PDA

View Full Version : Isä, Poika ja Pyhä Henki


mirja99
07-20-2009, 10:06 PM
Miten selitätte/ymmärrätte Isän, Pojan ja Pyhän Hengen? Monesti tästä tärkeästä seikasta puhuttaessa minulla on olo että kaikki puhuvat samasta asiasta eri sanoin ymmärtämättä että puhuvat samasta asiasta.

Eräs katolinen henkilö blokissaan selittää kolminaisuutta mm. seuraavasti:
Loogiset haasteet Kolminaisuudelle kaatuvat useimmiten olemuksen ja persoonien sekoittamiseen. Jumalassa ei ole kolmea olemusta eikä Jumala ole yksi persoona, vaan Jumala on kolme persoonaa ja yksi olemus. Kolminaisuusoppi ei väitä, että 1+1+1=1. Jos yhteenlaskettavat ykköset viittaavat persooniin, on vastaus aivan oikein 3. Jos ne taas viittaavat jumalalliseen luontoon, ei ole oikein kuvata Kolminaisuutta kaavalla 1+1+1, sillä luontoja ei ole 3 vaan 1. Paremmin Kolminaisuutta kuvaisi kaava 1×1x1=1, mikä pitää paikkansa. Ei myöskään ole oikein väittää, että loogisesti luontoja ja persoonia täytyy olla yhtä monta. Esimerkiksi kasveilla on kylläkin 1 luonto, mutta 0 persoonaa. Ei siis ole teoreettista syytä kieltää sitä mahdollisuutta, että Jumalassa voisi olla 1 luonto ja 3 persoonaa.

Monesti unohdetaan kolminaisuutta selitettäessä että puhutaan kolmesta persoonasta. Raamatussa sanotaan Jeesuksen olevan korotettu Jumalan oikealle puolelle. Jeesus siis tämän mukaan on eri persoona kuin Isä. Kolminaisuus opissä nämä ovat eri persoonia. Vain Jumaluus on yhteinen (Isä on pojassa ja poika isässä...).

mikael
07-21-2009, 01:50 PM
Kolminaisuus olisikin selvä, jos sillä tarkoitettaisiin jumalallisuutta. Kaikki kolme eri persoonaa ovat jumaluuden jäseninä yksimielisiä ja siinä mielessä yhtä eli yksi Jumala. Heitä sanotaan yksimielisyyden vuoksi joskus yhdeksi Jumalaksi. Olemus kuvaa hyvin heidän yhteistä ominaisuuttaan. Kolminaisuusoppi ei tyydy tähän, vaan se vaatii ajattelemaan, että kolme ovat myös yksi olento. Näin ei voi olla, sillä kukin jumaluuden jäsen on paitsi kukin oma persoonansa myös erillisiä olentoja.

Kolminaisuusoppi on tehty, jotta saataisiin jumaluuden kolmesta eri persoonasta huolimatta aikaan yksi Jumala. Raamattu on tässä asiassa selkeä: jumaluuteen kuuluu kolme persoonaa ja kolme olentoa, jotka ovat samaa olemusta eli jumalallisia.

Maya
07-22-2009, 07:24 PM
Moni käsittää kolminaisuus opin kieltävän, että olisi kolme eri persoonaa, jotka yhdessä ovat "Jumala" eli jumaluus.
Olet aivan oikeassa ajatuksissasi. Tuo ajatusvirhe yhdestä Jumalasta on niin pieni, mutta kuitenkin saa aikaan niin paljon vaikeuksia.
Jotakin on oltava pielessä mielestäni muiden kristittyjen ajatustavassa kun he sanovat että emme ole kristillisiä koska me uskomme että Jumala, Jeesus ja Pyhä Henki ovat kolme fyysisesti eri persoonia. Usea luterilainen mm. uskoo tuon samaa olemisen tarkoittavan että on fyysisesti vain yksi persoona joka sitten voi ilmetä jonakin näistä, mutta joka kutienkin on fyysisesti vain yksi. He uskovat että Jeesus oli tavallaan osa fyysistä Jumalaa joka on kaikkialla ja kaikessa ja materialisoitui ihmiseksi, Jeesukseksi, mutta että Jumala ei voi materialisoitua lainkaqan vaan on henki joka on kaikkialla....
Monessa kohtaan Raamattua puhutaan Jumalasta ja Jeesuksesta, kuin he voisivat olla eri persoonia. Jeesus puhuu Jumalalle, miksi hän puhuisi itselleen? Hän puhuu Jumalasta Isänä.

