Maya
09-06-2009, 06:31 PM
Aina välillä sattuu silmiini joitakin uusia asioita kirkon historiasta joista en ole teinnyt.
Vaikka usein luullaan että Pyhät matkustivat länteen vainojen pakoittamana tiesin, että Joseph Smith oli maininnut tästä aiemminkin. Luulin että BY toimi sitten tuon maininnan mukaan. Nyt kuulin, että kerran JS kirkon johtajien kokoontuessa komikerroksisen talon yläkertaan jossa oli tanssilava hän piirsi lattialle liidulla kartan ja siihen mistä pyhien oli kuljettava länteen. Sen jälkeen alettiin valmistella matkaa. Ihmiset jaettiin 100 henkilön matkaryhmiin ja niissä 10 perhettä oli yksi ryhmä, joka alkoi rakentaa vankkureita. Perheet alkoivat varastoida ruokaa ja muuta tavaraa matkaa varten ja lähtö oli päätetty, jo JSn aikana, huhtikuussa 19846 tapahtuvaksi.
Levottomuudet olivat kuitenkin niin vakavaia, että mormonit pakoitettiin lähtemään helmikuun pakkasiin, jotta voisivat pelstaa henkensä. Moni ei ollut vielä saanut kerättyä ruokavaroja ja rakennettua vankkuria kun heidät ajettiin taloistaan taivasalle kävelemään 131 päivää kestävän matkan Länsi Iowaan talvehtimis leirille = Winter Quaters. Tuosta paikasta tulikin sitten MAP kirkon muuttoliikkeen levähdyspaikka jossa edellä menneet istuttivat viljaa ja takan tulevat leikkasivat sadon tarpeisiinsa.
En ymmärrä miksi heidän ei annettu valmistautua matkalle. Häätäjien toiveena oli varmaan, että mormonit paleltuisivat kuoliaiksi ja niin monelle kävikin.
Mormonit päättivät lähteä joukolla koska huhu kliersi siitä että sotajoukko olisi lähetetty estämään heidän matkaansa länteen, ja he tiesivät, että heidän oli määrä pian lähteä muutenkin.
Lisää vainoista: http://eom.byu.edu/index.php/Missouri_Conflict
http://eom.byu.edu/index.php/Extermination_Order
http://library.lds.org/nxt/gateway.dll/Magazines/Ensign/2001.htm/ensign%20july%202001.htm/from%20high%20hopes%20to%20despair%20the%20missour i%20period%20183139.htm?f=templates$fn=document-frame.htm$3.0$q=$x=$nc=5561