View Full Version : Ihmisen identiteetti pyhien kirjoitustenmukaan
mikael
12-31-2009, 07:31 PM
Pyhiin kirjoituksiin sisältyy siellä täällä viitteitä siitä, mikä
ihminen on: ”Käsky käskyn päälle, käsky käskyn päälle, läksy
läksyn päälle, läksy läksyn päälle, milloin siellä, milloin
täällä.” (Jes. 28:10) Keskeinen kuvaus ihmisen identiteetistä
sisältyy jo luomiskertomukseen: ”Herra Jumala muovasi
maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän
henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento.” (Moos. 2:7)
Vanhassa käännöksessä sanotaan, että ihmisestä tuli elävä
sielu.
Ennen maan päälle syntymistä ihminen oli luotu Raamatun
mukaan Hänen kuvakseen: ”Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen,
Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi
heidät.” (1. Moos. 27)
Kaikki muukin luotiin Raamatun mukaan ensin hengellisesti
ja vasta sitten toteutettiin fyysinen olemassaolo. 1. Mooseksen
kirjan 1. luku koskee hengellistä luomista ja 2. luku fyysistä
luomista.
Kun ihminen muovattiin maan tomusta, voi hyvin ymmärtää
tämän tarkoittavan sitä, että ihmisen ruumis muokattiin maan
eläimiä hyödyntäen eli siten kuin darvinismissakin kuvataan.
Jotkut tulkitsevat, että 1. ja 2. luku olisivat kaksi eri luomiskertomusta
samasta tapahtumasta, mutta miksi ne on silti liitetty
toisiaan seuraaviksi? Ne esitetään Raamatussa eri asioita
koskevina. Vasta sitten, kun maasta ”kumpusi vettä” alkoi
maa viheriöidä.
16
Ihmisen alkuperä on siis Raamatun mukaan Jumalan kuvan
mukainen. Meillä on aikaisempi olemassaolo taivaassa Jumalallisten
vanhempiemme henkilapsina. Hebr. 12:9 sanoo tästä:
”Kun maalliset isämme kurittivat meitä, me emme tohtineet
vastustaa. Vielä paljon suurempi syy meillä on alistua taivaallisen
Isämme tahtoon, sillä se takaa meille elämän.” Jer. 1:4-5
toteaa: ”Minulle tuli tämä Herran sana: - Jo ennen kuin sinut
äidin kohdussa muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin
sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin
sinut kansojen profeetaksi.” Tämä kohta osoittaa, että
Jeremia oli ennen maanpäällistä syntymäänsä taivaassa henkiolentona,
jollaisena hänet jo kutsuttiin profeetan tehtävään.
Saarnaaja 12:7 sanoo: ”Tomu palaa maahan, josta se on tullut.
Henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut.”
Raamatun mukaan ihmisen identiteetti eli samuus ei synny
pelkästään mentaalisista ilmiöistä. Emme voi muistaa aikaisempaa
olemassaoloamme taivaassa, mutta kuitenkin olemme
pohjimmaltamme juuri sitä.
Unski3
01-01-2010, 05:49 PM
Kirjoitit mm.
"Kun ihminen muovattiin maan tomusta, voi hyvin ymmärtää
tämän tarkoittavan sitä, että ihmisen ruumis muokattiin maan
eläimiä hyödyntäen eli siten kuin darvinismissakin kuvataan."
Minä en voi uskoa noin. Tuo ajatus perustuu hyvin tämänpuoliseen ajatteluun ja siihen tietoon, jota nyt meillä on käytettävissä.
Luominen on varmasti meille käsittämätön prosessi, mutta kuinka Jumalalla olisi ollut tarvetta käyttää kuolevaisten eläimien kehitysvaiheita kuolemattoman ihmisen luomiseen?
Materiaalin tunteminen täydellisesti ei ole meidän tiedossamme, eikä ne voimat, jolla niitä muokataan. Jumala tuntee kaiken ja voi siksi käskeä aineita haluamallansa tavalla. Hän pystyy järjestämään niistä kiaikki elämän muodot. Kaikkihan on ensin luotu hengellisesti ja vasta sitten aineelliseen muotoonsa. Eläimet luotiin kukin omaksi lajikseen ja ne voivat lisääntyä vain lajinsa mukaan, aivan kuten luomiskertomuksessa kerrotaan. Ei siis voi hypätä lajista toiseen tämä on nykyäänkin selvä tosiasia. Temppelissä tuosta saa selkeän käsityksen. Monet johtavat auktoriteetit ovat myös tehneet selväksi, ettei ihmistä ole muovattu eläinten kautta, vaan suoraan ihmiseksi Aadamiksi ja Eevaksi. Me olemme heidän jälkeläisiään ja sukumme löytyy myös Raamatusta.
