mikael
03-13-2010, 03:45 PM
Pidän huomenna 14.3.-10 puheen, josta tässä on ote:
Onkohan se havaintoni oikea, että nykyihmisistä monet kiusaantuvat ja sulkevat korvansa, kun kuulevat sanan totuus ja etenkin jos sanotaan: ainoa totuus? Näin siksi, ettei uskota olevan yhtä totuutta, vaan ajatellaan, että totuus on jokaiselle erilainen. Tietenkin jokainen kokee totuuden omalla yksilöllisellä tavallaan, mutta jokaisesta asiasta on silti vain yksi totuus makuasioita lukuun ottamatta. Näin siksi, että kaikki samasta asiasta olevat erilaiset keskenään ristiriitaiset asiat eivät voi olla kaikki oikein. Ne ovat joko kaikki väärin, tai sitten vain yksi käsitys on oikein.
Hyvin yleinen on käsitys, että jokainen tulee uskollaan autuaaksi. Uskonto onkin yksityisasia, ja tulee olla ymmärtäväinen eri käsityksiä kohtaan. Lause ”jokainen tulee uskollaan autuaaksi” on muokkautunut Preussin kuninkaan Fredrik Suuren sanoista: ”Valtiossani jokaisella on oikeus tulla autuaaksi omalla uskollaan.” Sen hän sanoi julistaessaan maahansa uskonnonvapauden.
Totuus koskee laajempaa kokonaisuutta kuin tieto. On olemassa erilaisia totuusteorioita:
- Korrespondenssi eli vastaavuus todellisuuden kanssa. Ongelmaksi tulee mikä on tuo asiaintila, todellisuus.
- Koherenssi eli yhteensopivuusteoria. Sen mukaan totuuden on sovittava yhteen aikaisemman tietomme kanssa. Mutta mikä takaa, että aikaisempi tietomme on oikeassa suhteessa todellisuuteen?
- Pragmaattinen totuusteoria. Toimiiko käytännössä? Tässä joudutaan suhteellisiin totuuksiin.
Mikä tekee oikeutetuksi uskoa tietyllä tavalla? Mikä olisi niin luotettavaa, ettei se olisi riippuvainen sattumanvaraisuudesta? Pyrkiessämme tietoisesti totuuteen, meidän tulee koettaa saada uskomuksemme (tietomme) tarkan harkinnan perusteella tasapainoon keskenään. Sekään ei vielä takaa totuuden löytämistä, mutta muuta keinoa ei ole. Oikeutus (reliabiliteetti) uskoa huolellisen harkinnan perusteella tietyllä tavalla on ainoa totuuteen johtava menetelmä, jos ainekset oikeaan totuuteen pääsemistä ovat saatavilla.
Kun etsimme kristillistä totuutta, niin voimme silti soveltaa mainitsemiani erilaisia totuusteorioitakin. Soveltaminen tarkoittaa, että
- uskomme tulisi vastata alkukirkon todellisuutta (korrespondenssi)
- sen tulisi olla yhteensopiva alkukirkon oppien ja toimitusten kanssa (koherenssi)
- sen tulisi johtaa käytännössä hyviin hedelmiin (pragmaattinen).
Kun löydämme harkintamme perusteella opetuksia tai ilmoituksia, jotka täyttävät nuo ehdot, niin olemme oikeutettuja päättelemään, että kysymys on uskonnollisesta totuudesta. Tällöin meillä voi olla totuuden tuntu, että olemme oikeassa.
Joseph Smithillä ei ollut käytettävissään totuusteorioita eikä hän ollut lukenut filosofiaa joutuessaan hämmennyksiin monien erilaisten kirkkojen vuoksi, mutta uskoa hänellä oli. Nykyihmisiltä sellaista uskoa taitaa puuttua enemmän kuin muinoin. Nyt ihmiset punnitsevat asioita järjellään ja oppimallaan tavalla ajatella. Joseph Smith sai rukouksensa jälkeen näyn. Me voimme oppia tuosta näystä:
Joseph Smithin historia:
11 Kamppaillessani äärettömissä vaikeuksissa, jotka nämä uskonkiihkoilijoiden ryhmäkunnat olivat riitelyllään saaneet aikaan, luin eräänä päivänä Jaakobin kirjettä, ensimmäistä lukua ja viidettä jaetta, jossa lukee: Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta.