mirja99
07-22-2009, 10:47 PM
Miksi kolminaisuus on vaikea käsite johtuu varmasti osittain ainakin siittä ettei sitä mielestäni selitetä missään kunnolla vaan se on enemmänkin ihmisten omasta tulkinnasta kiinni. Esimerkiksi koulujen uskonnontunneilla tai rippikoulussa ei tätä termiä mielestäni tarpeeksi selkeästi avata, jotenkin vain oletetaan että ihmiset ymmärtävät ja tietävät mitä se tarkoittaa.

Vaikka alkujaan kirkkoisät olisivat tarkoittaneet mitätahansa termillä on sen termin selitys muuttunut ajan saatossa ja siittä on tullut tietyllätapaa myös kielteinen termi monelle. Monissa uskontunnustuksissa joita kirkolliskokoukset kokosivat puhutaan juuri kolminaisuudesta, mutta tarkoitettiinko sillä juuri sitä mitä monet sen ajattelevat tarkoittavan? Anthanasiuksen uskontunnustuksen alkumetreillä sanotaan seuraavasti:

Sen, joka tahtoo pelastua, on ennen kaikkea pysyttävä yhteisessä kristillisessä uskossa. Sitä on noudatettava kokonaisuudessaan ja väärentämättä. Joka ei niin tee, joutuu epäilemättä iankaikkiseen kadotukseen.

Yhteinen kristillinen usko on tämä: Me palvomme yhtä Jumalaa, joka on kolminainen, ja kolminaisuutta, joka on yksi Jumala, persoonia toisiinsa sekoittamatta ja jumalallista olemusta hajottamatta.

Isällä on oma persoonansa, Pojalla oma ja Pyhällä Hengellä oma, mutta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen jumaluus on yksi, yhtäläinen on heidän kunniansa ja yhtä ikuinen heidän majesteettisuutensa....

Eikö tuossa juuri sanota että on kolme persoonaa, mutta yksi jumaluus? eli 3=1 eikö tuossa käy melko selkeästi esille ettei ole olemassa mitään yhtenäistä möykkyä, joka muodostaisi yhden jumalan (vrt. kynnttilä=liekki+vaha+sydänlanka)

mikael
07-23-2009, 06:08 AM
Olisi selvää, jos tätä sanomaasi tarkoitettaisiin: "Isällä on oma persoonansa, Pojalla oma ja Pyhällä Hengellä oma, mutta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen jumaluus on yksi, yhtäläinen on heidän kunniansa ja yhtä ikuinen heidän majesteettisuutensa....
Eikö tuossa juuri sanota että on kolme persoonaa, mutta yksi jumaluus? eli 3=1 eikö tuossa käy melko selkeästi esille ettei ole olemassa mitään yhtenäistä möykkyä, joka muodostaisi yhden jumalan (vrt. kynnttilä=liekki+vaha+sydänlanka)"

Poika oli alisteinen Isälle ja Pyhä Henki lähetettiin todistamaan Isästä ja Pojasta. Tämä osoittaa, että Isä oli suurin ainakin UT:n aikana. Nythän voi olla niin, että Poika on saanut saman suuruuden kuin Isä, mutta tuskin sentään vielä, sillä se tapahtunee vasta viimeisen tuomion jälkeen.

