mikael
06-09-2009, 07:06 AM
Melko usein MAP-kirkkoa vastaan esitetään väite, että meillä olisi toisenlainen evankeliumi ja viitataan tähän:
Gal.1
8 Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu. [1. Kor. 16:22]
9 Toistan sen, minkä olen ennenkin sanonut: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu.
Tohtori Adam Clarke on kirjoittanut selityksen:
"On varmaa, että kristillisen kirkon varhaisimpana aikana oli liikkeellä useita väärennettyjä evankeliumeja; ja juuri näiden väärien ja epätarkkojen kertomusten lukuisuus sai aikaan sen, että Luukas kirjoitti oman evankeliuminsa. (Ks. Luuk. 1:1) Meille on säilynyt tiedossa yli seitsemänkymmenen tällaisen väärennetyn kertomuksen nimi, ja muinaisten kirjoittajien teoksissa on niistä monia katkelmia. Fabritius on koonnut ja julkaissut ne selvityksessään Uuden Testamentin apokryfisistä kirjoista. Joissakin näistä evankeliumista tähdennetään voimakkaasti ympärileikkauksen välttämättömyyttä sekä sitä, että on välttämätöntä noudattaa Mooseksen lakia yhdessä evankeliumin kanssa." (Bible Commentary)
Tämä on ote kirjasta James E. Talmage, "Suuri Luopumus", s. 54.
Tässä tuo Luukaan evankeliumin alku:
Luuk. 1
1 Jo monet ovat ryhtyneet työhön ja laatineet kertomuksia niistä asioista, jotka meidän keskuudessamme ovat toteutuneet, [1:1-4: Ap. t. 1:1-3]
2 sen mukaan kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta alkaen olivat silminnäkijöitä ja joista tuli sanan palvelijoita. [Hepr. 2:3; 1. Joh. 1:1]
3 Niin olen nyt minäkin, otettuani alusta asti kaikesta tarkan selon, päättänyt kirjoittaa yhtenäisen esityksen sinua varten, kunnioitettu Teofilos,
MAP-kirkossa julistettava evankeliumi on täsmälleen samaa kuin Raamatun perusteella on uskottavissa. Vaikka jotkut väittävät, että meillä olisi toisenlainen evankeliumi, niin perusteluja ei juuri saa siitä, miten se olisi toisenlainen. - Onhan se toisenlainen monin osin kuin se, johon ihmiset ovat tottuneet, mutta ei se tee sitä erilaiseksi kuin se evankeliumi, mitä mm. Paavali ja muut apostolit julistivat. On tapahtunut suuri luopumus siitä, mitä he julistivat: pelastuminen vain uskosta ilman tekoja, vauvakasteet, oppi jumaluudesta, kirkon organisaatio...
Ihmiset ovat tottuneet entiseen uskomistapaansa. Kun he sitten kuulevat kerrottavan Mormonin kirjasta, niin on ymmärrettävää, että kuvittelevat olevan muusta kuin Raamatussa olevasta sanomasta. Sanoma on kuitenkin aivan sama, mutta selvemmin sanottuna.