12 Milloinkaan ei mikään kirjoitusten kohta ole tullut voimallisemmin ihmissydämeen kuin tämä silloin minun sydämeeni. Se tuntui käyvän hyvin voimakkaana sydämeni jokaiseen tunteeseen. Mietin sitä yhä uudestaan tietäen, että jos joku ihminen tarvitsi viisautta Jumalalta, niin minä, sillä en tiennyt, mitä tehdä, ja ellen saisi enemmän viisautta kuin minulla silloin oli, en koskaan saisikaan tietää, sillä eri lahkojen uskonnonopettajat ymmärsivät samat kirjoitusten kohdat niin eri tavoin, että se hävitti kaiken luottamuksen kysymyksen ratkaisemiseen Raamattuun vetoamalla.
13 Lopulta päädyin siihen tulokseen, että joko minun oli jäätävä pimeyteen ja ymmälle tai sitten minun oli tehtävä, niin kuin Jaakob neuvoo, eli pyydettävä Jumalalta. Lopulta päätin pyytää Jumalalta päätellen, että jos hän antaa viisautta niille, joilta puuttuu viisautta, ja antaa auliisti ja soimaamatta, minä saattaisin uskaltaa.
14 Niinpä tämän päätökseni mukaan pyytää Jumalalta vetäydyin metsään yrittämään. Se oli kauniin, kirkkaan päivän aamuna aikaisin keväällä tuhatkahdeksansataakaksikymmentä. Yritin sitä ensimmäisen kerran elämässäni, sillä kaikkien huolieni keskellä en ollut vielä milloinkaan siihen mennessä yrittänyt rukoilla ääneen.
15 Vetäydyttyäni paikalle, jonne olin edeltäkäsin aikonut mennä, katsottuani ympärilleni ja havaittuani olevani yksin polvistuin maahan ja aloin esittää sydämeni toiveita Jumalalle. Olin tuskin tehnyt niin, kun minuun kävi heti käsiksi jokin voima, joka valtasi minut kokonaan ja jolla oli sellainen hämmästyttävä vaikutus minuun, että se kahlitsi kieleni, niin etten voinut puhua. Synkkä pimeys tiheni ympärilläni, ja minusta tuntui hetken kuin olisin ollut tuomittu äkilliseen tuhoon.
16 Mutta ponnistaessani kaikki voimani Jumalan avuksi huutamiseen, jotta hän vapauttaisi minut tämän vihollisen vallasta, joka oli käynyt minuun käsiksi, ja juuri sinä hetkenä, jona olin valmis vaipumaan epätoivoon ja antautumassa turmioon — eikä mihinkään kuviteltuun perikatoon vaan jonkun todellisen näkymättömästä maailmasta olevan olennon valtaan, olennon, jolla oli sellainen ihmeellinen voima, jollaista en ollut milloinkaan ennen tuntenut missään olennossa — juuri tämän suuren hädän hetkellä minä näin valopatsaan aivan pääni yläpuolella, aurinkoa kirkkaamman, ja se laskeutui vähitellen, kunnes se lankesi minuun.
17 Heti sen ilmestyessä havaitsin itseni vapautetuksi minua kahlinneesta vihollisesta. Valon levätessä päälläni näin kahden Persoonan, joiden hohdetta ja kirkkautta on mahdoton kuvata, seisovan yläpuolellani ilmassa. Toinen heistä puhui minulle kutsuen minua nimeltä ja sanoi osoittaen toista: Tämä on minun rakas Poikani. Kuule häntä!
18 Aikomuksenani mennessäni kysymään Herralta oli saada tietää, mikä kaikista lahkoista oli oikeassa, jotta tietäisin, mihin liittyä. Sen tähden, heti kun hallitsin itseni, niin että pystyin puhumaan, kysyin Persoonilta, jotka seisoivat yläpuolellani valossa, mikä kaikista lahkoista oli oikeassa (sillä tähän mennessä mieleeni ei ollut tullut, että kaikki olisivat väärässä) ja mihin minun piti liittyä.
19 Minulle vastattiin, etten saanut liittyä yhteenkään niistä, sillä ne olivat kaikki väärässä; ja minulle puhuva Persoona sanoi, että kaikki niiden uskontunnustukset olivat iljettäviä hänen silmissään, että nämä julistajat olivat kaikki turmeltuneita, että "he lähestyvät minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana; he opettavat oppeina ihmiskäskyjä, ja he ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman".
