PDA

View Full Version : Luvut pyhissä kirjoituksissa


Maya
05-01-2009, 09:10 PM
Dr Ainsworthin edellisestä mailista:
Maya tutkijana olen havainnut lukujen tärkeyden Mayojen kulttuurissa, etenkin uskonnollisessa elämässä. Tämän tiedostaminen aiheutti sen että aloin miettiä Mormonin Kirjan lukujen mahdollisia lisämerkityksiä.
Luku 24 ja 72 Dr. Ainsworthin mukaan.
Luku 24 on täydellnen luku josta ei puutu mitään. Siinä on 2x12 apostolia jotka aikanaan tulevat muodostamaan täydellisen tuomioistuimen. Näistä Jeesuksen opetuslapset Juudeassa tulevat tuomitsemaan Juutalaiset ja Jeesuksen opetuslapset Uudella mantereella tulevat tuomitsemaan "pakanat".
Etherin 24 levyä kertovat erään kansan koko historian. Oikeastaan näyttää siltä että Ether kirjoitti 24 levyä historaista ja 24 levyä Jaredin veljestä ja 24 levyä sekä 24 levyä jotka Moroni kirjoitti, eli 72. Ei ole sattuma että levyjä oli juuri 24. Juuri tällä lailla Mayatkin jakavat lisätietoa, käyttämällä numeroita.
Mormoninn oli määrä hakea levyt Shimin kukkulasta kun hän oli 24 vuoden ikäinen. Nefiläsiten viimeisessä taistelussa oli 24 rykmenttiä ja 24 johtajaa. 24 Nefiläistä jäi henkiin taistelussa jossa noin 230.000 Nefiläsitä tapettiin.
Päivässä on 24 tuntia. On helpåompaa tehdä 24 levyä ja sovittaa kirjoitettava niihin kuin taistelal verinen taistelu jossa jää 24 henkilöä eloon.
Kun lukee tarkkan Mormon 6:10-12 havaitsee että vain kahden ryhmän taistelu näkyi sinne missä Mormon oli. Koska Mormon piti yhteyttä joukkoihin viestinviejien avulla oli lopulta vain tuo viestin viejä jäljellä eli 24 yhteensä koska 10 viestiviejää Mormon ja Moroni.
Mormon 6:10 Kertoo kuinka Mormon oli haavoittunut mutta parani jälleen. Hän hoiti myös että Moroni jonka oli määrä kirjoittaa aikakirjalyhennelmät valmiiksi jäi eloon. Täydellinen tuho luopuneelle kansalle.
Mielenkiintoista on myös että Nefilästen valtio alkoi noin vuonna 600 eKr ja loppui 400eKr ... eli 1000 vuotta 2 Peter 3:8; 1000 vuotta on Jumalalle kuin yksi päivä =24 tuntia.
72 on myös mielenkiintoinen luku. 3x24 on 72. Siis kolme, jotka yhdessä ovat täydellisyys, sulautuvat täydelliseksi. Isä, Poika ja Pyhä Henki.
Jeesuksen kysyessä opetuslapsiltaan mitä nämä toivoivat hänen kuolemasnsa jälkeen 9 toivoi että he sisivat pian seurata Jeeusta. Jeesus lupasi että kun he olivat 72 vuoden vanhoja he saisivat seurata häntä.
Kun silminnäkijät näkivät levyt he sanoivat että noin 2/3 oli sinetöity (kertomus Jaredin veljestä sekä Jaredilaisten historia. Mormonin lyhennelmä ei ollut sinetöity. Eli aivan oikein.
Dr. Ainsworth on arvioinut että Moroni syntyi 350 ja on hyvin todennäköistä että hän kuoli 421 vuoden lopulla ollen näin 72 vuotias.
Dr Ainswotrth joka on Maya tutkija kertoo myös että juuri nämä luvut ovat myös Mayoille erittäin tärkeitä lukuja vaikka tosin meidän kulttuurissamme ei noilla luvuilla ole paljoakaan arvoa.

Unskilla oli jossakin hyvin kirjoitettu luvusta 7 ja muutakin, en nyt löytänyt...

Unski3
05-02-2009, 10:29 PM
Tämä on tuossa muuta uskonnosta ketjussa

Pyhät luvut

--------------------------------------------------------------------------------

Minusta on hyvin mielenkiintoista, että tietyt luvut ovat pyhiä ja ne toistuvat monessa mielessä.
1 On vain yksi Isä, joka on henkiemme isä. Taivaallinen Isämme edustaa numeroa 1. On vain yksi tosi kirkko, Yksi usko yksi kaste, ja yksi Kristus.
numeroa 3 edustaa Isä, Poika ja Pyhä Henki. Tämä luku esiintyy monissa pyhissä yhteeyksissä. Kirkon johdossa maanpäällä on ensimmäinen presidenttikunta. Kristuksen kuoleman jälkeen siinä oli Pietari, Jaakob ja Johannes. Samoin palautetun kirkon johdossa on Profeetta ja kaksi neuvonantajaa. Lisäksi kaikissa johtokunnissa kirkossamme on johtaja ja kaksi neuvonantajaa. MK:n kultalevyjen silminnäkijöitä oli myös kolme. Kaikki asiat tulee todistaa kahden tai kolmen todistajan kautta. Myös kansoja tulee olla kolme jotka todistavat Kristuksesta. Juutalaisten kautta saadulla Raamatulla, Nefiläisten (Joosefin jälkeläiset) kautta saadulla Mormonin Kirjalla sekä tulevalla 10-sukukunnan tuomalla kirjoituksilla. Varmasti numeroon kolme sisältyy paljon muutakin. Mieleeni tulee vielä kalenterista neljännes vuodet, joissa kussakin on kolme kuukautta.
numero 7 edustaa luomis jaksoja, joita kutsutaan seitsemäksi luomis päiväksi. Viikossa on seitsemän päivää. Temppelissä oli muinoin seitsenhaarainen kynttilänjaka. Taloudenhoitokausia on seitsemän. Lähetystyötä johtaa seitsenkymmenet. Ennen Mooseksen laissa oli annettava anteeksi seitsemän kertaa. Jeesus kuitenkin kehoitti antamaan anteeksi seitsemänkymmentä kertaa seitsemän. Varmasti on muitakin asioita joissa toistuu luku seitsemän.

12 on myös hyvin mielenkiintoinen luku. Israelissa oli kaksitoista heimoa. Siis Jaakobin, jota kutsuttiin Israeliksi, poikien mukaan nuo heimot. Vuodessa on kaksitoista kuukautta. Jeesus valitsi kaksitoista apostolia. Myös palautetussa kirkossa on 12 apostolia. Temppelin kasteallasta kannattelee 12-härkää, joista kolme kuhunkin pääilmansuuntaan. Ne edustavat noita kahtatoista heimoa.
Minulla tuli mieleen Mormoninkirjan todistajat. Kolme, joille enkeli näytti levyt ja sitten vielä kahdeksan, jotka saivat kosketella ja katsella niitä. Se tekee yhteensä 11. Jos mukaan lasketaan vielä J.S. jr. niin kaikkiaan 12 sai nähdä levyt. Luvusta 12 löytyy varmasti paljon muitakin esimerkkejä, mutta nämä tuli ensimmäisenä mieleen. Tähtikuvioissa ainakin otavassa on seitsemän tähteä.