PDA

View Full Version : 2 Nefi 10


Maya
09-20-2009, 06:38 PM
Juutalaiset tulevat ristiinnaulitsemaan Jumalansa. Heidät hajotetaan, kunnes he alkavat uskoa häneen. Amerikka on vapauden maa, jossa yksikään kuningas ei hallitse. Tehkää sovinto Jumalan kanssa pelastuaksenne hänen armonsa kautta. Noin 559–545 eKr.
1 Ja nyt minä, Jaakob, puhun teille taas, rakkaat veljeni, tästä vanhurskaasta oksasta, josta olen puhunut.
2 Sillä katso, ne lupaukset, jotka olemme saaneet, ovat lupauksia meille lihan mukaisesti; ja nyt, vaikka minulle on näytetty, että monet lapsistamme menehtyvät lihassa epäuskon tähden, Jumala on kuitenkin armollinen monille, ja meidän lapsemme tuodaan takaisin, niin että he voivat päästä siihen, mikä antaa heille todellisen tiedon heidän Lunastajastaan.
3 Ja nyt, kuten minä sanoin teille, on välttämätöntä, että Kristus — sillä viime yönä enkeli sanoi minulle, että tämä on oleva hänen nimensä — tulisi juutalaisten keskuuteen, niiden keskuuteen, jotka ovat jumalattomampi osa maailmaa; ja he ristiinnaulitsevat hänet — sillä näin meidän Jumalamme näkee hyväksi; eikä maan päällä ole mitään muuta kansakuntaa, joka ristiinnaulitsisi Jumalansa.
* Aikaisemmin kutsuttiin Kristusta Israelin Pyhäksi, nyt ilmoitettiin hänen nimensä.

4 Sillä jos ne voimalliset ihmeet tapahtuisivat muiden kansakuntien keskuudessa, ne tekisivät parannuksen ja tietäisivät, että hän on niiden Jumala.
5 Mutta pappisvallan ja pahojen tekojen tähden Jerusalemissa olevat niskuroivat häntä vastaan, niin että hänet ristiinnaulitaan.
6 Ja nyt, heidän pahojen tekojensa tähden heidän osakseen tulee tuhoa, nälänhätää, ruttotautia ja verenvuodatusta; ja ne, joita ei tuhota, hajotetaan kaikkien kansakuntien sekaan.
7 Mutta katso, näin sanoo Herra Jumala: Kun tulee aika, jolloin he uskovat minuun, että minä olen Kristus, silloin minä olen tehnyt heidän isiensä kanssa liiton, että heidät tuodaan lihassa, maan päällä, takaisin omiin perintömaihinsa.
8 Ja tapahtuu, että heidät kootaan pitkästä hajaannuksestaan meren saarilta ja maan neljältä ääreltä, ja pakanakansakunnat tulevat olemaan suuret minun silmissäni, sanoo Jumala, koska ne vievät heidät heidän perintömaihinsa.
9 Niin, pakanoiden kuninkaista tulee heille kasvatusisiä, ja heidän kuningattaristansa tulee imettäjiä; sen vuoksi Herran lupaukset ovat suuret pakanoille, sillä hän on ne puhunut, ja kuka voi kiistää?
* Tohtori Max Nordau: Jeesus on sielu sielustamme samoin kuin liha lihastamme. Kuka sitten voisi ajatella hänen sulkemistaan israelin kansan ulkopuolelle? Pyhä Pietari j¨¨a ainoaksi juutalaiseksi, joka sanoi Daavidin pojasta:"En tunne sitä misetä".
Elleivät juutalaiset nykyaikaan mennessä olekkaan osoitaneet julkista kunnioituista Jeesu hahmon ylväälle moraaliselle kauneudella, se johtuu siitä että heidän ahdistajansa ovat aina vainonneet, kiduttaneet ja murhanneet heitä Hänen nimessään.
Juutalaiset ovat tehneet johtopäätöksensä Mestarin opetuslapsista, mikä on väärin; vääryys jonka kristityiksi itseään kutsuneiden leppymättömän julman vihan iankaikkiset uhrit voivat saada anteeksi. Joka kerran kun joku Juutalaisnen on mennyt alkulähteelle ja ajatellut Kristusta yksin, ilman hänen seuraajikseen tekeytyviä, hän on huudahtanut hellyyttä ja ihailua tuntien: "Tämä mies on meidän. Hän on kunniaksi rodullemme, ja me pidämme häntä omanamme samoin kuin evankelijumeja - juutalaisen ja pelkästään juutalaisenkirjallisuuden helmiä." (Lainaus JF Smithin teoksesta: Sighns of the times s. 62-63)
Ameriikka laiset kustansivat useita laivoja jotka toivat juutalaisia uuteen Israelin valtioon.
10 Mutta katso, tämä maa, sanoi Jumala, on oleva sinun perintömaasi, ja pakanat tulevat siunatuiksi maassa.
11 Ja tämä maa on oleva pakanoille vapauden maa, eikä maassa nouse kuninkaita pakanoille.
12 Ja minä linnoitan tämän maan kaikkia muita kansakuntia vastaan.
13 Ja se, joka taistelee Siionia vastaan, menehtyy, sanoo Jumala.
14 Sillä se, joka nostattaa kuninkaan minua vastaan, menehtyy, sillä minä, Herra, taivaan kuningas, olen heidän kuninkaansa, ja minä olen ikuisesti valona niille, jotka kuulevat minun sanani.
15 Ja nyt, tästä syystä, jotta minun liittoni, jotka olen tehnyt ihmislasten kanssa ja jotka minä toteutan heille heidän ollessaan lihassa, toteutuisivat, minun on tehtävä tyhjäksi pimeyden ja murhien ja iljetysten salaiset teot.
16 Sen vuoksi se, joka taistelee Siionia vastaan, niin juutalainen kuin pakana, niin orja kuin vapaa, niin mies kuin nainen, menehtyy; sillä he ovat niitä, jotka ovat kaiken maan huora; sillä ne, jotka eivät ole minun puolellani, ovat minua vastaan, sanoo meidän Jumalamme.
17 Sillä minä täytän lupaukseni, jotka olen antanut ihmislapsille ja jotka minä toteutan heille heidän ollessaan lihassa.
18 Ja nyt, rakkaat veljeni, näin sanoo meidän Jumalamme: Minä ahdistan sinun jälkeläisiäsi pakanoiden kädellä; kuitenkin minä pehmitän pakanoiden sydämet, niin että he ovat kuin isä heille; sen vuoksi pakanat tulevat siunatuiksi ja heidät luetaan Israelin huoneeseen.
*18a
Luuk. 13:28–30.
OL 45:7–30.7 sillä totisesti minä sanon teille, että minä olen Alfa ja Oomega, alku ja loppu, maailman valo ja elämä — valo, joka loistaa pimeydessä, eikä pimeys sitä käsitä.
Ef. 3:6.
Gal. 3:7, 29.
1. Nefi 14:1–2.1 Ja tapahtuu, että jos apakanat kuulevat Jumalan Karitsaa sinä aikana, jona hän ilmoittaa itsensä heille sanassa sekä bvoimassa, todellisissa teoissa ottaakseen pois heidän ckompastuskivensä —
3. Nefi 16:13.13 Mutta jos pakanat tekevät parannuksen ja palaavat minun luokseni, sanoo Isä, katso, heidät aluetaan minun kansani joukkoon, oi Israelin huone.
3. Nefi 21:6, 22.6 sillä näin Isä on tarkoittanut niiden tulevan apakanoilta, jotta hän voi näyttää voimansa pakanoille siitä syystä, että pakanat, elleivät he paaduta sydäntään, voisivat tehdä parannuksen ja tulla minun luokseni ja ottaa kasteen minun nimeeni ja tuntea minun oppini oikeat kohdat, jotta heidät voidaan blukea minun kansaani, oi Israelin huone;
3. Nefi 30:2. 2 Kääntykää, kaikki te apakanat, jumalattomilta teiltänne ja btehkää parannus pahoista teoistanne, valheistanne ja petoksistanne ja haureudestanne ja salaisista iljetyksistänne ja epäjumalien palvonnastanne ja murhistanne ja pappisvallastanne ja kateudestanne ja riidoistanne ja kaikesta jumalattomuudestanne ja iljetyksistänne ja tulkaa minun luokseni ja ottakaa kaste minun nimeeni, jotta saisitte syntinne anteeksi ja täyttyisitte Pyhällä Hengellä, jotta teidät cluettaisiin minun kansaani, joka on Israelin huonetta.
Abr. 2:9–11. 9 Ja minä teen sinusta suuren kansakunnan, ja minä asiunaan sinua ylen määrin ja teen sinun nimesi suureksi kaikkien kansakuntien keskuudessa, ja sinä olet siunaukseksi jälkeläisillesi sinun jälkeesi, niin että he kantavat käsissänsä tämän palvelutyön ja pappeuden kaikille kansakunnille.

