiehtova ja ajatuksia herättävä aihe. Minulle tuli mieleen viime sunnuntaina pyhäkoulu opetus, jossa käsittelemme Oppi ja Liitot kirjaa. Opettaja piirsi taululle aikaympyrän ja sijoitti siihen kaikki pyhät kirjoitukset ja miltä aikajaksolta ne olivat. Hän esitti mielenkiintoisen näkemyksen Vanhan Testamentin ajan alkamisesta. Siinä esitetään luomiskertomus ja sitten ihmisen Aadamin ja Eevan luominen Eedenin Paratiisiin. Hän mainitsi, että siitä alkoi ihmisen vaellus täällä maanpäällä. Ne löydökset joita antropologit ja arkeologit tekevät sitä edeltävältä ajalta ovat todellakin ennen Eedenin puutarhan tapahtumia. Ihmisen alku on kuitenkin tuon luomiskertomuksen mukainen. Kun ajattelemme oikeasta perspektiivistä asioita, niin ei ole mitään olennaista eroa noiden fossiilien ja luomistapahtumien välillä. Ihmisen kirjoitettu historia on vähän yli 5000-vuotta. Myös Raamatussa olevat sukuluettelot johtavat Aadamiin ja Eevaan. Luomiskertomus ei kerro sitä edeltävien luomistapahtumien aikaa eikä muitakaan yksityiskohtia.
Kun mietimme temppelissä saamaamme opetusta luomisesta, niin mielestäni on myös mahdollista, että tämän maapallon aineita on voitu käyttää useamminkin luomisessa. Fossiilit voisivat olla paljon kaukaisemmista luomisista. Kasvit on voitu istuttaa siemenistä, jotka ovat olleet käytössä muissa maailmoissa. Samoin eläimet on voitu asettaa tänne muista luomakunnista. Eihän kaikkea tarvitse luoda aina uudelleen ja uudelleen jos on jo kerran luotu. Luominen on siis oppiemme mukaan järjestämistä.
Mielestäni se järjestyminen mitä tiedemaailma voi havaita ja kutsuu sitä entelekiaksi voi yhtä hyvin olla jatkuvaa luomisprosessia. Tämän on voinut ohjelmoida Jumala tähän luomakuntaan. On vielä niin paljon avoimia kysymyksiä luomakunnan ilmiöistä ja jos mennään vielä mikrokosmokseen tutkimaan aineen syvintä olemusta, niin sitten vasta myssy alkaa pyöriä päässä ja ihmisen on nostettava kädet pystyyn ja tunnustettava voimattomuutensa ja tietämättömyytensä näiden ihmeelisten lainalaisuuksien suhteen. jotka ovat kuin taikuutta verrattuna arkitodellisuuteen.
Jossain tuolla piilee Jumalan viisaus ja kyky luoda valtavia maailmoja ja galakseja kaikkineen. Niin mikro, kuin makro- kosmoksia elollisine olomuotoineen. Aine jo sinänsä on ihmeellistä ja ilmeisesti siihenkin sisältyy henki. Luomis kertomuksenkin mukaan kaikki on ensin luotu hengellisesti. Liekö siinä aineen syvin olemus. Siitä on vain kerrottu, että emme pysty havaitsemaan sitä näillä fyysisillä silmillämme. Aine menee viimekädessä niin hienojakoiseksi rakenteeksi, ettei sitä pystytä havannoimaan millään ihmisen valmistamalla kojeella. Aine ja energia ovat itse asiassa samaa asia. Niitä voidaan muuttaa molemmin päin. Siis ainetta energiaksi ja energiaa aineeksi.
Jumala pystyy käskemään ainetta järjestymään haluamansa laiseksi. Ilmeisesti siihen liittyy tuo aineen henki, joka on ensin järjestetty tiettyyn muotoon ja sen jälkeen se käsketään tuohon fyysiseen muotoon aivan kuin elävien olentojenkin suhteen. Voima jolla näitä tapahtumia ohjataan kutsutaan pappeudeksi. Myös usko on luomisvoima. Jeesus opetti, että, jos meillä on vaikka sinapin siemenen verran uskoa, niin pystymme siirtämään vuoria. Suuremmalla uskolla pystymme varmastikin järjestämään vaikka aurinkokuntia ja galakseja.
Kyllä vain, Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, tekemään samalla tavoin kuin Hän.
1.Tessalonikalaiskirje:
5:23 Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen.
