View Full Version : 1 Nefi 13
http://scriptures.lds.org/fi/1_ne/13
Oppikirjasta kirjoitettuna, minun kommenttini ovat suluissa.
1-3: Sana pakana on englantilaisessa KJn Raamatusa usein gentiles ja tarkoittaa eri aikoina er asioita. Usein se on Raamatussa käännetty kansakujnniksi . Kirjaimelliseti se tarkoittaa samaa rotua ja kansaa.
1.Moos 10 1-5 Nooan pojan, Jaafetin sukua kutsuttiin pakanoiksi.
Aabrahamin aikana se tarkoitti nioitä jotka eivät polveutuneet hänsetä.
Muinaisen Israelin aikana pakanoita oliovat ne jotka eivät polveujtuneet Jaakobista.
Babylonian pakkosiirtolaisuuden aikaan alkoivat Juutalasiet kutsumaan kaikkia muita pakanoiksi.
(Mielestäni tuo kirkko todella ilmeni/ilmenee ihmisten sydämissä, se ei ole mikääsn fyysinen laitos. Kirkko jonka johtajat vievät kansaa väärään, sen johtajat ovat tuon perkeleen kirkon jäseniä, mutta ei välttämättä jäsenet. Kuten lasten opetuksen vastuu on vanhempien päällä niin on myös kirkon jäsenten opetuksen vastuu kirkon johdon päällä. Siksi on kirkon johtajien olatva hyviä malliesimerkkejä kanssaihmisilleen kaikessa!
Usein kritisoidaan MAP kirkkoa näistä MKn lauseista, että se viittaisi Katoliseen kirkkoon. Kuitenkaan ei perkeleen kirkkoa voi sillä lailla yleistää. Totuus on että Perkeleen kirkko alkoi ilmetä maan päällä Jeesuksen kuoleman aikoina ja sen jälkeen yrittäen johtaa ihmisiä harhaan. Joidenkin kohdalla perkeleen kirkko sai suuren vallan kun taas toiset pitivät kiinni totuudesta. Kuitenkin jokainen joutuu itse ratkaisemaan oman kantansa vapaan tahdon periaatteen mukaan.)
3-9 Perkeleen kirkko: Herran näkökulmsta katsottuna kirkko on valtakunnan symonyymi, kuntaas me ajattelemme jotakin tiettyä kirkkoa. Eli olisi parempi lukea perkeleen valtakunta. Perkeleen valtakuntaan tai kirkkoon voi kuulua ihmisiä eri kirkkokunnista ja eri organisatioista js roduista ja maista srekä mihinkään kuulumattomia.
10-12 Kertoo selvästi Kristoffer Kolumbuksesta. Huomion arvoista on että hän oli Jumalan innoittama ja tunsi myös olevansa Jumalan innoittama.
13 Sanoo ihmisten paenneen orjuutta tullessaan suurten vetten yli. Aivan kuten tapahtuikin.
14 Nyky tutkimus on osittanut että intiaaneja oli Amerikassa yli 90 miljoonaa entisen 8 miljoonan sijaan. Pohjois Ameriikassa noin 10 miljoona, 1900 oli luku kuitenkin noin 235.000.
Haitin ja Santo Domingon alueella oli aikanaan noin200-300 tuhatta jäsentä Kolumbuksen saapusessa vuonna 1548, 60 vuotta myöhemmin heitä oli vain: 500.
Espanialaiset toivat mukanaan tauteja jotka lakaisivat koko intiaanikyliä mukanaan. Intiaaneja käytettiin usein halpana orjatyövoimana jota luultiin olevan loputtaomasti saatavilla. Ihmisten tuska oli jopa niin suuri että se ajoi himiset joukkoitsemurhiin, lapsien joukkomurhiin sekä pidättäytymiseen seksitä, jotta heidän lapsensa eivä joutuisi kokemaan maailman pahuutta.
20-24 Kertoo nähtävästi Raamatusta.
28 Alkuperäinen VT oli todistus Jeesuksesta Kristuksesta. Viimeisimpien tutkimusten mukaan on havaittu että Kunigasn Joojakim muutti silloista uskontoa erittäin paljon. Jopa niin paljon, että moni ei halunnut seurata sitä uskontoa jonka Joojakim "puhdisti" Hän poisti uskosta kaiken mikä viittasi Jsseukseen Kristukseen sekä messiaanisuuteen.