Onkohan se havaintoni oikea, että nykyihmisistä monet kiusaantuvat ja sulkevat korvansa, kun kuulevat sanan totuus ja etenkin jos sanotaan: ainoa totuus? Näin siksi, ettei uskota olevan yhtä totuutta, vaan ajatellaan, että totuus on jokaiselle erilainen. Tietenkin jokainen kokee totuuden omalla yksilöllisellä tavallaan, mutta jokaisesta asiasta on silti vain yksi totuus makuasioita lukuun ottamatta. Näin siksi, että kaikki samasta asiasta olevat erilaiset keskenään ristiriitaiset asiat eivät voi olla kaikki oikein. Ne ovat joko kaikki väärin, tai sitten vain yksi käsitys on oikein.
Hyvin yleinen on käsitys, että jokainen tulee uskollaan autuaaksi. Uskonto onkin yksityisasia, ja tulee olla ymmärtäväinen eri käsityksiä kohtaan. Lause ”jokainen tulee uskollaan autuaaksi” on muokkautunut Preussin kuninkaan Fredrik Suuren sanoista: ”Valtiossani jokaisella on oikeus tulla autuaaksi omalla uskollaan.” Sen hän sanoi julistaessaan maahansa uskonnonvapauden.
Totuus koskee laajempaa kokonaisuutta kuin tieto. On olemassa erilaisia totuusteorioita:
- Korrespondenssi eli vastaavuus todellisuuden kanssa. Ongelmaksi tulee mikä on tuo asiaintila, todellisuus.
- Koherenssi eli yhteensopivuusteoria. Sen mukaan totuuden on sovittava yhteen aikaisemman tietomme kanssa. Mutta mikä takaa, että aikaisempi tietomme on oikeassa suhteessa todellisuuteen?
- Pragmaattinen totuusteoria. Toimiiko käytännössä? Tässä joudutaan suhteellisiin totuuksiin.
Mikä tekee oikeutetuksi uskoa tietyllä tavalla? Mikä olisi niin luotettavaa, ettei se olisi riippuvainen sattumanvaraisuudesta? Pyrkiessämme tietoisesti totuuteen, meidän tulee koettaa saada uskomuksemme (tietomme) tarkan harkinnan perusteella tasapainoon keskenään. Sekään ei vielä takaa totuuden löytämistä, mutta muuta keinoa ei ole. Oikeutus (reliabiliteetti) uskoa huolellisen harkinnan perusteella tietyllä tavalla on ainoa totuuteen johtava menetelmä, jos ainekset oikeaan totuuteen pääsemistä ovat saatavilla.
Kun etsimme kristillistä totuutta, niin voimme silti soveltaa mainitsemiani erilaisia totuusteorioitakin. Soveltaminen tarkoittaa, että
- uskomme tulisi vastata alkukirkon todellisuutta (korrespondenssi)
- sen tulisi olla yhteensopiva alkukirkon oppien ja toimitusten kanssa (koherenssi)
- sen tulisi johtaa käytännössä hyviin hedelmiin (pragmaattinen).
Kun löydämme harkintamme perusteella opetuksia tai ilmoituksia, jotka täyttävät nuo ehdot, niin olemme oikeutettuja päättelemään, että kysymys on uskonnollisesta totuudesta. Tällöin meillä voi olla totuuden tuntu, että olemme oikeassa.
Joseph Smithillä ei ollut käytettävissään totuusteorioita eikä hän ollut lukenut filosofiaa joutuessaan hämmennyksiin monien erilaisten kirkkojen vuoksi, mutta uskoa hänellä oli. Nykyihmisiltä sellaista uskoa taitaa puuttua enemmän kuin muinoin. Nyt ihmiset punnitsevat asioita järjellään ja oppimallaan tavalla ajatella. Joseph Smith sai rukouksensa jälkeen näyn. Me voimme oppia tuosta näystä:
Joseph Smithin historia:
11 Kamppaillessani äärettömissä vaikeuksissa, jotka nämä uskonkiihkoilijoiden ryhmäkunnat olivat riitelyllään saaneet aikaan, luin eräänä päivänä Jaakobin kirjettä, ensimmäistä lukua ja viidettä jaetta, jossa lukee: Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta.
