PDA

View Full Version : 2Nefi 27 viimeiset ajat


Maya
02-09-2010, 10:32 AM
LUKU 27
Pimeys ja luopumus peittää maan viimeisinä aikoina. Mormonin kirja tulee julki. Kolme todistajaa todistaa kirjasta. Oppinut mies sanoo, ettei hän voi lukea sinetöityä kirjaa. Herra tekee ihmeellisen teon ja ihmeen. Vertaa Jesaja 29. Noin 559–545 eKr.
1 Mutta katso, viimeisinä aikoina eli pakanoiden aikoina — niin, katso, kaikki pakanoiden kansakunnat ja myös juutalaiset, sekä ne, jotka tulevat tähän maahan, että ne, jotka ovat muissa maissa, aivan niin, kaikissa maailman maissa, katso, he juopuvat pahuudesta ja kaikenlaisista iljetyksistä —
* Aika, jota nykyisin eletään; aika (tai taloudenhoitokausi) juuri ennen Herran toista tulemista. Ilmoitan teille, mitä teille tapahtuu tulevina aikoina, 1. Moos. 49:1. Lunastaja sanoo viimeisen sanan maan päällä, Job 19:25. Tulee vielä aika, jolloin Herran pyhäkön vuori seisoo lujana, Jes. 2:2. Viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat, 2. Tim. 3:1–7. Lopun aikoina tulee pilkkaajia, jotka kieltävät toisen tulemisen, 2. Piet. 3:3–7. Minä profetoin teille viimeisistä ajoista, 2. Nefi 26:14–30. Näin kirkkoani on kutsuttava viimeisinä aikoina, nimittäin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkoksi, OL 115:4. Kristus tulee viimeisinä päivinä, Moos. 7:60.
Koska pakanoiden luku on täysi? Nyt alkavat jo juutalaisetkin liittyä kirkkoon, lähestyykö pakanain luvun täyteys?
2 ja kun se aika tulee, Herra Sebaot rankaisee heitä ukkosella ja maanjäristyksellä ja suurella pauhulla ja myrskyllä ja rajuilmalla ja ahnaalla tulenlieskalla.
*3 Moos 26:5; 5 Moos 28-30; 3 Nefi 8:10;LK43:25;63:32-33;88:8891; Jes. 24:6;Jes. 66:15–16.MK Jaak. 6:3.Ja kuinka siunattuja ovatkaan ne, jotka ovat tehneet uutterasti työtä hänen viinitarhassaan; ja kuinka kirottuja ovatkaan ne, jotka karkotetaan omaan paikkaansa! Ja maailma poltetaan tulella. 3. Nefi 25:1. Sillä katso, se päivä tulee, joka palaa kuin tulinen uuni; ja kaikki ylpeät, niin, ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä on jumalatonta, ovat oljenkorsia; ja tuleva päivä polttaa heidät, sanoo Herra Sebaot, niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa.