(Tutkija Tohtori Margret Barker on tutkinut paljon esimerkiski Temppeleitä ja on havainnut Joojakimin poistaneen Temppeleistä monia selviä asioita. Tuon muutoksen takia monet muuttivat muihin maihin kuten Lehi. Eräs ryhmä Chiang Min muutti Tiibetin liepeille Kiinaan ja sieltä onkin löytynyt edelleen tuon vanhan Israelilasien uskonnon omaavia. http://farms.byu.edu/publications/books/?bookid=2&chapid=36
Kuolleen meren kääröissä sekä Lehin kirjoituksissa on hieman enemmän sellaista mikä on poistettu VTstä, koska lähtiessään he ottivat mukaansa ne pyhät kirjoitukset jotka he tiesivät oikeiksi. Tietenkin nyky juutalaisuus kieltää vanhan "Israelilaisen" uskonnon, koska se on opetettu uskomaan Joojakimin "uskonpuhdistukseen".
JSn mukaan on kolme tekijää jotka ovat aiheuttaneet kirjoituksiin virheitä ja ne kaikki ovat inhimillisiä: 1. Kirjoitus, huolimattomuus virheet kopioitaessa. 2. Käännösvorheet 3. Väärät pohjatiodot.
Näiden muutosten takia moni kompastuu eikä löydä totuutta.)
30-39 Näky myöhemmistä ajoista.
39-42 Toiset kirjat ovat Kallisarvoinen Helmi sekä Opit ja liitot.
(Meille on myös luvattu lisää tekstejä jotka selventävät evankeliumia, mikäli olemme uskollisia. Jokaisella sukukunnalla on oma historiansa joka tullaan aikanaan löytämään. Raamattu on Juudan, MK on Joosefin... loput on löytämättä.)
1 Ja tapahtui, että enkeli puhui minulle sanoen: Katso! Ja minä katsoin ja näin monia kansakuntia ja valtakuntia.
2 Ja enkeli sanoi minulle: Mitä näet? Ja minä sanoin: Minä näen monia kansakuntia ja valtakuntia.
* Monia Kansakuntia ja valtakuntia. Tätä ilmaisua ei tule ottaa kevyseti. ilmaisu "monia kansakuntia" sanoo että tässä on nähtävästi kysymyksessä Abrahamin jälkeläiset sillä 1 Mooses 17:4 lukee: "Tällainen on liitto, johon minä sinut otan. Sinusta on tuleva monien kansojen kan- taisä."
Sana valtakunta olisi nähtävästi hebreaksi sana ממלכה (mamlachah) tai מלכות (malchut). Noiden mainitseminen osoittaa että Nefi tunsi erinomaisesti Kabbalahin koska Malchut edustaa J:lan tuntomerkin vähäpätöisintä ilmenemismuotoa. (the lowest form of manifestation of G-d’s attributes.) Eli se että osoitamme haluavamme asuaHänen valtakunnassaan.
Rabbi Yosef Caro sanoo seuraavaa: "Malchut edustaa J:lan auktoriteettiä ja ja kun omistautuu malchutille se tarkoitta että ottaa iteslleen taivaallisen ikeen"
Joten Malchut on omistutumista J:lan palvelukseen. Ajattelen tätä seuraavasti: Kun joku sanoo jotakin tämän tapaista: " Ok Yläpuolellani on Jumala, seuraan häntä." tämä ei tarkoita että ko henkilö olisi vielä saavuttanut korkeamman ymmärryksen tasoa. Joten kun Nefi sanoo että oli monia kansakuntia tämä tulkittaisii hengellisesti tarkoittamaan että jokainen ryhmä seurasi heidän omia kiinnostuksen kohteitaan ja he eivät edes tunnustaneet J:laa. Aabrahamin jälkeläisinä tämä olisi odotusten minimi, ja kuitenkaan he eivät pystyneet siihen.
3 Ja hän sanoi minulle: Nämä ovat pakanoiden kansakunnat ja valtakunnat.
4 Ja tapahtui, että minä näin pakanoiden kansakuntien keskuudessa suuren kirkon muodostamisen.
Koska sana "kirkko" tavallisesti tarkoittaa kokoontumispaikkaa niin meillä on muutama hebrealainen sana joka saattaa olla tuon sanan alkuperäinen ilmaisu. Tämä on nähtävästi Suurkokous (כנסת הגדולה - Knesset haGedolah) jonka Ezra organisoi palauttaakseen Juutalaisten uskon maanpaon jälkeen. Misnah kertoo että entisajan profeetat jakoivat tietoa Israelin tavoista Suurkokouksen miehille. Kun taas Suukokouksen tarkoituksena oli J:lan lakien elvyttäminen vankeusajan jälkeen tämän suurkokouksen tarkoitus näytti olevan aivan päinvastainen eli johtaa väärään ja tuoda ihmiset vankeuteen.
5 Ja enkeli sanoi minulle: Katso sen kirkon muodostamista, joka on kaikkia muita kirkkoja iljettävämpi, joka surmaa Jumalan pyhiä, niin, ja kiduttaa heitä ja sitoo heidät ja kytkee heidät rautaisella ikeellä ja alistaa heidät orjuuteen.