12 Milloinkaan ei mikään kirjoitusten kohta ole tullut voimallisemmin ihmissydämeen kuin tämä silloin minun sydämeeni. Se tuntui käyvän hyvin voimakkaana sydämeni jokaiseen tunteeseen. Mietin sitä yhä uudestaan tietäen, että jos joku ihminen tarvitsi viisautta Jumalalta, niin minä, sillä en tiennyt, mitä tehdä, ja ellen saisi enemmän viisautta kuin minulla silloin oli, en koskaan saisikaan tietää, sillä eri lahkojen uskonnonopettajat ymmärsivät samat kirjoitusten kohdat niin eri tavoin, että se hävitti kaiken luottamuksen kysymyksen ratkaisemiseen Raamattuun vetoamalla.
13 Lopulta päädyin siihen tulokseen, että joko minun oli jäätävä pimeyteen ja ymmälle tai sitten minun oli tehtävä, niin kuin Jaakob neuvoo, eli pyydettävä Jumalalta. Lopulta päätin pyytää Jumalalta päätellen, että jos hän antaa viisautta niille, joilta puuttuu viisautta, ja antaa auliisti ja soimaamatta, minä saattaisin uskaltaa.
14 Niinpä tämän päätökseni mukaan pyytää Jumalalta vetäydyin metsään yrittämään. Se oli kauniin, kirkkaan päivän aamuna aikaisin keväällä tuhatkahdeksansataakaksikymmentä. Yritin sitä ensimmäisen kerran elämässäni, sillä kaikkien huolieni keskellä en ollut vielä milloinkaan siihen mennessä yrittänyt rukoilla ääneen.
15 Vetäydyttyäni paikalle, jonne olin edeltäkäsin aikonut mennä, katsottuani ympärilleni ja havaittuani olevani yksin polvistuin maahan ja aloin esittää sydämeni toiveita Jumalalle. Olin tuskin tehnyt niin, kun minuun kävi heti käsiksi jokin voima, joka valtasi minut kokonaan ja jolla oli sellainen hämmästyttävä vaikutus minuun, että se kahlitsi kieleni, niin etten voinut puhua. Synkkä pimeys tiheni ympärilläni, ja minusta tuntui hetken kuin olisin ollut tuomittu äkilliseen tuhoon.
16 Mutta ponnistaessani kaikki voimani Jumalan avuksi huutamiseen, jotta hän vapauttaisi minut tämän vihollisen vallasta, joka oli käynyt minuun käsiksi, ja juuri sinä hetkenä, jona olin valmis vaipumaan epätoivoon ja antautumassa turmioon — eikä mihinkään kuviteltuun perikatoon vaan jonkun todellisen näkymättömästä maailmasta olevan olennon valtaan, olennon, jolla oli sellainen ihmeellinen voima, jollaista en ollut milloinkaan ennen tuntenut missään olennossa — juuri tämän suuren hädän hetkellä minä näin valopatsaan aivan pääni yläpuolella, aurinkoa kirkkaamman, ja se laskeutui vähitellen, kunnes se lankesi minuun.
17 Heti sen ilmestyessä havaitsin itseni vapautetuksi minua kahlinneesta vihollisesta. Valon levätessä päälläni näin kahden Persoonan, joiden hohdetta ja kirkkautta on mahdoton kuvata, seisovan yläpuolellani ilmassa. Toinen heistä puhui minulle kutsuen minua nimeltä ja sanoi osoittaen toista: Tämä on minun rakas Poikani. Kuule häntä!
18 Aikomuksenani mennessäni kysymään Herralta oli saada tietää, mikä kaikista lahkoista oli oikeassa, jotta tietäisin, mihin liittyä. Sen tähden, heti kun hallitsin itseni, niin että pystyin puhumaan, kysyin Persoonilta, jotka seisoivat yläpuolellani valossa, mikä kaikista lahkoista oli oikeassa (sillä tähän mennessä mieleeni ei ollut tullut, että kaikki olisivat väärässä) ja mihin minun piti liittyä.
19 Minulle vastattiin, etten saanut liittyä yhteenkään niistä, sillä ne olivat kaikki väärässä; ja minulle puhuva Persoona sanoi, että kaikki niiden uskontunnustukset olivat iljettäviä hänen silmissään, että nämä julistajat olivat kaikki turmeltuneita, että "he lähestyvät minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana; he opettavat oppeina ihmiskäskyjä, ja he ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman".