mirja99
02-27-2010, 08:42 PM
Tammikuun pakkasista on selvitty ja helmikuukin on viimeistä vaille valmis. Kauniita kirkkaita kevätpäiviä on jo riittänyt. Itse aloittelin kevään vastaan oton tänään ostamalla kimpun tulppaaneja. Lisäksi osa sisäkasveista saa lähiaikoina uuutta kasvualaa.
Kävin siemenpussejani lävitse ja ensiviikonaikana esikasvatukseen siirtyvät basilika, ruohosipuli sekä tomaatti. Nyt on aika suunnitella kesän kasvustoja, mikäli mielii saada omaa satoa kesän aikana. Yhtenä helppona säästötapana on kasvattaa omat yrtit ja salaatit kesäisin. Uutena tuttavuutena parvekkeelleni siirtyy tänäkesänä myös kevät sipulin taimet.
Lasitetun parvekkeen kuumuuttavastaan taistelen kastelukitein (vähentävät kastelukertojen määrää), isoin ruukuin, joihin mahtuu huomattavat vesivarastot, sekä suojauksin. Hankinnassa olisi parvekkeelle tarkoitetut suojaverhot, jotka lisäisivät parvekkeen käyttömukavuutta huomattavasti.