Minä ajattelen, että uusi luomus on tällainen ihminen:
- keho on Pyhän Hengen temppeli
- henki on yhteys Jumalaan, Jumalan henki, joka on saatu uudestisyntymisen hetkellä
Roomalaiskirje:
8:11 Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu.
- sielu on ihmisen mieli, tahto ja tunteet.
Uudestisyntymättömältä sen sijaan puuttuu tuo henki.
mikael
03-14-2009, 06:45 AM
Vanhemmassa raamatunkäännöksessä sanotaan:
1. Moos. 2:7
Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.
Pyhien kirjoitusten oppaassamme sanotaan:
"HENKI. Katso myös Ihminen; Kuolema, fyysinen; Sielu; Ylösnousemus.
Se osa elävää olentoa, joka on olemassa ennen syntymää kuolevaisuuteen, asuu fyysisessä ruumiissa kuolevaisuuden aikana ja on olemassa kuoleman jälkeen erillisenä olentona ylösnousemukseen asti. Kaikki elävät olennot — ihmiset, eläimet ja kasvit — olivat henkiä, ennen kuin maan päällä oli minkäänlaisia elämänmuotoja (1. Moos. 2:4–5; Moos. 3:4–7). Henkiruumis näyttää fyysisen ruumiin kaltaiselta (1. Nefi 11:11; Et. 3:15–16; OL 77:2; 129). Henki on ainetta, mutta se on hienompaa ja puhtaampaa kuin kuolevainen aine (OL 131:7).
Jokainen ihminen on todellinen Jumalan poika tai tytär ja on syntynyt hengeksi taivaallisille vanhemmille ennen syntymäänsä kuolevaisille vanhemmille maan päällä (Hepr. 12:9). Jokaisella ihmisellä on maan päällä kuolematon henkiruumis liha- ja luuruumiin lisäksi. Pyhien kirjoitusten mukaan henki ja fyysinen ruumis muodostavat yhdessä sielun (1. Moos. 2:7; OL 88:15; Moos. 3:7, 9, 19; Abr. 5:7). Henki voi elää ilman fyysistä ruumista, mutta fyysinen ruumis ei voi elää ilman henkeä (Jaak. 2:26). Fyysinen kuolema on hengen ero ruumiista. Ylösnousemuksessa henki yhdistetään uudestaan samaan liha- ja luuruumiiseen, joka sillä oli kuolevaisuudessa, eivätkä ne enää milloinkaan eroa, ja fyysinen ruumis on kuolematon ja täydellinen (Alma 11:45; OL 138:16–17).
Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia, Room. 8:16. Tuottakaa siis ruumiillanne Jumalalle kunniaa! 1. Kor. 6:20. Tämä ruumis on henkeni ruumis, Et. 3:16. Ihminen on henki, OL 93:33. Kristus palveli vanhurskaita henkiä paratiisissa, OL 138:28–30 (1. Piet. 3:18–19). Te olette syntyneet maailmaan veden ja veren ja hengen kautta, Moos. 6:59. Hän seisoi niiden keskellä, jotka olivat henkiä, Abr. 3:23.
Pahat henget: Jeesus ajoi ulos monia pahoja henkiä, Mark. 1:27, 34, 39. Jeesus käski saastaista henkeä lähtemään miehestä, Mark. 5:2–13. Paha henki opettaa ihmiselle, ettei hänen pidä rukoilla, 2. Nefi 32:8. Jeesuksen nimessä hän ajoi ulos riivaajia ja saastaisia henkiä, 3. Nefi 7:19. Monet valheelliset henget ovat lähteneet eksyttämään maailmaa, OL 50:2, 31–32. Joseph Smith esitti kolme avainta, joiden avulla voidaan selvittää, onko henki Jumalasta vai Perkeleestä, OL 129."
Ihminen syntyy uudesti kasteen liiton jälkeen hylättyään syntinsä parannuksen kautta, hän saa uuden hengen. Hänellä on edelleen entinenkin jo taivaasta peräisin oleva henkensä, mutta alkaa elää uudella tavalla totuuden Hengen (Pyhän Hengen) viitoittamaa elämää.
Lainaus viestistäsi mikael
Vanhemmassa raamatunkäännöksessä sanotaan:
1. Moos. 2:7
Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.