Kolminaisuusoppi koettaa vastoin kaikkea loogisuutta saada kolmesta persoonasta yhden olennon, vaikka tuota olento -sanaa ei sanotakaan. Kolminaisuusopilla on pyritty yksijumalisuuteen muutenkin kuin laadullisesti.

MAP-kirkossa opetetaan juuri niin kuin Raamatun mukaan on järkeen käyvää ajatella. Koko kolminaisuusoppi on täysin turha ja ihmisten keksimä, jotta vältyttäsiin monijumalisuuden vaikutelmasta. Raamatun mukaan Isä on suurin. On siis vain yksi Jumala, jolle muut eli Poika ja Pyhä Henki ovat palvelijoita. Jumaliksi kutsutaan kaikkia kolmea, koska he ovat jumaluuden jäseniä. - Ihmisiäkin sanotaan Raamatussa jumaliksi. Näin siksi, että olemme Isän henkilapsia.

Maya
07-23-2009, 09:43 AM
Tässä muutama raamatunkohta
Joh 10. 30 : Isä ja minä olemme yhtä. Mutta yhtä voi olla toisellakin lailla kuin olemalla sama kokonaisuus.
Joh 17:11 sanoo : Pyhä Isä varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin. Mikäli ajattelisimme samoin tässä kohdassa se tarkoittaisi, että me olemme osa Jeesusta. Olisimme täten siis osa Jumalaa ja meistä tulee yksi ainoa kokonaisuus, persoona, jonkinlainen ihmeellinen yhtenäisyys kupla.
Johannes 14: 8-10: Filippus sanoi hänelle : Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme. Jeesus sanoi hänelle: Niin kauan aikaa miä oloen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: Näytä meille Isä? Etkö usko että minä olen Isässä ja Isä minussa? Niitä sanoja jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä joka minussa asuu tekee teot, jotka ovat hänen.
Jakeet eivät sano että Jeesus ON Isä vaan että hän on aivan kuin Isä. Hän tekee samoja tekoja kuin Isä.
Joh 5:37 Ja Isä on minut lähettänyt, hän on todistanut minusta. Te ette ole koskaan kuulleet hänen ääntänsä ettekä nähneet hänen muotoansa.
Jeesuksen mukaan siis Jumalalla on sekä ääni, jonka voi kuulla, että fyysinen olemus jonka voi nähdä. Kuinka Isä voi lähettää osan itseään?
Heb 1:3 ja joka (Poika) ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa.
Oikealle puolelle Jumalaa! Kuinka se voisi tapahtua jos Jumala olisi vain yksi kokonaisuus?
Luuk 1:39: Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani ja nähkää, että minä se olen Koetalkaa minua ja katsokaa sillä ei hengellä ole lihaa eikä luuta, niinkuin te näette minulla olevan.
Jeesuksella oli siis ruumis ylösnoustuaan, hän on siis erillinen Isä Jumalasta.
Jeesus itse puhui Jumalasta toisena henkilönä:
Joh 14:28 Minä menen Isän tykö, sillä Isä on suurempi kuin minä.
Joh 20:17 Älä minuun koske sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni tykö....

Usein tässä keskustelussa saa vastauksena kolminaisuuteen uskovilta, että me ihmiset emme pysty ymmärtämään kaikkea, eikä meidän ole tarkoituskaan kaikkea ymmärtää.

Mikäli kolminaisuus olisi totta se muuttaisi täydellisesti sekä Jumalan kuvani että maailmankuvani tehden ihmisestä mitättömän todella tarpeettoman muurahaisen, jolla ei todellakaan olisi mitään väliä. Tuollainen maailmankuva ja käsitys ihmisestä seuraa mielestäni kolminaisuus oppiin uskovia. Se kuitenkin sotii sitä todellisuutta vastaan, että Jumala on katsonut ihmisen niin tärkeäksi että lähetti ainokaisen poikansa heitä pelastamaan.