Maya
05-19-2009, 11:38 PM
1. Mongolissa MAP kirkon informatio järjesti siivoustempauksen ja kutsui kaikki muut uskonnot mukaan. mukana oli: Mongolian Muslim Society, the Roman Catholic Church, Dashchoilin Buddhist monastery, the Shinto religion and the Shri-shri Meditations Center.
Mukana olleille se oli hieno tapaus ja he toivovat uusia vastaavia tempauksia. puolin ja toisin vaihdettiin nuorison kesken puhelin numeroita ja luvattiin pitää yhteyttä.
2. Aussi nuoret 4 päivän pioneeri matkalla käsikärryä työntäen. Tytöillä oli pitkät hameet vanhanajan tavan mukaan muutenkin oltiin pukeuduttu hieman pioneerimäisesti. Tytöt joutuivat myös yksin työntämään kärryjä poikien ollessa "metsästämässä" tms. Satoi kaatamalla suurimman osan aikaa ja yöpyminen taivasalla oli hieman hankalaa sen johdosta.
3. Afganistanissa armeejan LDS jäsenet pitävät kokouksensa islamilaiseen tapaan perjantaisin. Se auttaa heidän työssään tuolla alueella. Siellä on noin 400 jäsentä 40 eri paikassa. He ovat siellä ensisijasisestai rakentamassa uutta.
"Vaikka pidämme kiinni normeistamme olemme etenkin kunnioituksesta isäntiämme kohtaan oppineet joustamaan mm. kokousajan suhteen. Se autta Afganeja näkemään että haluamme todella auttaa heitä."
http://www.ldschurchnews.com/home/