Haluaisin vielä tehdä tarkentavan kysymyksen tuosta:
- kuinka ymmärrät, oliko tällä 1. Moos. 2:7 luodulla ihmisellä jo Pyhä Henki sisimmässään eli oliko tämä ihminen uudestisyntynyt?
mikael
03-14-2009, 09:58 AM
Ennen lankeemusta ihminen oli kuolematon. Vasta lankeemusta seurasi kuolema, mikä tarkoitti sekä hengellistä kuolemaa eli eroa Jumalan kasvojen edestä että fyysistä kuolemaa eli hengen eroa ruumiista.
Adam ja Eeva eivät viattomuuden tilassaan tavinneet uudelleensyntymää. Se tuli tarpeelliseksi vasta lankeemuksen jälkeen. Heille annettiin jo alussa evankeliumi. Tuon saman evankeliumin ovat kaikki maan päälle syntyneet ja syntyvät hyväksyneet jo taivaassa, mutta muistimme pyyhitään pois, jotta oppisimme valitsemaan oikein aivan omasta tahdostamme. Tällä on suuri merkitys kehityksemme kannalta. Meitä ei pakoteta hyvään eikä pahaan.
Mielenkiintoinen vastaus sinulla mikael.
Kyllä vaan, Adamin ja Eevan tottelemattomuuden jälkeen tuli tarpeelliseksi sovitus. Ihminen oli rikkonut Jumalaa vastaan eikä pystynyt sovittamaan rikostaan edes Mookseksen lakia noudattaen ja uhraus- ja puhtaussäännöksien avulla. Jumala on oikeudenmukainen ja oikeudenmukaisuus vaatii rikoksen sovittamista. Niinpä Jumalalla ei ollut muuta keinoa kuin tulla itse ihmiseksi maan päälle pojassaan Jeesuksessa sovittamaan maailman synnit. Niin ihmisen rikos Jumalaa vastaan tuli sovitetuksi ja jokainen vapaasta tahdostaan voi sen omistaa hyväkseen.
Kertoisitko vielä, missä raamatussa mainitaan tuo, että "muistimme pyyhitään pois"?
mikael
03-14-2009, 01:06 PM
Se ilmenee mm. näistä:
Jer. 1
5 -- Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin sinut kansojen profeetaksi. [Jes. 49:1; Sir. 49:7; Gal. 1:15]
Joh. 9
1 Tien sivussa Jeesus näki miehen, joka oli syntymästään saakka ollut sokea.
2 Opetuslapset kysyivät häneltä: "Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?" [Luuk. 13:2]
3 Jeesus vastasi: "Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki
Näistä ilmenee, että Jeremia oli olemassa ennen syntmäänsä, sillä ei häntä muuten olisi voitus pyhittää ja määrätä kansojen profeetatksi. Opetuslapsilla oli ymärrys, että ihminen voi tehdä syntiä ennen syntymäänsä, sillä eivät je muuten olisi kysyneet: ""Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?"
Hepr. 12
9 Kun maalliset isämme kurittivat meitä, me emme tohtineet vastustaa. Vielä paljon suurempi syy meillä on alistua taivaallisen Isämme tahtoon, sillä se takaa meille elämän.
Tästä ilmenee, että meillä on taivaallinen Isä, vaikka emme häntä muista.
Job. 38
4 Missä sinä olit silloin kun minä laskin maan perustukset? Kerro, miten se tapahtui, jos osaat! [Ps. 24:2+]
5 Kuka määräsi maan mitat? Tiedätkö sen? Kuka veti mittanuoran sen yli? [Sananl. 30:4; Jes. 40:12]
6 Mihin laskettiin sen peruspylväät? Kuka pani paikoilleen sen kulmakiven,
7 kun aamun tähdet riemuiten karkeloivat ja Jumalan pojat huusivat ääneen iloaan? [Ps. 148:2]
Tässä viitataan Jumalan poikiin (ja tyttäriin), jotka iloitsivat saadessaan tilaisuuden kehittyä. Me kaikki maan päälle syntyvät olemme noita taivaassa olleita, vaikka emme muista sitä.
Tuo oli mielenkiintoinen havainto: miksi opetuslapset kysyivät, jotta kuka teki syntiä - tämäkö vai hänen vanhempansa, kun hänen piti sokeana syntyä. Totta, eihän syntymätön voi syntiä olla tehnyt. Ja sairautta sanotaan usein synnin seuraukseksi tai että sillä ainakin sama alkulähde kuin synnillä.