3 Ja kaikki kansakunnat, jotka taistelevat Siionia vastaan ja ahdistavat sitä, ovat kuin yöllinen uninäky, eli heidän käy kuin nälkäisen, joka uneksii, ja katso, hän syö, mutta herää ja hänen sielunsa on tyhjä; tai kuin janoisen, joka uneksii, ja katso, hän juo, mutta herää, ja katso, hän on nääntynyt, ja hänen sielullansa on jano; niin, samoin käy kaikkien kansakuntien paljouden, joka taistelee Siionin vuorta vastaan.
*Jesaja 29 7-10. Tilanne oli juuri tälläinen Joseph Smithin aikana. Ihmisillä oli kova hengellinen nälkä. Ei ollut yhtään profeettaa, näkijää, ilmoitusta.
Siionin vuori juutalaisen tavan mukaan tarkoittaa Herran Temppeliä.
4 Sillä katso, te kaikki, jotka teette pahaa, seisahtukaa ja kummastelkaa, sillä te tulette huutamaan ja parkumaan; niin, te tulette juopumaan, mutta ette viinistä, te tulette hoippumaan, mutta ette väkijuomasta.
5 Sillä katso, Herra on vuodattanut teidän päällenne raskaan unen hengen. Sillä katso, te olette sulkeneet silmänne ja te olette hylänneet profeetat; ja teidän hallitsijanne ja näkijät hän on peittänyt teidän pahuutenne tähden.
6 Ja tapahtuu, että Herra Jumala tuo teille julki kirjan sanat, ja ne ovat niiden sanoja, jotka ovat nukkuneet.
7 Ja katso, kirja on sinetöity; ja kirjassa on ilmoitus Jumalalta maailman alusta sen loppuun asti.
*Mitä sinetöity osa sisälsi .. jakeet 7-19 1 Nefi 14:26;3 Nefi 26:9-11
8 Ja nyt, näiden sinetöityjen asioiden tähden, sitä, mikä on sinetöity, ei anneta ihmisten jumalattomuuden ja iljetysten aikana. Sen vuoksi kirja salataan heiltä.
9 Mutta kirja annetaan eräälle miehelle, ja hän antaa kirjan sanat, jotka ovat niiden sanoja, jotka ovat nukkuneet tomussa; ja hän antaa nämä sanat toiselle;
10 mutta niitä sanoja, jotka on sinetöity, hän ei anna, eikä hän anna kirjaa. Sillä kirja on sinetöity Jumalan voimalla, ja sinetöity ilmoitus pidetään kirjassa Herran hyväksi näkemään aikaan asti, jotta ne tulisivat julki; sillä katso, ne ilmoittavat kaiken maailman perustamisesta sen loppuun asti.
*Millonsinetöity osa tulee esiin? Eter 4:4-7
11 Ja tulee aika, jolloin kirjan sinetöidyt sanat luetaan katoilta; ja ne luetaan Kristuksen voimalla; ja ihmislapsille ilmoitetaan kaikki, mitä milloinkaan on ollut ihmislasten keskuudessa ja mitä milloinkaan on tuleva aina maailman loppuun asti.
12 Ja nyt, sinä päivänä, jolloin kirja annetaan miehelle, josta olen puhunut, kirja kätketään maailman silmiltä, niin etteivät kenenkään silmät sitä näe, paitsi että kolme todistajaa näkee sen Jumalan voimalla, sen lisäksi, jolle kirja annetaan; ja he todistavat kirjan ja siinä olevien asioiden totuudesta.
*Oliver Cowerry, David Whitmer, Martin Harris
13 Eikä sitä näe kukaan muu, paitsi muutamat Jumalan tahdon mukaisesti, todistaakseen hänen sanastaan ihmislapsille; sillä Herra Jumala on sanonut, että uskollisten sanat puhuvat ikään kuin kuolleista.
* Christian Whitmer, Jacob Whitmer, Peter Whitmer nuorempi, Johm Whitmer, Hiram Page, Joseph Smith vanhempi, Hyrum Smith, Samuel H. Smith.
14 Sen vuoksi Herra Jumala on ryhtyvä tuomaan julki kirjan sanoja; ja niin monen todistajan suulla kuin hän hyväksi näkee, hän on vahvistava sanansa; ja voi sitä, joka hylkää Jumalan sanan!
15 Mutta katso, tapahtuu, että Herra Jumala sanoo sille, jolle hän kirjan antaa: Ota nämä sanat, joita ei ole sinetöity, ja anna ne toiselle, jotta hän voi näyttää niitä oppineelle, sanoen: Lue tämä, rukoilen sinua. Ja oppinut sanoo: Tuo tänne kirja, niin minä luen ne.
16 Ja nyt, he sanovat näin maailman kunnian tähden ja etua saadakseen, eivätkä Jumalan kunnian tähden.
17 Ja mies sanoo: En voi tuoda kirjaa, sillä se on sinetöity.
18 Silloin oppinut sanoo: En voi lukea sitä.
* 64 ”Menin (Harris) New Yorkin kaupunkiin ja esitin käännetyt kirjoitusmerkit käännöksineen professori Charles Anthonille, kirjallisista saavutuksistaan kuululle miehelle. Professori Anthon totesi, että käännös on oikea, oikeampi kuin mikään, mitä hän oli aikaisemmin nähnyt käännetyn egyptistä. Sitten näytin hänelle ne, joita ei ollut vielä käännetty, ja hän sanoi niiden olevan egyptiläisiä, kaldealaisia, assyrialaisia ja arabialaisia; ja hän sanoi niiden olevan oikeita kirjoitusmerkkejä. Hän antoi minulle todistuksen, joka todistaisi Palmyran asukkaille, että ne olivat oikeita kirjoitusmerkkejä ja että niiden merkkien käännös, jotka oli käännetty, oli myös oikea. Otin todistuksen ja panin sen taskuuni, ja olin juuri lähtemässä talosta, kun herra Anthon kutsui minut takaisin ja kysyi minulta, kuinka nuori mies sai tietää, että kultalevyt olivat paikassa, josta hän ne löysi. Vastasin, että Jumalan enkeli oli ilmoittanut sen hänelle.
65 Silloin hän sanoi minulle: ‘Antakaapas minun katsoa tuota todistusta.’ Niinpä otin sen taskustani ja annoin sen hänelle, jolloin hän otti sen ja repi palasiksi ja sanoi, ettei nykyisin ole mitään sellaista kuin aenkelien palvelus ja että jos toisin levyt hänelle, hän kääntäisi ne. Ilmoitin hänelle, että osa levyistä oli bsinetöity ja että minua on kielletty tuomasta niitä. Hän vastasi: ‘En voi lukea sinetöityä kirjaa.’ Lähdin hänen luotaan ja menin tohtori Mitchellin luo, joka vahvisti, mitä professori Anthon oli sanonut, mitä tulee niin kirjoitusmerkkeihin kuin käännökseenkin.”

Maya
02-09-2010, 10:33 AM
19 Ja nyt tapahtuu, että Herra Jumala antaa jälleen kirjan ja sen sanat sille, joka ei ole oppinut; ja mies, joka ei ole oppinut, sanoo: En ole oppinut.
* Jes. 29:11–12.

20 Silloin Herra Jumala sanoo hänelle: Oppineiden ei pidä niitä lukea, sillä he ovat hylänneet ne, ja minä kykenen tekemään oman työni; sen vuoksi sinun tulee lukea ne sanat, jotka minä sinulle annan.
*Herra valvoo kirjan esiintuloa ja pystyy järjestämään sen esiintulon haluamanaan aikana vaikak oppimattomien avulla. Siksi oli tarpeen kääntäjät ja näkykivi, Joseph Smith oli saanut vai aivan vähän opetusta.
21 Älä kajoa niihin, mitkä on sinetöity, sillä minä tuon ne julki itse hyväksi näkemänäni aikana; sillä minä osoitan ihmislapsille, että minä kykenen tekemään oman työni.
22 Ja nyt, kun olet lukenut ne sanat, jotka olen käskenyt sinun lukea, ja saanut todistajat, jotka olen sinulle luvannut, silloin sinetöi kirja jälleen ja kätke se minun huomaani, jotta voin säilyttää sanat, joita et ole lukenut, kunnes omassa viisaudessani näen hyväksi ilmoittaa kaiken ihmislapsille.
*Kirja oli määrä antaa takaisin Herran huomaan, siksi sitä ei ole meillä täällä tänään. Mutta parhaaksi katsomanaan aikana Herra tulee palauttamaan kirjan ja sallii avata sinetit.

23 Sillä katso, minä olen Jumala; ja minä olen ihmeiden Jumala; ja minä osoitan maailmalle, että minä olen sama eilen, tänään ja ikuisesti; ja minä toimin ihmislasten keskuudessa ainoastaan heidän uskonsa mukaisesti.
24 Ja jälleen tapahtuu, että Herra sanoo sille, joka lukee sanat, jotka hänelle annetaan:
25 Koska tämä kansa lähestyy minua suullaan ja kunnioittaa minua huulillaan mutta on vetänyt sydämensä minusta kauas ja sen pelko minua kohtaan on ihmiskäskyjen mukaan opetettua —
26 sen tähden minä ryhdyn tekemään tämän kansan keskuudessa ihmeellistä tekoa, niin, ihmeellistä tekoa ja ihmettä, sillä sen viisaiden ja oppineiden viisaus häviää, ja sen ymmärtäväisten ymmärrys kätketään.
*Kumma teko ja ihme: Mormonin Kirjan ja Jeesuksen Krsitukse Kiron ja Pappeuden palaustus, myöhempien aikojen profeetat. Palautus ja Siionin perustaminen. Se on Pietarin lausumaa kaiken paikalleen asettamista: Apt 3: 19-21 19 Katukaa siis syntejänne, jotta ne pyyhittäisiin pois, 20 kääntykää, jotta Herra antaisi tulla virvoituksen ajan ja lähettäisi Jeesuksen, teille ennalta valitsemansa Voidellun. 21 "Taivas oli oleva hänen asuinsijansa siihen aikaan saakka, jolloin kaikki pannaan kohdalleen, niin kuin Jumala ikiajoista asti on luvannut pyhien profeettojensa suulla.

27 Ja voi niitä, jotka syvälle yrittävät kätkeä suunnitelmansa Herralta! Ja heidän tekonsa ovat pimeässä, ja he sanovat: Kuka meidät näkee, ja kuka meidät tuntee? Ja he sanovat myös: Totisesti, teidän asioiden ylösalaisin kääntämistänne tullaan pitämään savenvalajan saven kaltaisena. Mutta katso, minä osoitan heille, sanoo Herra Sebaot, että minä tiedän kaikki heidän tekonsa. Sillä sanooko teos tekijästään: Ei hän ole minua tehnyt? Tai sanooko luomus luojastaan: Ei hän mitään ymmärrä?
28 Mutta katso, sanoo Herra Sebaot: Minä osoitan ihmislapsille, että on vain lyhyt aika enää, ja Libanon muuttuu viljavaksi vainioksi; ja viljavaa vainiota pidetään metsän veroisena.
29 Ja sinä päivänä kuurot kuulevat kirjan sanat ja sokeiden silmät näkevät synkeydestä ja pimeydestä.
*Hengellisesti kuurot eivät pysty kuulemaan hengen kuiskauksia.Hengellisesti sokeat eivät pysty näkemään Jumalan käden vaikutusta ympärillään. LK58:15 He ovat kovasydämisiä ja paatuneita.
30 Ja sävyisätkin ilahtuvat, ja he iloitsevat Herrasta, ja köyhät ihmisten joukossa riemuitsevat Israelin Pyhästä.
*Jesajan mukaan Herra näkee myös että jotkut eiva¨t ole sokeita tai kuuroja omast syystään. Näin käy sinä paivänä jolloin kuurot saavat kuulonsa ja sokeat näkönsä(30). Koska (Orson Pratin mukaan) ihmiset huomaavat opin ja neuvojen hyvyyden sekä opin profetian avulla olevan täydellisyyden, sekä sen tiedon vuoksi jota se jakaa ihmisille Herran tulemisen päivään valmistautumiseksi. Tämä saa maailman köyhät iloitsemaan.
31 Sillä niin totta kuin Herra elää, he saavat nähdä, että pelätystä tehdään loppu ja pilkkaaja poltetaan ja kaikki pahuuteen kärkkäät hävitetään,
32 ja ne, jotka sanoillaan tekevät ihmisestä rikkojan ja virittävät ansan sille, joka portilla tuomitsee, ja sysäävät vanhurskaan syrjään tyhjän tähden.
33 Sen tähden, Herra, joka lunasti Abrahamin, sanoo Jaakobin huoneesta näin: Nyt Jaakob ei joudu häpeään, eivätkä hänen kasvonsa nyt kalpene.
34 Vaan kun hän näkee lapsensa, minun kätteni työn, keskuudessaan, he pitävät pyhänä minun nimeni ja pitävät pyhänä Jaakobin pyhän ja pelkäävät Israelin Jumalaa.
*Jesaja29:20-23
35 Nekin, jotka hengessä eksyivät, tulevat ymmärrykseen, ja ne, jotka nurisivat, ottavat opikseen.
’Voi kuinka sydäntäni onkin sarkenyt rinnassani, kun olen nähnyt kristityun maailman sokleuden, kun tiedän, että monet ovat vilpittömiä! Tiedän että monet heistä halsusivat tietäa¨totuuden, mutta he tuskin tiesivät, kääntyäkkö oikella tai vasemmalle, nii suuria erheitä heidän ksekuudessaan opetettiin, js niin voimakkaita olivat heidän omaksumansa perimätiedot. Herran käskyujä opetettiin heille ihmiskäskyin innoituksen ja Pyhä Hengen voiman asemasta. ”Myös hengessä eksyneet ymmärtävät”kun tämä kirja tulee esiin ja ”napisevat ottavat oppia”.
Vaikutta siltäettä tämän kirja sisältöön liittyy jotakin opillista, tai ihmiset eivät visi sad siitä oppia åoistaa erheensä. Muta ne jotka ovat lukeneet tämän kirjan, todistavat minulle, että heidän mielensä on lopullisesti saanut rauhan Jumalan toimituksia koskeva opin suhteen. Orson Pratt Journal of Discourses osa 15 s. 188-189.