mikael
12-31-2009, 07:40 PM
Jeesus opetti ihmisiä kutsumalla luokseen lapsen ja sanoen:
”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse
taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi,
on suurin taivasten valtakunnassa.” (Matt. 18:2-3). Kehotus
viittaa siihen, että meidän tulisi muuttaa jotain aikuisuuden
tuomaa itsessämme. Jeesus viittaa nöyrtymiseen. Olemmeko
aikuisuuden saavutettuamme siis ylpistyneet ja sen
ohessa alkaneet pitää itseämme jonain muuna mihin on oikeutus?
Mitä meille tapahtuukaan varttuessamme? Varmaan kaikki
muistamme jotain ajasta, jolloin elimme välittömässä suhteessa
ympäristöömme. Tuskin huomasimme esim. ajattelevamme.
Reagoimme ympäristöön spontaanisesti, itsestään selvänä.
Muistan lämpimän kesäpäivän. Olimme ulkona koko perhe ja
joitakin vieraitakin oli käymässä. Arvelen olleeni 6.5-vuotias.
Joku herätti kysymyksen elämän tarkoituksesta. Muistan ihmetelleeni,
kun sitä ihmeteltiin eikä kukaan antanut selkeää
vastausta. Sanoin: ”Me ihmiset olemme kuin mehiläiset, jotka
keräävät hyvää Jumalalle Hänen käyttöönsä. Se on elämän
tarkoitus.” Joku aikuinen, ehkä isäni, katsoi minuun hymähtäen.
Muistan hänen sanoneen jotain sellaista, että miten se
sillä tavalla voisi olla. Sen vaikutelman muistan selvästi, ettei
lapsi nyt tuollaisia saa sanoa aikuisten keskusteluun. Tunsin
että en tullut ymmärretyksi. Huomasin ajattelevani ja lisäksi
ajattelin eri tavalla kuin muut. Minulla oli erillinen ajatus, jota
muut eivät ymmärtäneet. Olen edelleen sitä mieltä, että ymmärsin
tuolloin elämän tarkoituksesta enemmän kuin kukaan
Identifikaatiovaikeudet läsnä olleista.
”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse
taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi,
on suurin taivasten valtakunnassa.” (Matt. 18:2-3). Kehotus
viittaa siihen, että meidän tulisi muuttaa jotain aikuisuuden
tuomaa itsessämme. Jeesus viittaa nöyrtymiseen. Olemmeko
aikuisuuden saavutettuamme siis ylpistyneet ja sen
ohessa alkaneet pitää itseämme jonain muuna mihin on oikeutus?
Mitä meille tapahtuukaan varttuessamme? Varmaan kaikki
muistamme jotain ajasta, jolloin elimme välittömässä suhteessa
ympäristöömme. Tuskin huomasimme esim. ajattelevamme.
Reagoimme ympäristöön spontaanisesti, itsestään selvänä.
Muistan lämpimän kesäpäivän. Olimme ulkona koko perhe ja
joitakin vieraitakin oli käymässä. Arvelen olleeni 6.5-vuotias.
Joku herätti kysymyksen elämän tarkoituksesta. Muistan ihmetelleeni,
kun sitä ihmeteltiin eikä kukaan antanut selkeää
vastausta. Sanoin: ”Me ihmiset olemme kuin mehiläiset, jotka
keräävät hyvää Jumalalle Hänen käyttöönsä. Se on elämän
tarkoitus.” Joku aikuinen, ehkä isäni, katsoi minuun hymähtäen.
Muistan hänen sanoneen jotain sellaista, että miten se
sillä tavalla voisi olla. Sen vaikutelman muistan selvästi, ettei
lapsi nyt tuollaisia saa sanoa aikuisten keskusteluun. Tunsin
että en tullut ymmärretyksi. Huomasin ajattelevani ja lisäksi
ajattelin eri tavalla kuin muut. Minulla oli erillinen ajatus, jota
muut eivät ymmärtäneet. Olen edelleen sitä mieltä, että ymmärsin
tuolloin elämän tarkoituksesta enemmän kuin kukaan
Identifikaatiovaikeudet läsnä olleista.