Johanneksen evankeliumi:
9:1 Ja ohi kulkiessaan hän näki miehen, joka syntymästään saakka oli ollut sokea.
9:2 Ja hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä sanoen: "Rabbi, kuka teki syntiä, tämäkö vai hänen vanhempansa, että hänen piti sokeana syntymän?"
9:3 Jeesus vastasi: "Ei tämä tehnyt syntiä eivätkä hänen vanhempansa, vaan Jumalan tekojen piti tuleman hänessä julki.
Myös tuo Jumalan pojat on mielenkiintoinen, siitä ei oikein kenelläkään ole ollut selkeää opetusta, jotta mitä se tarkoittaa.
1.Mooseksen kirja:
6:2 huomasivat Jumalan pojat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsoivat.
6:4 Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita.
Mutta Jumala ei oikein tykännyt:
6:5 Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat,
6:6 niin Herra katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä.
6:7 Ja Herra sanoi: "Minä hävitän maan päältä ihmiset, jotka minä loin, sekä ihmiset että karjan, matelijat ja taivaan linnut; sillä minä kadun ne tehneeni."
Minua kiinnostaa myös tuo Jobin kirjan ajankohta, siinä näytetään sanovan, että Jumalan pojat ovat edelleen olemassa. Eikä heillä tälläkään kertaa näytä olevan kovin hyvää seuraa.
Job:
1:6 Mutta kun eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat ja asettuivat Herran eteen, tuli myöskin saatana heidän joukossansa.
mikael
03-14-2009, 08:42 PM
Raamatussa lienee myös kansantaruston kaltaisia aineksia. Kuvaukset Jumalan poikien seurustelusta ihmisten tyttärien kanssa ja jättiläisistä saattavat kuulua niihin. Raamatusta jotkut ovat sitä mieltä, että Jobin kirja ja Saarnaaja ovat kaunokirjallisia tuotteita. Meidän tulee lukea kaikkea ymmärryksellä. Jos joku asia on sanottu Raamatussa vain kerran, niin sillä ei ole suurta painoarvoa kokonaisuuden kannalta.
Jättiläiset; riippuu siitä kuinka iso on Jättiläinen. Onhan ne nyt löytäny mm. Californiasta 3+ meristen luita! Jaredilaisetkin olivat kuulemma sangen kookkaita.
Ihmisen pojat ovat luultavasti niitä, joiden perheet eivät ole välittäneet pitää Jumala tietoa tärkeänä ja ovat unohtaneet ja hylänneet opetukset. Sen sijaan Jumalten tyttäret tai pojat ovat siis "kirkon jäseniä".
Todella mielenkiintoista ja opettavaa luettavaa.
1. Mooseksen kirja
6:4 Siihen aikaan eli maan päällä jättiläisiä, ja myöhemminkin, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia; nämä olivat noita muinaisajan kuuluisia sankareita.
6:5 Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat,
6:6 niin Herra katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä.
6:7 Ja Herra sanoi: "Minä hävitän maan päältä ihmiset, jotka minä loin, sekä ihmiset että karjan, matelijat ja taivaan linnut; sillä minä kadun ne tehneeni."
6:8 Mutta Nooa sai armon Herran silmien edessä.
1. Pietarin kirje
3:18 Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä,
3:19 jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, 3:20 jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.
3:21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,
Tuntuivat kuitenkin olleen tärkeitä nuo "Jumalan pojat" ja "ihmisten tyttäret", kun heille käytiin vielä rajan takanakin saarnaamassa.
Unski3
03-16-2009, 07:51 PM
Kaikki jotka eivät ole saaneet tilaisuutta ottaa vastaan tosi evankeliumia tämän maanpäälisen elämänsä aikana saavat mahdollisuuden vielä kuoleman ja ylösnousemuksen välisenä aikana. Juuri tuohon viitataan Raamatussakin kun puhutaan Kristuksen menneen henkimaailmaan vangittujen henkien luokse saarnaamaan. Itse asiassa tätä aihetta on käsitelty nykyajan profeettojen toimesta ja selvennetty, että Kristus järjesti lähetystyön noille hengille, jotta ne jotka uskovat ja tekevät parannuksen pahoista ajatuksistaan (teoistaan) voivat vapautua väliaikaisesta helvetistä kun saavat sijaistoimitukset puolestaan temppeleissä.
vBulletin® v3.7.4, Copyright ©2000-2012, Jelsoft Enterprises Ltd.