Juutalaisen perimätiedon mukaan Nooan piti otta arkkiin oliko se 5 paria PUHTAITA eläimiä sekä vain kaksi epäpuhtaita. Minua kiinnostavat nuo epäpuhtaat, ne ovat oman käitykseni mukaan kahden puhtaan eläimen ristymä. Mitäköhän nämä puhtaat eläimet mahtoivat olla? Luulisin: Leijona, Olisiko esim Puuma leijonan ja jonkun muun risteytys? Lehmä, oli varmaan puhdas eläin ja Härkä. Hevonen lienee puhdas. Mutta oliko aasi puhdas, muuli ei ainakaan olisi ollut puhdas eläin. Tiikeri, vai oliko tiikeri sapeihammaksen ja jonkun muun risteymä. Nykyäänkin syntyy koko ajan uusia lajeja. Tavallaan luomistyö ei ole loppunut vieläkään.
Ihmisestä uskon, että ihmisruumis on kokoonpantu samoista hiukkasista, kuin kaikki muukin maan päällä. Olivatko jotkut eläimet "kokeiluja" tulevista luomuksia varten, jopa ihmistä varten en osaa sanoa.
Kun oikeen ajatelen... ihminen luotiin Jumalan kuvaksi meillä on siis hyvä syy ajatella että kun Jumala loi ihmisen hän loi tämän todella itsensä näköiseksi. Vaikka onkin löytynyt ihmisapinoita, en kuitenkaan ole vakuuttunut että ihminen olisi muodostattu niistä käsin. Toisaalta taas Jeesus oli Jumalan AINOA poika, vaikka Aatamikin oli Jumalan poikia. Eli Aatamin oli tultava luomisen kautta.
Tämä on myös yksi niistä aiheista joista Jumala ei ole sanonut paljoakaan, vain sen, että hän loi ihmisen. Loiko hän ihmisen mutatioiden kautta vai kuten kuvanveistäjä tekee savi patsaan. Mielenkiintoista.
mikael
01-01-2010, 07:38 PM
[QUOTE=Unski3;309782]Kirjoitit mm.
Luominen on varmasti meille käsittämätön prosessi, mutta kuinka Jumalalla olisi ollut tarvetta käyttää kuolevaisten eläimien kehitysvaiheita kuolemattoman ihmisen luomiseen?
Tänään TV:ssä oli orangeista. 97% niiden geeneistä ovat samoja kuin meillä. Tällaisia tosiasioita ei voi sivuuttaa. Kehitysoppia vastaan on hyökätty, koska sitä on käytetty uskonnon vastaisessa propagandassa ja ateismin perusteluna. Minusta ei ole mitään ristiriitaa. Aluksi oli hengellinen luominen ja sitten fyysinen. Fyysinen luominen on nähdäkseni tapahtunut siihen tapaan kuin evoluutio-oppi kuvaa.
Entelekia selittää, miten luomakunnassa tapahtuu täydellistymistä aivan spontaanisti. Sen voi hyvin ymmärtää toteuttavan hengellisen luomisen aikaansaannokset. Laita sana Googleen. Siellä on ollut ensimmäisenä blogini artikkeli.
mikael
01-01-2010, 07:42 PM
Tässä tuo artikkeli
http://blogitus.net/httpblogitusnet151027/2008/05/29/entelekia/
Unski3
01-04-2010, 09:13 PM
[QUOTE=Unski3;309782]Kirjoitit mm.
Luominen on varmasti meille käsittämätön prosessi, mutta kuinka Jumalalla olisi ollut tarvetta käyttää kuolevaisten eläimien kehitysvaiheita kuolemattoman ihmisen luomiseen?
Tänään TV:ssä oli orangeista. 97% niiden geeneistä ovat samoja kuin meillä. Tällaisia tosiasioita ei voi sivuuttaa. Kehitysoppia vastaan on hyökätty, koska sitä on käytetty uskonnon vastaisessa propagandassa ja ateismin perusteluna. Minusta ei ole mitään ristiriitaa. Aluksi oli hengellinen luominen ja sitten fyysinen. Fyysinen luominen on nähdäkseni tapahtunut siihen tapaan kuin evoluutio-oppi kuvaa.
