PDA

View Full Version : Elämän käsikirjoitus


Aito tyyppi
05-11-2010, 09:26 AM
Monet tuntuvat uskovan kohtaloon. Samaan sarjaan kuuluu myös se, että kaikki olisi ikäänkuin ennalta määrättyä mitä ihmiselämässä tapahtuu ja tulee tapahtumaan. Eilenillalla ajattelin omaa elämääni, joka on jatkunut vähän yli kolmekymmentä vuotta. Summailin asioita ja mietin syy-yhteyksiä ym. Oma historiani on kirjava kuin afrikan kartta, josta varmaankin kertoilen enemmän, kun sopivalta tuntuu.

Kaikki minulle tapahtunut muodostaa enemmän ja vähemmän yhtenevän ketjun, joka on vienyt minut tähän pisteeseen missä nyt olen. Tulin pohtineeksi, että voisiko kaikki olla sattumaa, vai olisiko joku yli-inhimillinen voima ohjannut kulkuani, koetellut minua, aiheuttanut myötä kuten pahojakin vastoinkäymisiä saaden minut tekemään valintoja.

Elämän tarkoitus on ollut vuosia itselläni jo suuremman pohdinnan alla ja tällaisia tulee pakostikin ajateltua. Voisiko ihmiselämällä olla tässä mielessä jokin 'käsikirjoitus' vähän kuin elokuvilla.

Jos ajatellaan niin, että tämänhetkinen elämämme älyllisessä ja tiedostavassa liharuumissa olisi jonkinlainen "koeaika", jonka aikana erotellaan jyvät akanoista, lampaat vuohista tai miten vaan.