Rautainen ies : Rauta juutalaisuudessa edustaa tuhoa ja elämän lyhentämistä. joten rautainen ies edustaa että tämä kirko aiheuttaa sen että ihmiset saavat kannettavakseen vainojen ja elämänsä tuhoamisen taakan.
6 Ja tapahtui, että minä näin tämän suuren ja iljettävän kirkon, ja minä näin, että Perkele oli sen perustaja.
Jälleen meidän tule muistaa kuinka sana שעיר (seir - “devil”) hebrean kielessä on yhteydessä demoneihin jotka suorittavat epäjumalan palvelusta. Ole ystävällinen lue aikaisemman kirjoituksen asiasta. On tärkeätä huomata että 600eKr elävä juutalainen ymmärtäisi asian aivan erilailla kuin nykyinen juutalainen. Tuho on myös useimmiten yhteydessä jumalan kuvien palvomiseen juutalaisten Raamatussa. Siksi tuhoisa kokous jonka paholainen järjestää ymmärrettäisiin ryhmäksi epäjumalan palvelijoita.
7 Ja minä näin myös kultaa ja hopeaa ja silkkejä ja karmiininpunaisia kankaita ja kerrattua pellavaa ja kaikenlaisia kallisarvoisia vaatteita; ja minä näin monta porttoa.
8 Ja enkeli puhui minulle sanoen: Katso, kultaa ja hopeaa ja silkkejä ja karmiininpunaisia kankaita ja kerrattua pellavaa ja kallisarvoisia vaatteita ja porttoja tämä suuri ja iljettävä kirkko haluaa.
Garmentit: Juutalaisen käsityksen mukaan garmentit näyttävät kuinka ihminen on päättänyt elää elämänsä. Chassidut, sielun garmentit katsotaan ajatuksiksi, puheeksi ja toiminnaksi. Eli mitä kukin valitsee ajattelevansa, puhuvansa tai käyttäytyvänsä nämä ovat kaikki sielun garmentteja.
Zohar käsittelee garmentteja ihmisen tekojen kuvastajana: " Tästä seuraa että ihmisen pahat teot likaavat hänen garmenttinsa." "Ja hän sanoi hänelle Katso olen saanut pahat tekosi poistumaan ja puen sinut juhlavaatteisiin (garmenteihin) Sillä he pukivat hänet sopivampiin garmentteihin joissa henkilö voi seurata hänen Mestarinsa kunnian ihanuutta." (Zohar Pichas 7:25) Joten on tärkeätä että analysoimme sen mitä tämän pahan joukon garmentit tarkoittavat jotta voimme ymmärtää heidän tekojaan.
Kulta ja hopea ja silkki: tämän juutalainen lukija ymmärtäisi kuninkaan garmentteina. Zohar: " Parhaat vaatteet tarkoittavat kuningasten silkkisiä ja kultaisia garmentteja ja maailman tapana on varastoida ne mausteiden ja hajusteiden kanssa, koska garmentit ovat niin tärkeitä" Zohar Bo 7:153 Joten se mitä tarkoitetaan sillä että he käyttivät niin kallisarvoisia garmentteja Nefin sanojen mukaan oli että nämä epäjumalan palvelijat yhdistettäisiin Nefin aikaisemmin mainitsemiin kunikaisiin ja kuningaskuntiin. Jos tässä on kysymys uskonnollisesta ryhmästä niin se tarkoittaa että tällä ryhmällä oli suuri poliittinen valta.
Purppura: Kuten aikaisemmin on jo selitetty purppura viittaa Jesajan 1:18 mainitsemaan tapaan puhua synnin asteesta. Siksi tämä ryhmä joak oli pukeutunut purppuraan tarkoitti että he olivat suuria syntisiä.
kerrattu pellava: Kuten jo olemme aikaisemmin nähneet pellava oli puhtauden symbooli. Täsä esiintyy myös tärkeä sanaleikki koska verbi לפתול (liftol – to twine) saattaa myös tarkoittaa "sekoittaa". Siksi nämä ihmiset nähtävästi nähtävästi sekottivat uskon puhtauden sopimaan heidän omiin kiinnostuksensa kohteisiin.
Portto: Juutalaisessa kirjallisuudessa tätä sanaa käytetään niistä jotka muutuvat vieraiden jumalaine palvelioiksi. Esim Jeremia 3:6
9 Ja myös maailman ylistyksen tähden he hävittävät Jumalan pyhiä ja alistavat heidät orjuuteen.
Täsaä on huomion arvoinen sanaleikki. Psalmit 113-118 ovat oikeastaan ryhmä jota kutsutaan (Hallel – which literally means “Praise”) ylistukseksi. Nämä Psalmit ykeensä lausutaan juutalaisina juhlapyhinä sen muistolle että J:la pelasti Israelin vankeudesta. Lue nyt uudelleen enkelin viimeinen lause ja huomaa kuinka hän viittaa "hallel" ylistykseen Israelin tuomisesta vankeuteen. Se on juuri sen vastakojhta mitä oikea "hallel"in on tarkoitus tarkoittaa ja täten esittää kokouksen turmiollisuutta.