Entelekia selittää, miten luomakunnassa tapahtuu täydellistymistä aivan spontaanisti. Sen voi hyvin ymmärtää toteuttavan hengellisen luomisen aikaansaannokset. Laita sana Googleen. Siellä on ollut ensimmäisenä blogini artikkeli.
Vaikka vain 3% on eroa orankeihin, niin silti on riittävän suuri ero. Sitä ei voi sivuuttaa, että emme ole kovinkaan lähellä niitä. Niillä on mm. neljä kättä ja niiden älykkyys on kaukana ihmisen älystä ja ne ovat myös kovin eri näköisiä ihmisten kanssa eikä ihminen ja oranki voi lisääntyä keskenään sitäkään ei voi ohittaa vain Darvinismiin uskoen.
mikael
01-05-2010, 09:57 AM
Ihminen luotiin maan tomusta Raamatun mukaan. Minusta se tarkoittaa sitä, että ihmisen luomisessa käytettiin täällä jo olleita elämän muotoja. Kehitysopin mukaan meillä on yhteinen kantamuoto apinoiden kanssa, mutta meitä ei ole luotu apinoista. Geenien samanlaisuus osoittaa, että olemme samaa "tomua", geenejä.
Unski3
01-05-2010, 06:17 PM
luotiin, eli hänen fyysinen ruumiinsa valmistettiin hänen hengelleen, niin se tehtiin maan tomusta. Se on ainoa asia mitä siitä kerrotaan. Geenit ovat täysin tulkintaa tässä yhteydessä. Aadam luotiin kuolemattomaan muotoon Eedenin paratiisiin ja ilmoituksen mukaan hänen ruumiissaan ei ollut nesteitä, kuten veri ja vesi ollenkaan. Siksi tuo ruumis oli tomua ja siihen puhallettiin hänen henkensä. Tuo ruumis muistuttti ylösnoussutta ruumista, joten se oli korkeampaa kuin tämä kuolevainen telestinen ruumis. Syntiinlankeamisen yhteydessä ruumiiseen tuli nuo nesteet. Ei voida ajatella, että tuo iankaikkisen elämän omaava ruumis olisi muodostettu kuolevaisten eläimien kautta.
Kyllä Jumalalla on voima käsitellä hiukkasia niin että niistä muodostuu suoraan se mitä ollaan luomassa. Niinkuin aiemmin totesin tuo prosessi ei ole tiedossamme eikä ymmärryksemme luomistapahtumaan ole riittävä, koska emme tiedä vielä edes aineen kaikkia salaisuuksia. Sen mikä on meille ilmoitettu on, että usko ja pappeus sisältävät voimia, joilla voidaan saada aikaan kaikenlaisia ihmeitä. Kristus käytti tuota voimaa sairaiden parantamisessa ja kuolleiden herättämisessä. Hän sai sokeat näkemään ja kuurot kuulemaan sekä rammat kävelemään. Niisäkin tapauksissa täytyi tapahtua nopeaa luomista kudoksissa, jotta täysin vaurioituneet tulivat uudeksi terveeksi. Nopea luomisvoima esiintyi myös, kun hän kirosi viikunapuun, joka ei antanut Hänelle hedelmää. Kun hän sanoi, ettei tuo koskaan tuottako hedelmää, niin se kuivui hetkessä. Tuo oli negatiivistä luomista mutta osoitti kuinka hänen sanaansa elävä puu totteli heti. Varmasti muutos sen solukossa oli nopea.
mikael
01-06-2010, 10:49 AM
Raamattu käyttää vertauskuvallista kieltä. "Maan tomun" voi hyvin ymmärtää tarkoittavan tänne jo aikaisemmin luotuja elämän muotoja. En tarkoita, että olisi ollut kirjaimellisesti kysymys geeneistä, vaan yleensä täällä jo olleesta elämästä.
Jumala toimii luonnonlakien mukaan. Ihmeetkin perustuvat johonkin luonnolliseen prosessiin, mutta pidämme niitä ihmeinä siksi, että emme tiedä, miten ne tapahtuvat. Herralla nuo prosessit ovat hallinnassa.
vBulletin® v3.7.4, Copyright ©2000-2012, Jelsoft Enterprises Ltd.