PDA

View Full Version : Rukous


Maya
05-19-2009, 10:03 AM
Eräässä toisessa foorumissa tuli mielenkiintoinen keskustelu siitä että voiko rukoilla vaikka suihkussa.
Minulle henkilökohtaisesti rukous on keksutelua Jumalan kanssa ja jatkan sitä siitä huolimatta mitä muuten puuhaan. Toisaalta joskuson asia niin tärkeä, että se vaatii oikein keskittymistä sekä "oikeata paikkaa". Joskus rukoilen polvillani joskus en. Joskus iltarukoukseni on että Rakas Taivaallinen isä, olen väsynyt. Kiitos tästä päivästä. Anna minulle hyvä yö.
Temppelissä ei ole suotavaa rukoilla polvillaan kaikkiein pyhimmässä, vaikka kyllä joskus on todella tehnyt mieli. Vois olla vaikka kiintiö, kerran vuodessa tai sillee.

Unski3
05-19-2009, 09:22 PM
Todellakin voi rukoilla monessa paikassa. Varmaankaan asento ei ole pääasia, vaan se miten esitämme asiamme Isälle. Asennolla toki voimme ilmentää nöyryyttä Hänen edessään esimerkiksi polvistumalla. Kaikille se ei kuitenkaan sovi esimerkiksi fyysisten rajoitusten vuoksi.
Muistan kun aikanaan eräs nuorimies armeijassa pohti iltarukouksen pitoa ja lopulta rohkaistui polvistumaan punkkansa viereen, jolloin tuvassa olleet toverit kysyivät, että harrasttko kenties jookaa.

Maya
05-19-2009, 11:02 PM
:p
Hyvä juttu!! Jookaa...