Jatkuu
10 Ja tapahtui, että minä katsoin ja näin suuria vesiä; ja ne erottivat pakanat veljieni jälkeläisistä.
11 Ja tapahtui, että enkeli sanoi minulle: Katso, Jumalan viha on veljiesi jälkeläisten päällä.
12 Ja minä katsoin ja näin pakanoiden keskuudessa miehen, jonka suuret vedet erottivat veljieni jälkeläisistä; ja minä näin Jumalan aHengen tulevan alas ja vaikuttavan mieheen, ja hän meni suurten vesien yli vieläpä veljieni jälkeläisten luokse, jotka olivat luvatussa maassa.
13 Ja tapahtui, että minä näin Jumalan Hengen vaikuttavan muihin pakanoihin, ja he lähtivät pois orjuudesta suurten vesien yli.
Vesien erottamaa: Nefin näyssä on kolme tärkeätä viitettä vesiin. ensinnäkin on ymmärettävä että juutalaisen ajatustavan mukaan vedet ovat salaisuuksien vertauskuva. Rabbi Yanki Tauber sanoo artikkelissaan "Tummat vedet" :" Kaikki mitä on maan päällä" Talmudissa sanotaan" on myös vedessä" Kabbalistit käyttävät tätä lakia myös laajemmassa tarkoituksessa, selittäen että koko totuus voidaan jakaa kahteen iolevaisuuteen (realms) : " Paljastettut maailmat " sekä "salaiset maailmat"
Joten kun Nefi näkee monien vesien erottavan hänen veljiensä siemenen se tarkoittaa että hänen veljiensa siemen piilotetaan. Yksi mahdollisuus tähän on että heidän maanpakonsa toisi muuntamista joka aiheuttaisi sen että he kadottaisivat Israelilaisen synbtyperänsä jäljet. Vedet myös jakoivat Israelin kuningaskunnat nimittäin 10 kadonnutta sukukuntaa. Midrash sanoo että suuri vesimassa erotti 10 kadonnutta sukukuntaa Israelin jäännöksestä.: " R. Judah b. Simon sanoi :" Juudan ja Benjaminin sukukuntaa ei viety samaan paikkaan pakkosiirtolaisuuteen kuin muut 10 sukukuntaa; koska nuo 10 vietiin Sambation joelle " (Bershit Rabban 73) Sambation joesta on ollut monia legendoja eikä se että sukukunnat olisivat mahdollisesti ylittäneet meren ole ainoastaan MAP kirkon idea.
Kolmas mahdollisesti tärkeä viite on että Meriä käytetään myös juutalaisten Apokalyptisissä kirjoituksissa kuvaamaan henkimaailman eroja. Esimerkiksi henkipresoonan erottaisi Edenin Puutarhasta suuri meri aivan kuten taivaan eri tasojakin. Eenokin kirjasta: " Ja sellainen jako on tehty oikeudellisille hengille, jossa on kirkkaan veden lähde. Ja sellainen on thehty syntisille kun he kuolevat ja heidät haudataan eikä tuomiota ole heille julistettu heidän eläessään." 1 Enok 22:9-11( “And such a division has been make (for) the spirits of the righteous, in which there is the bright spring of water. And such has been made for sinners when they die and are buried in the earth and judgement has not been executed on them in their lifetime” )
14 Ja tapahtui, että minä näin joukoittain pakanoita lupauksen maassa; ja minä näin Jumalan vihan olevan veljieni jälkeläisten päällä, ja pakanat hajottivat ja löivät heidät.
15 Ja minä näin Herran Hengen olevan pakanoiden päällä, ja he menestyivät ja saivat maan perinnöksensä; ja minä näin, että he olivat valkoisia ja tavattoman ihania ja kauniita, niin kuin minun kansani ennen kuin se surmattiin.
Valkoinen: Hebreassa on useita sanoja jotka voidaan kääntää "valkoiseksi". Useimmat niistä kuten צח (tzach), זך (zach), טהור (tahor) and בהיר (bahir) tarkoittavat myös puhtautta. Joten ei ole mitään aihetta luulla Nefin tarkoittaneen minkäänlaista rodullista asiaa.
16 Ja tapahtui, että minä, Nefi, näin, että pakanat, jotka olivat lähteneet pois orjuudesta, nöyrtyivät Herran edessä; ja Herran voima oliheidän kanssaan.
