View Full Version : Prisma dokumentti
Unski3
09-14-2009, 06:33 PM
Tänään tuli TV:stä Prisma dokumentti, jossa käsiteltiin kuolemaa. Siinä oli myös muutama kuolemankokemus jonka sen kokeneet kertoivat. Lääketieteen edustaja pyrki selittämään ne aivojen kemiallisilla toiminnoilla, mutta yhtä kokemusta hänkään ei pysynyt selittämään. Siinä oli Vanh mies jolle japanilainen kirurgi teki sydämen ohituslaikkauksen. Hän selitti ensin miehelle, mitä hän aikoi tehdä. Sitten mies nukutettiin ja sydän pysäytettiin. Mies kertoi seuranneensa leikkausta ikään kuin erillään ruumiistaan ja ylhäältä päin. Hän kertoi asioita joita leikkauksessa tehtiin. Monia sellaisia joita hänelle ei ollut selitetty ja joita hän ei olisi voinut omilla silmillään nähdä. Hän pystyi kuvailemaan mm. kirurgin kengät ja sitten ne liikkeet jotka hän teki käsillään kun ei leikannut ja antoi niillä merkkejä muille mitä piti silloin tehdä. hän pani kätensä lantioille ja liikutteli niitä samalla tavalla kuin linnut siipiään. Potilas ei tuntenut lääkäriä entuudestaan eikä tuntenut hänen tapojaan joten hänen täytyi nähdä ne vaikka oli nukutettu ja siteet silmillä.
Siinä ohjelmassa oli myös eräs nainen jonka sydän pysähtyi auto-onnettomuudessa lähes minuutiksi. Hän kuvasi kierretunnelin ja valoa sen päässä ja jonkun valkean hahmon joka kietoi kädet hänen ympärilleen. Myös hän näki lapsiaan jaq lastenlapsiaan, vaikka hänellä ei vielä ollut lapsia.
Aika erikoista vai mitä.
Eräs joka oli ennen meidän seurakunnan vaarnavierailija kuoli kerran aj hän kertoo että kuolemasas ei ole todella mitään pelkäämistä se on ihana tila. Hän ei olisi halunnut palata. Mutta hän sai tehtävän ja palasi. Hän myös näki tunnelin ja valøon. Hän ei halunnut kertoa paljoakaan mutta vakuutti että todellakaan kuolemaa ei pidä pelätä.
Toinen kertomus on erään kirkon jäsenen. Hän kuoli myös leikkauspöydällä ja hän vaelsi tuon valotunnelin läpi. Toisella puolella oli tie ja hän lähti sitä kulkemaan. Hän tapasi tuttuja jossakin vaiheessa hänelle sanottiin että hänen ei olisi pitänyt vielä tulla ja että hänen oli palattava, mutta että hän saisi katso hieman ympärilleen ennen paluuta.
Hän naki kauempana loistavan rakennuksen jonka tunnisti Temppeliksi. Temppelistä tuli loistava mies jonka hän tunnisti Jeesukseksi. Jeesus pysähtyi puhumaan muutaman miehen kansa joista yhden hän tunnisti Joseph Smithiksi.
Mielenkkintoisat oli että kun hän jatkoi todella pitkälle siellä oli mm. sotilaista tien varressa odottamassa ja kaikenlaisia ihmis ryhmiä.... kerron tarkemmin kun löydän sen.
kuoliko se oikeesti? Ihan tosi.
Juu kyllä vaarnan jäsenemme oli kuollut jonkin aikaa, mutta palasi takaisin. Sen sijaan tuo ssa kirkon jäsenen jutussa sekoitin pari eri henkilöä. Toinen kuoli leikkauspöydällä mutta saatiin elvytettyä henkiin. Hän ei kertonut paljoakaan mutta sanoo että uskokaa mitä ihmiset kertovat siitä valotunnelista. Tämä toinen taas sai näyn ei siis kuollut mutta oli kuin kuollut 24-7.30 välilä jolloin sai kierrellä tuonpuoleisessa vapaasti. Hän tapasi äitinsäkin, mutta tällä oli kovin paljon tekemistä eikä ehtinyt pitempään keskustella.
Hän kertoo että ruumiimme lähellä on kalvo jonka läpi kuljemme tullessamme toiseen ulottuvaisuuteen. Hän kertoo että siellä olevat tunsivat mielipahaa siitä että me pelkäämme kuolemaa ja kutsumme sitä kuolemaskis he kutsuvat sitä jonkinlaiseksi siirtymäksi. Hän sanoo että kenenkään ei tarvitse pelätä kuolemaa se on kuin uusi syntymä. Ihmiset myös luokiteltiin elämänsä puhtauden sekä sen mukaan kuinka he olivat totelleet Isää ryhmiin joiden välillä myös oli kuin samantapainen kalvo kuin elävien ja kuolleitten välillä. Pahat erotetaan omaan alueeseensa kalvolla joka on läpipääsemätön kunnes ao. on tehnyt parannuksen. Sanansaattajat kulkivat saarnaamassa alemmissa tasoissa. Kaikkialla oli selvä, täydellinen järjestys.
vBulletin® v3.7.4, Copyright ©2000-2012, Jelsoft Enterprises Ltd.