Lukemisen arvoinen

[Niili]

Tässä on mielestäni ihan lukemisen arvoinen lehtiartikkeli ja vahvistaa sitä mitä uskon että kommunikointi on a ja o ihmissuhteissa.


http://www.mormontimes.com/mormon_voices/tiffany_gee_lewis/?id=10392

[Maya]

Todella hyvä kirjoitus. Se NY Timesin juttu oli tosi hieno. Niin se on meidän, jotka olemme naimisissa on kannettava toisiamme vaikeiden aikojen yli ja annettava paljonkin anteeksi! Jos Timesin kirjoituksen nainen olisi reagoinut toisella tavalla ero olisi ollut selvä. Jokaisella meistä on vaikeita aikoja ja hyviä aikoja. Avioparien olisi katsottava totuutta silmiin : avioliitto EI ole ruusuilla tanssimista.... tai sitten se on paljasjaloin piikkiruusuilla tanssimista...

[Liisukka]

Onko mahdollista saada kyseinen artikkeli suomeksi käännettynä näille sivuille?

[Maya]

Joo voin kääntää, voi kestää hieman on niin paljon käännettävää, mutta prioriteeraan tota kun pyysit. Tänään on ruokittu 22 lähetyssaarnaajaa ja illalla on apparin ilta josta olen osavastuussa..

[Niili]

Teillä taisi olla kylässä puolet Norjan lähetyskentästä?:D
Vai olitko kokkaamassa jossain konfferenssissa?

[Maya]

Laitan vain omatekoisen lyhennelmän asia ytimestä, tietyistä syistä:

Artikkelissaan Laura Munson puhuu siitä kuinka sillon kun on ollut yli puolet elämästään naimisissa saman henkilön kanssa ja olette edelleen ystäviä. Kynttilänvalossa unelmoidut 20 kympisen, unelmat joista monet on jo totutuneet. lisätään siihen siisn vieløä parikymmentä vuotta ja muutama aari maata, punainen tupa ja perunamaa.... kissat, koirat, hevoset... Esimerkillinen vanhemmuus, lapsia on rahdattu puuhamaihin, vesipuistoihin, balettiin, jääjiekkoon, ulkomaille. Erimielisyyksiä on avioliitossa ollut ja mennyt. Toisin sanoen kaikki menee kivasti. Sitten yhtäkkiä jos aviomies sanoisikin : En raksta sinua enään. En ole varma jos koskaan rakastin sinua. Haluan muuttaa. Lapset ymmärtävät. He haluavat että olen onnellinen.
Laura ei kuitenkaan aio kertoa odottamaasi reo kertomusta. Hän ei myöskää kerro että hän rukoili, itki, räyhäsi jotta toinen ei lähtisi. Vaan kertomus siitä mitä tapahtuu kun se jolle näin sanotaan kieltäytyy uskomasta sanottua.
Ajatelkaamme last joka on uhmaiässä ja saa hepulin. Tämä yrittää lyödä äitiä. Äiti ei lyö takaisin, ei luennoi ei rankaise vaan väistää ja ajtkaa tekemisiään aivan kuten ei mitään olisi tapahtunutkaan. Täten antamatta minkäänlaist apalkkiota hepulista eikä myöskään ota sitä henkilökohtaisesti, sillä eihä asia oikeastaan koske häntä.
Miehelläni oli siis varmaankin kesikiajan kriisi jolloin yhtäkkiä ihminen havaitsee että tie ei enään olekkan nouseva. No Laura päätti käsitellä asiaa kuin se olisi ollut uhmaikäisen hepuli.
Sanat: Minä en rakasta sinua enään todella satuttivat, muta hän ei näyttänyt kuinka paljon ne koskivat, kuitenkin hän jotenkin sai sanottua että hän ei uskonut miestään. Mies oli ihmeissää¨n odottaessaan kovaa vastaiskua jota ei tullitkaan, ei itkua, ei raivoa,ei uhkailua otta lapset tai rukoilua että hän ei jättäisi Lauraa.
Kun se ei purrut mies otti ilkeyden avuksi... "En pidä siitä mikä sinusta on tullut". Laura oli juuri tajunnut että hän itse oli oman onnensä seppä, että hän itse määräsi sen oliko hän onnelline vai ei. Hänen miehensä ei nähtävästi ollut vielä päässyt tuohon asteeseen. Hän oli aina hoitanut perhettään hyvin mutta alkoi nyt tajuta että hänen rahallinen avustuksensa perheelle ei ainakaan mennyt ylöpäin enään. Tuo asia vaivasi häntä ja hän tunsi itsensä pettyneeksi, tarkoituksettomaksi ja eksyksissä emnoptionaalisesti sekä fyysisesti rappiolla, joten siihen sysyyn voisi myös mennä avioliittokin.
Laura sanoi että ei uskonut miestään. Hän huomautti että ei ole oikeudenmukaista vaatia lapsiaan olemaan kiinnostunut vanhempiensa onnellisuudesta. Jollei halua että lapset joutuvat elinikäiseen terapiaan riippuvuuden vuoksi. Joka avioliitosa on aikoja jolloin parit tarvitsevat lomaa toisiltaan. Mitä voimme tehdä jotta asisit sen tila jota tarvitset itsellesi?
Mies oli ällikällä lyöty... Mene vaikka Nepaliin kiipeä vuorelle, rakenna maja niitylle, tee autotallista luolamies studio, osta rummut, Mitä tahansa mutta älä satuta lapsiasi ja minua ajattelemattomuudellasi.
Häh sanoi mies... Miten voimme antaa sinulle tilaa? En halua tilaa haluan muuttaa.
Tässä tilanteessa tietenkin tulee mieleen oliko asiassa toinen nainen, huumeet, salaisia tekoja, Laura kieltäytyi ajattelemast noita ajatuksia, hän ei aikonut kärsiä vaan meni ja googlasi: Vatuun ottaminen erossa. Lötämänsä listan hän sitten esitti miehelleen. Siinä oli mm. Kuka saa käyttää autoa? Kuka saa nähdä lapset ja milloin? Kuka saa ja mitkä avaimet?
Mies sanoi, että mitkä avaimet eihä heillä ollut edes avaimia omaan kotiinsa. Laura piti naaman peruslukemilla mutta näki tuskan miehensä silmissä.
Sitten mies luuli että Laura aikoi saada hänet terapiaan, mutta Laura sanoi että ei halunnut vaan halusi teitää miten paljon liikkumavaraa mies tarvitsi.. Mies ei muuttanut.
Kesällä joka seurasi keskustelua mies oli epäluotettava, paljon poissa kotoa, ei auttanut missään jopa 4.7 hän ei ottanut osaa perheen itsenäisyyspäiväjuhlaan vaan meni muualle juhlimaan. Hän ei sanonut edes hyvää syntymäpäivää Lauralle. Mutta Laura ei antanut minkäänlaista kaikua hänen tekemisistään. Hän järjesti lapsilleen paljon kivaa tekemistä koko kesän ja kun isä ei ollut mukana hän vain sanoi isällä olevan vaikean ajan.
Sitten laura käsittelee muiden ihmisten reagointia sitä kuinka moni sanoi hänen olevan hullu kun viittsii jatkaa sen miehen kanssa. Moni sanoi häntä heikoksi, pelokkaaksi ja sellaiseksi joka alistuisi mihin tahansa jopa fyysiseen väkivaltaan pitääkseen perheen koossa. Mutta tuo ei pitänyt lainkaan kutiaan. Laura oli voimakas, peloton ja kesti kivut hyvin.
Hän vain oli ymmärtänyt että hän ei ollut aviomiehensä ongelman alkulähde, vaan hän itse oli se. Jos hän olisi onnistunut tekemään ongelmastaan avioriidan se olis tuhonnut liiton joten Lauran oli väistyttävä taka-alalle jotta niin ei tapahtuisi. Laura antoi mielessään miehelleen 6kk aikaa.
Jotrkut päivät menivät paremmin kuin toiset mutta Laira ei horjunut päätöksessään olla ottamatta asiaa henkilökohtaisesti.
Sen sijaan että olisi hutanut, itkenyt, uhannut tai anonut hän esitti vaihtoehtoja ja kivan kesän perheelle, otti hän siihen osaa tai ei.
Rakkauden kaipuu oli kova, mutta Laura ei vatinut sitä mieheltään vaan rakasti tätä kaukaa. Eräänä päivänä hän tuli kotiin aikaisemmin ja leikkasi nurmikon, korjasi pari rikkoutunutta ovea... m ies ei tee tuota talossa josta aikoo lähteä, ei ainakaan tuo mies. Vähitellen alkoi elämä normalisoitua. 4 kk kuluttua perheen juhlalunaalla mies tunnusti olevansa kiitollinen perheestään.
Erään eron Laura huomasi miehessään, hänen ylpeytensä oli poissa. Ehkäpä niin tapahtuu juuri keskiiän kriisissä jolloin tajuamme että emme enään olekkaan niin nuoria ja kultaisia kuin ennen.
Totuus on että onnellisuuta ei meille tuo aviopuoliso, raha, työ tai mikään vaan se tulee meidän itsemme sisältä. Monet asiat voivat auttaa olemaan onnellinen, mutta todellinen onni asuu meissä ise kussakin.
Jotkut voivat eksyä nuoruuden myytteihin kuten Lauran mies. Tärkeintä on löytää ulos niistä. Tämän jälkeen heillä on ollut kovia keskusteluja asiasta ja siitä tämä Lauran kirjoituskin puhkesi kukkaan.
Joskus kannatta väistää antamatta taksiain ja rupeamatta leikkiin ja odottaa.

[Maya]

No kokattiin kotona ja vietiin kirkolle... oli tosiaankin ainakin 3 osa... olikin se pohjoisen osan konfa eli ne jotka on Trondheimissä ja siitä ylöspäin... oli kuulemma hyvää!