On mielenkiintoista että Nefi mainitsee tässä pakanoiden orjuusta pois lähtemisen. Tämä voi olla viite 10 kadonneesta sukukunnasta jotka juutalaisen ajatustavan mukaan myös sisälsivät pakanoita, koska he ovat kokonaan kadottaneet Israelilaisen identiteettinsä orjuudessa ollessaan.
17 Ja minä näin, että pakanat, joista he olivat lähtöisin, olivat kokoontuneet yhteen vesille sekä maalle taistellakseen heitä vastaan.
Maalla ja meressä:Vanhassa Kabbalassa kuten aiemmin olen sanonut vesi ja maa ovat kahden realiteetin vertauskuvia joiden kanssa olemme yhteydessä: Henkimaailman joka on salattu sekä fyysisen maailman joka on näkyvillä. Rabbi Yanki Tauber (ibid) sanoo: "Meri on mystinen maailman kaksois olemus. Meressä on vuoria ja kanjoneita, jokia ja vesistöjä, kaikenlaisia ja mitä mielikuvituksellisimpia eläviä olentoja; mutta se kaikki on piilotettuna veden alle miltei täydellisesti piilotettuna ihmis silmältä. (Tiedämme enemmän kuusta kuin oman planeettamme meristä) Samalla tavoin fyysinen maailma kuvastuu hengellisessä salatussa maailmassa ja meidän tietoisuutemme on vain salatun sielujemme tiedostamattomien kammioiden heijatumaa."
Siis minä ptäisimme tätä Nefin lausuntoa? Voimmeko ymmärtää että nuo taistelut joita käytiin pakanoiden kesken jotka olivat kääntyneet J:lan puoleen taisteltaisiin sekä fyysisesti että henkisesti henkimaalilmassa.
18 Ja minä näin, että Jumalan voima oli heidän kanssaan, ja myös, että Jumalan viha oli kaikkien niiden päällä, jotka olivat kokoontuneet yhteen taistelemaan heitä vastaan.
19 Ja minä, Nefi, näin, että ne pakanat, jotka olivat lähteneet pois orjuudesta, vapautuivat Jumalan voimalla kaikkien toisten kansakuntien käsistä.
20 Ja tapahtui, että minä, Nefi, näin, että he menestyivät maassa; ja minä näin akirjan, ja sitä kuljetettiin heidän keskuudessaan.
Jälleen kerran löydämme viitteen juutalaiseen juhlapyhään שמחת תורה (Simchat Torah). Kuten sanoin tänä juhlapyhänä kannetaan Tora rullia ihmisten keskuudessa Jesajan profetiaa kunnioittaen: Jesaja 2:3 "Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: -- Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, nouskaamme Jaakobin Jumalan pyhäkköön! Hän opastaa meitä tiellään, ja me, me tahdomme kulkea hänen polkujaan, sillä Siionista tulee Herran sana ja Jerusalemista kaikuu Jumalan puhe."
21 Ja enkeli sanoi minulle: Tiedätkö sinä kirjan tarkoituksen?
22 Ja minä sanoin hänelle: En tiedä.
23 Ja hän sanoi: Katso, se lähtee juutalaisen suusta. Ja minä, Nefi, näin sen; ja hän sanoi minulle: Kirja, jonka näet, on aikakirja juutalaisista; se sisältää Herran liitot, jotka hän on tehnyt Israelin huoneen kanssa; ja se sisältää myös monia pyhien profeettojen profetioita; ja se on niiden kaiverrusten kaltainen aikakirja, jotka ovat dpronssilevyissä, paitsi ettei niitä ole niin paljon; kuitenkin se sisältää Herran liitot, jotka hän on tehnyt Israelin huoneen kanssa; sen vuoksi ne ovat suuriarvoiset pakanoille.
Tämä profetia todelalkin toteutui kun juutalainen Raamattu jota kutsutaan תנך – Tanach – joka on Tooran ja Neviimin (profeetat) ja Ketuvimin (kirjoitusten) muoto joka vastaa VTtä Raamatussa ja joka on suureksi osaksi vastuussa monoteismin levityksestä.
24 Ja Herran enkeli sanoi minulle: Sinä olet nähnyt, että kirja lähti juutalaisen suusta; ja kun se lähti juutalaisen suusta, se sisälsi Herran evankeliumin täyteyden, Herran, josta kaksitoista apostolia todistavat; ja he todistavat sen totuuden mukaan, joka on Jumalan Karitsassa.
