Maya
12-05-2009, 12:53 PM
Olen lisännyt ja tulen lisäämään juutalaisen Rabbin kommentteja hänen lukiessaan Mormonin Kirjaa. Kommentit ovat todella mielenkiintoisia ja on syytä pitää mielessä että ko henkilö EI ole lukenut eikä tiedä paljoakaan mormonismistä, kuitenkin kommentit todistavat juuri siitä mitä tapahtui. Ko henkilö ei siis ole koskan lukenut MKn kommenteja muilta.
Ymmärrettävistä syistä hän ei halua ainakaan vielä nimeään julkisuuteen. Mutta suunnittele kirjan tekemistä kommenteistaan.
Tuli myös mieleeni että jotta Raamattu ja MK todella sulautuisivat yhdeksi kirjaksi olisi jonkun Juutalaisen Rabbin tms joka tuntee Juutalaisten tavat tehtävä kuten näiden kirjojen kirjoittajat aikanaan eli rakentaa yhdistämällä niissä oleva tietoa uusi aikairja joak sisältäisi KAIKEn tiedon noista kaikista kirjoista. Aivan kuten entisajan juutalaiset tekivät esim Kuolleen meren kääröt, Lichian kirjeet (luultavasti väärin kirjoitettu) Kaikki nuo samoin myös VT on osiltaan lainattu muista kirjoituksista ja pantu kokoon niiden avulla. Eli kuten MKta usein on haukuttu plagioinniksi Kuollen meren Kääröt ja nuo kirjeet todistavat että oli vanha juutalainen tapa lainailla sieltä ja täältä.
Joka tapauksessa todella mielenkiintoinen kommentointi on meneillään. En kirjoita enempää omia kommentteja ennen kuin Rabbi on samassa kuin missä minä olen. Sitten lisää sekä omani, että Rabbin kommentit joka jakeen alle. Nyt olen vain lisäillyt sanomalla mistä jakeesta on kysymys.
Mielenkiintoisia lukuhetkiä!