PDA

View Full Version : Säilöntä


mirja99
07-11-2009, 10:16 AM
Nyt kun keskikesän juhla on ohitettu ja ollaan päästy heinäkuulle alkaa tulla ajankohtaiseksi hiljalleen säilöntä. Toki alkukesästä olisi jo kannattanut kerätä ja kuivata luonnon yrttejä kuten nokkosia ja koivunlehtiä. (Nokkosten kohdalla se ei ole vieläkään myöhäistä kunhan valmistelee keräyksen oikein).

Mansikoita aletaan kohta hamstraamaan pakastimeen ja vadelmat seuraavat perästä.

Millaisia säilömisvinkkejä sinulta löytyy? Perus hillojen reseptejä, omia erikois sekoituksia. Erikoisempien reseptien kohdalla toivoisin myös käyttötapaa, perus hilloa kun kaikki tiemmä osaavat käyttää...

Itse hamstraan pakkasen pullolleen marjoja talven varalle. Viime kesäisistä kun on jäljellä enää muutama purkki puolukkaa.

mikael
07-11-2009, 02:40 PM
Kävimme viimeksi tänään itsepoimintatilalla. Keräsimme 8 kiloa mansikoita á 5€/kg eli n. 2.5 €/l aikaisempien 8 kilon lisäksi. Yleensä panemme mansikat pakastepusseihin, mutta kuulimme sellaisen tavan, että tuoreet mansikat soseutetaan tehosekoittimella ja sokeroidaan lievästi pakastusta varten. Käytimme hillosokeria. Maku säilyy kuulema siten hyvin. Teimme vain pienen koe-erän tällä tavalla.

mirja99
07-13-2009, 11:00 PM
Muistan lukeneeni jostain että sokerin lisääminen pakaste mansikoihin parantaisi C-vitamiinin säilyvyyttä. Tiedähäntä sitten. Itse pakasta mansikat yleensä kokonaisina ja ilman sokeria, koska syön niitä purkillisen illassa iltapalana. Lisäksi en oikeastaan tiedä mihin valmiiksi muussattuja sokeroituja marjoja käyttäisin, kaikessa kun pyrin muutenkin käyttämään mahdollisimman vähän sokeria.

mikael
07-14-2009, 04:24 AM
Laitoimme vain noin teelusikallisen yhtä pakastepussia kohden. Mansikkamurskaa voi käyttää esim. puurossa ja pannukakun kanssa eli kuten yleensäkin hilloa. Kun maku on säilynyt, sokeria ei kaipaa.

Maya
07-14-2009, 07:44 PM
Olen syönyt tuollaista koneella murskattua mansikka pakkasesta... oli todella hyvää... Harmii kun ei koskaan ole kotosalla mansikka aikaan. Mustikoita kuulemma tulee tänävuonna paljon. Ne ovatkin erittäin terveellisiä.

Liisukka
07-23-2009, 10:09 AM
Mansikat vie pakastimessa huomattavasti vähemmän tilaa, kun ne viipaloi tai soseuttaa. Sosemansikasta saa hyvän hillon tai kiisselin. Meillä menee masikkasosetta paljon marjamaitona. Maitoa ja mansikkaa sauvasekoittimella kuohkeaksi juomaksi. On tosi hyvää. Ei tarvitse ostaa jugurttia ym kaupasta. Sekaan vaihtelun vuoksi välillä muita marjoja, banaania, ananasta ym. Lisää makeutta halutessa hunajalla, hedelmä- tai inkkarisokerilla.

Ken etelä-suomalainen liikkuu sesonkiaikaan mansikkapitäjillä, voi saada marjat edullisimmin. Täällä meilläpäinä valmiiksi poimitut mansikat maksaa halvimmillaan alle 20€/5kg laatikko. Itsepoimittuna vielä edullisempaa. Hinta kannattaa sopia etukäteen ettei tule yllätyksiä.

mirja99
07-26-2009, 03:26 PM
Itse olen saanut nyt mansikat pakkaseen sekä niiden seuraksi punaisia viinimarjoja ja mustikoita. Vatut odottuttavat vielä itseään ja mustiaviinimarjoja on myös tulossa. Tyrniäkin tekisi mieli jälleen saada pakkaseen sekä mehuna että marjana. Karpaloita mennään todennäköisesti koko suvun voimin suolle poimimaan 90 vuotias isoäiti on mukana makkaranpaistajana...

Sieniä haluaisin myös säilöä todennäköisesti pakastan sipuli sieni sekoitusta, mutta kuivaan myös osan...

Tarkoituksena olisi yrittää tehdä kuivalihaa uudessa uunissani syksyn tullen saanähdä mitä siittä tulee.