25 Nämä asiat siis kulkeutuvat juutalaisilta puhtaina pakanoille, sen totuuden mukaan, joka on Jumalassa.
26 Ja niiden kulkeuduttua Karitsan kahdentoista apostolin käden kautta juutalaisilta pakanoille sinä näet tuon suuren ja iljettävän kirkon muodostamisen, joka on kaikkia muita kirkkoja iljettävämpi; sillä katso, se on ottanut Karitsan evankeliumista pois monia osia, jotka ovat selkeitä ja erittäin kallisarvoisia; ja myös monia Herran liittoja se on ottanut pois.
Liittojen poistaminen: En kommentoi kohtaa jossa viitataan sitä että evankeliumin osa poistetaan Uudesta Testamentista haluaisin kommentoida liittojen poistoa. Tämä osa muistuttaa juutalisten tunteista kun kristityt ottivat useita profetioita ja lupauksia joita annettiin Ismaelille ja ottivat ne käyttöön kristityille annetuiksi eivätkä kuitenkaan halua ottaa harteilleen samaa Tooraan perustuvaa tottelevaisuuden liitoa jonka juutalaiset ovat ottaneet. Israel on kovsti kärsinyt tämän Toran säilyttämisen takia. Teologian sivusta juutalaiset tuntevat että kristityt haluavat vain parhaat palat kun eivät ota pääleen liittoja vaikka ottavat lupaukset. (MAP kirkon jäsenet ottava päälleen liitot Mayan huomautus)
27 Ja kaiken tämän se on tehnyt voidakseen vääristellä Herran oikeat tiet, voidakseen sokaista ihmislasten silmät ja paaduttaa heidän sydämensä.
28 Ja nyt, sinä näet, että kun kirja on kulkeutunut suuren ja iljettävän kirkon käsien lävitse, monta selkeää ja kallisarvoista asiaa on otettu pois siitä kirjasta, joka on Jumalan Karitsan kirja.
Selvien asioiden poistaminen: Tämä on erittäin selvä juutalainen sanonta. Juutalaistatulkintaa kutsutaan "Pardes" systeemiksi, joka tarkoittaa myös kaikkia niitä tasoja joilla pyhiä kirjoituksia voi ymmärtää. Tässä tasot: Peshat: kirjaimellisesti tekstin paljas tai yksinkertainen ymmärtäminen eli sen kirjaimellinen käsittäminen. Remez: Tarkoittaa vihjettä. Tämä on esimerkiksi erilaisten merkkien tulkintaa kuten sanojen gematriaa ja se kuinka usein sana on toistettu tai vaikka toisenlainen kirjoitusmuoto. Tämä on tekstin avain johon tarvitaan enemmän kuin pelkkää tekstin lukemista. Drash: Tarkoittaa kirjaimellisesti sanaa "kuvainnollisuus". Tämä on kun käyttää Raamatu tekstiä yltääkseen tekstin syvempään tarkoitukseen. Suurin osa Qumran teksteistä opvat esimerkiksi drasistisia. Sod: Tarkoittaa salaista. Tämä on tekstin syvällisin tarkoitus. Kabbalah käittelee juuri tätä.
Miksi tämä on niin tärkeätä? Koska juutalaisen tulkinnan perussääntöjä on että siitä ei voida ottaa mitään pois Peshatista. Esimerkiksi jos Toora sanoo että Mooses käskee polttamaan Red Heiferin niin emme voi käyttää muita tasoja asian poistamiseksi. toisin sanoin "sen paljasta merkitystä ei voi ottaa pois". Juutalaiset ovat aina tienneet että " yksinkertaisen (Peshat) pois ottaminen" on avain vääräuskoisuuteen.
29 Ja näiden selkeiden ja kallisarvoisten asioiden pois ottamisen jälkeen se kulkeutuu kaikille pakanakansakunnille; ja sen kulkeuduttua kaikille pakanakansakunnille, niin, vieläpä näkemiesi suurten vesienkin ylitse, niiden pakanoiden mukana, jotka ovat lähteneet pois orjuudesta, sinä näet — niiden monien selkeiden ja kallisarvoisten asioiden tähden, jotka on otettu pois kirjasta, jotka olivat selkeitä ihmislasten ymmärrykselle sen selkeyden mukaan, joka on Jumalan Karitsassa — näiden asioiden tähden, jotka on otettu pois Karitsan evankeliumista, tavattoman monet kompastuvat, niin että Saatanalla on heihin suuri valta.
30 Kuitenkin sinä näet, että ne pakanat, jotka ovat lähteneet pois orjuudesta ja jotka Jumalan voima on kohottanut kaikkien toisten kansakuntien yläpuolelle maassa, joka on kaikkia muita maita oivallisempi, joka on maa, josta Herra Jumala on tehnyt isäsi kanssa liiton, että hänen jälkeläisensä saavat sen aperintömaaksensa; ja nyt, sinä näet, ettei Herra Jumala salli, että pakanat hävittävät kokonaan jälkeläistesi bsekoituksen, joka on veljiesi joukossa.