19 Ja nyt, minä pyhitän ikuisesti tämän maan perintömaaksi sinun jälkeläisillesi ja niille, jotka luetaan sinun jälkeläistesi joukkoon, sillä se on oivallinen maa, sanoo Jumala minulle, kaikkia muita maita parempi; sen vuoksi minä tahdon kaikkien siinä asuvien ihmisten palvelevan minua, sanoo Jumala.
* Kuitenkin suuret siunaukset vaativatenemmän niitä halajavilta.
20 Ja nyt, rakkaat veljeni, koska näemme, että armollinen Jumalamme on antanut meille näin paljon tietoa näistä asioista, muistakaamme hänet ja hylätkäämme syntimme ja älkäämme olko alla päin, sillä meitä ei ole hylätty; tosin meidät on ajettu pois perintömaastamme, mutta meidät on johdatettu parempaan maahan, sillä Herra on tehnyt meren poluksemme, ja me olemme meren saarella.
21 Mutta suuret ovat Herran lupaukset niille, jotka ovat meren saarilla; ja nyt, koska puhutaan saarista, täytyy olla enemmän kuin tämä, ja niilläkin asuu meidän veljiämme.
22 Sillä katso, Herra Jumala on aika ajoin johdattanut Israelin huonetta pois tahtonsa ja mielensä mukaisesti. Ja nyt, katso, Herra muistaa kaikki ne, jotka on taitettu pois, minkä vuoksi hän muistaa meidätkin.
23 Rohkaiskaa sen tähden sydämenne ja muistakaa, että te olette vapaita toimimaan omasta puolestanne — valitsemaan ikuisen kuoleman tien tai iankaikkisen elämän tien.
* valinnan vapaus on tärkeä periaate.
24 Ja nyt, rakkaat veljeni, tehkää sovinto Jumalan tahdon kanssa älkääkä Perkeleen ja lihan tahdon kanssa; ja muistakaa tehtyänne sovinnon Jumalan kanssa, että te pelastutte ainoastaan Jumalan armosta ja sen kautta.
25 Ja nyt, herättäköön Jumala teidät kuolleista ylösnousemuksen voimalla, ja myös ikuisesta kuolemasta sovituksen voimalla, jotta teidät otettaisiin vastaan Jumalan iankaikkiseen valtakuntaan, niin että ylistäisitte häntä jumalallisesta armosta. Aamen.