Siemenen sekoitus: Kuten olemme jo aiemmin nähneet Toora kieltää siemenen sekoituksen. 3 Mooseksen kirja 19:19. On tärkeätä ymmärtää että Raamattu ei ole rasistinen. Kuka tahansa sattoi mennä israelilaisen kanss naimisiin kunhan kääntyivät J:la uskoon. Se mikä oli kiellettyä oli mennä naimisiin sellaisen kansa joka kieltäytyi kääntymästä. Eli kun Nefi tässä puhuu siemenen sekoittamisesta se tarkoitti että Israelilaista joka oli hylännyt uskonsa ja alkanut palvella epäjumalia.
31 Eikä hän myöskään salli, että pakanat hävittävät veljiesi jälkeläiset.
32 Eikä Herra Jumala myöskään salli, että pakanat jäävät ikuisesti siihen kauheaan sokeuden tilaan, jossa sinä näet heidän olevan niiden selkeiden ja sangen kallisarvoisten Karitsan evankeliumin osien tähden, jotka se ailjettävä kirkko, jonka muodostumisen sinä olet nähnyt, on salannut.
Sokea tila: Tässä on mielenkiintoista se, että Nefi lainaa erittäin juutalaista käsitystä siitä, että hengellinen sokeus on lähtöisin epäjumalan palveluksesta.Selityksessään lauseesta jossa sanotaan että Israelilaisten silmät olivat pimenneet Zohar toteaa: "he olivat julistettu pakkosiirtolaisuuteen eivätkä he seuranneet Toraa kuten heidän olisi pitänyt." (Zohar Vayechi 14:101)
33 Sen vuoksi Jumalan Karitsa sanoo: Minä olen armollinen pakanoille rangaistakseni Israelin huoneen jäännöstä suurella tuomiolla.
Juutalaisetkin maailmanlopun ajatuksissan sanovat että Messias tulee hallitsemaan pakanoita. "Sitten tullaan avaamaan seitsemäs ikkuna koko maailman nähtäväksi ja sen tähti on Jaakobin tähti. Bilam sanoi: "Jaakobistä lähtee tähti" ja se loistaa 40 päivää. Kun Kuningas Messias ilmestyy ja kaikki maailman valtiot kokoontuvat Hänen eteensä toteuttuu seuraava: Että Yishain juuri joka on viirinä ihmisille, sitä valtiot etsivät ja hänen leppaikkansa on oleva upea."(Zorah Terumah 86:860)
34 Ja tapahtui, että Herran enkeli puhui minulle sanoen: Katso, sanoo Jumalan Karitsa, rangaistuani Israelin huoneen jäännöstä — ja tämä jäännös, josta minä puhun, on sinun isäsi jälkeläiset — siis rangaistuani heitä tuomiolla ja lyötyäni heitä pakanoiden kädellä ja pakanoiden kompastuttua pahasti niiden selkeimpien ja kallisarvoisimpien Karitsan evankeliumin osien tähden, jotka tuo iljettävä kirkko, joka on porttojen äiti, on salannut, sanoo Karitsa: Minä olen armollinen pakanoille sinä aikana, niin että tuon omalla voimallani heille julki paljon evankeliumistani, joka on oleva selkeä ja kallisarvoinen, sanoo Karitsa.
35 Sillä katso, sanoo Karitsa: Minä olen ilmoittava itseni sinun jälkeläisillesi, niin että he kirjoittavat paljon sellaista, mitä minä opetan heille ja mikä on selkeää ja kallisarvoista; ja sen jälkeen, kun sinun jälkeläisesi on hävitetty ja he vaipuvat epäuskoon, ja myös sinun veljiesi jälkeläiset, katso, nämä asiat kätketään, jotta ne tulisivat ilmi pakanoille Karitsan lahjan ja voiman avulla.
36 Ja niihin kirjoitetaan minun evankeliumini, sanoo Karitsa, ja minun kallioni ja minun pelastukseni.
Eenokin kirjassa näyttää olevan saman tapainen profetia jossa aikojen lopussa löytyisi kirjoja jotka auttaisivat kansakuntien paluuta J:lan palvelukseen. "Tiedän toisenkin samalaisen mysterion jossa kirjoja annetaan oikeamielisille ja 13 viisasta ovat ilona ja oikeamielisina ja viisauden esimerkkeinä. Ja heille annetaan nuo kirjat ja he uskovat niihin sekä iloitsevat niistä ja sitten niin kaikki oikeamielisyys täyttyy.! (1 Enoc 104:12-13)
37 Ja siunattuja ovat ne, jotka pyrkivät tuomaan esiin minun Siionini sinä aikana, sillä heillä on oleva Pyhän Hengen lahja ja voima; ja jos he kestävät loppuun asti, heidät ylennetään viimeisenä päivänä ja pelastetaan Karitsan ikuiseen valtakuntaan; ja ne, jotka julistavat rauhaa, niin, sanomaa suuresta ilosta, kuinka ihanat he ovatkaan vuorilla.
38 Ja tapahtui, että minä näin veljieni jälkeläisten jäännöksen, sekä että Jumalan Karitsan akirja, joka oli lähtenyt juutalaisen suusta, tuli pakanoilta veljieni jälkeläisten bjäännökselle.
On tärkeätä tietää että Juutalaisen eskatologian mukaan saatta kirja myös tarkoittaa ihmisen tekoja ja lupauksia tälle sekä valoja joita on tehty J:lan kansa. Talmud kuvaa tätä seuraavasti: "Vanhin R. Jannain Lapsenlapsi joka kulki ennen häntä snoi: Tiedätkö etta¨kun vannot sinun kirjasi avataan taivaissa ja sinun tekosi tarkistetaan - olisitko siis vannonut?" (b. Nedarim 22a)
39 Ja kun se oli tullut heille, minä näin toisia kirjoja, jotka tulivat Karitsan voimasta pakanoilta heille, jotta pakanat ja veljieni jälkeläisten jäännös sekä juutalaiset, jotka oli hajotettu kaikkialle maan päälle, tulisivat vakuuttuneiksi siitä, että profeettojen ja Karitsan kahdentoista apostolin aikakirjat ovat todet.
Toisin kuin kristinusko juutalaisuus ei usko väitteeseen että Pyhä Henki ei voisi auttaa saamaan lisää kirjallisuuta. Kuten esimerkiksi Rashin kommentit joiden uskotaan olevan inspiroituja. Juutalaisuuden kaanoni on erilainen kuin kristinuskon. Esimerkiksi Kun kristinuskoiset pitävät eri kirjoja saman arvoisian niin juutalaisille Toora (mooseksen kirjat) on kaikkein varmin. Kristityt suurimmaksi osaksi uskovat että Raamattu on kaikista kirjoita ainoa jolla on valta kaikkien ihmisten yli näin ei ole juutalaisten kohdalla. Meidän muinaistioetomme on aina läpi historian määränneet jotkut kirjoitukset toisia tärkeimmiksi juutalaisille. Viimeisimpiä näytteitä on Tanya joka on keskeinen Classiadik liikkeessä.
40 Ja enkeli puhui minulle sanoen: Nämä viimeiset aikakirjat, jotka olet nähnyt pakanoiden keskuudessa, tulevat vahvistamaan todeksi ne ensimmäiset, jotka ovat Karitsan kahdeltatoista apostolilta, ja ilmaisemaan ne selkeät ja kallisarvoiset asiat, jotka on otettu niistä pois; ja ilmaisevat kaikille suvuille, kielille ja kansoille, että Jumalan Karitsa on iankaikkisen Isän Poika ja maailman Vapahtaja ja että kaikkien ihmisten on tultava hänen luoksensa, tai he eivät voi pelastua.
41 Ja heidän on tultava niiden sanojen mukaan, jotka vahvistetaan Karitsan suulla; ja Karitsan sanat tullaan ilmaisemaan sinun jälkeläistesi aikakirjoissa samoin kuin Karitsan kahdentoista apostolin aikakirjoissa; sen vuoksi ne molemmat vahvistetaan yhdeksi, sillä kaikella maalla on yksi Jumala ja yksi Paimen.
42 Ja tulee aika, jolloin hän ilmoittaa itsensä kaikille kansakunnille, sekä juutalaisille että myös pakanoille; ja kun hän on ilmoittanut itsensä juutalaisille sekä pakanoille, sitten hän ilmoittaa itsensä pakanoille sekä juutalaisille, ja viimeiset ovat ensimmäisiä ja ensimmäiset ovat viimeisiä.
Messias paimenena: Messiaan paimeneolemisen ajatus oli oikeastaan jo ennen kristittyjä. Eräs Mooseksen titteleistä juutalaisessa kirjallisuudessa on "uskollinen paimen" koska hän toi ihmiset lupausten maahan. Nyt kun Messias on profeetta kuten Mooses täten Massias myös perii tittelin "uskollinen paimen" koska Kuningas Messias ohjaa Israelilaiset luvattuun maahan ikuisiksi ajoiksi. Zohar kommentoi Messiaan kutsumista "paimeneksi" "Kunnes Siloh saapuu, Silohin numero arvo on sama kuin Mooseksen, joka on uskollinen paimen" Zohar Pinicas 95:651) Koska Siloh on Messias, lähetetty, näin on myös messiaalla titteli.
vBulletin® v3.7.4, Copyright ©2000-2012, Jelsoft Enterprises Ltd.