PDA

View Full Version : Rukous


mirja99
02-11-2009, 10:47 PM
Monissa lähteissä mormonit itse pitävät erottavana tekijänä muihin uskontokuntiin / uskontoihin nähden tapaansa rukoilla 90% omin sanoin. Tätä pidetään erityislaatuisena ominaisuutena ja tähän kannustetaan kirkon johdon puolellta.

En kiellä etteikö Jumallalle omin sanoin puhuminen olisi hedelmällistä ja monin verroin helpottavampaa kuin tuhansien Ave Marioiden toistaminen. Kuitenkin on tilanteita joissa omat sanat eivät riitä tai niitä ei ole. Tällöin "valmiiden" rukousten käyttäminen voi tuoda helpotuksen. Uskon että esim. virret ovat oman laistaan rukousta. Juuri oikean hymnin, veisun tai virren löytäminen saattaa olla helpottavaa; Isä juuri näin minä tunnen, tätä minä tarkoitan. Valmiit tekstit voivat toimia myös lohduttajana ja rauhan tuojana. Saa kuin ymmärryksen että Isä on kuullut ja lohduttaa (edelleen tässä voivat toimia yhtä hyvin virret, veisut, hymnit kuin vaikka Herran Siunaus). Valmiista sanoista voi myös saada sen vastauksen jota on hakenut sydämessään.

Rippikoulussa me aikoinaan puhuttiin paljonkin siitä että kun on vaikeaa voi olla helpompaa löytää apu vaikka musiikin kautta kuin sanoa ääneen mitä todella tuntee tai tarvitsee. Itsensä ilmaiseminen kun ei aina ole niin helppoa.

Esimerkkinän on Pekka Simojoen tekemät laulun sanat

Tässä seison

Kun kaikuu laulu viimeinen, ja valot sammuu jälkeen sen,
kun ilta hiipii näihin huoneisiin, ja taas on sanottava: näkemiin
kai luokses Jeesus tulla saan.

Kun kuulen melun vaienneen, ja liekki hiipuu hiljalleen
taas lakki kourassa sun etees jään, ja pyydän: älä jätä pimeään,
en muuten jaksa tuumaakaan.

Tässä seison, en muuta voi,
tule Jeesus, tietä näytä etten yksin haparoi,
tässä seison, en muuta voi,
tule uudista ja käytä, amma laulu joka soi.

Kun laulun loppuunlauletun, taas kerran kannan etees sun,
kun sanat kumisevat tyhjyyttään, vain Sinä sävelen saat elämään,
Sun puolees huutaa kuiva maa.

Kun väsyy sormet soittajan, ja sammuu soinnut kitaran
kai luokses vielä otat uupuneen, ja annat aamun alkaa uudelleen.
En muuta turvapaikkaa saa.

Tässä seison, en muuta voi,
tule Jeesus, tietä näytä etten yksin haparoi,
tässä seison, en muuta voi,
tule uudista ja käytä, amma laulu joka soi.

Maya
02-12-2009, 07:55 PM
Musiikista meillä sanotaan jotain sen tapasita, että se on sielun rukousta. Meitä kehotetaan laulamaan virsiä koska ne ovat rukousta ja kiitoslaulua Herralle. Minusta hengelliset laulut ovat todella ihania. Kuunetlen www.kzion.com asemaa. Ennen se oli ilmainen nyt joutuu maksamaan.

Muistan monia luterilaisia nuorten lauluja nuoruudestani ja kuuntelen niitä vieläkin. yksi ihana on Jumalan rakkaus on kuin meren aava, kuin tuulen henki päällä kuivan maan... Itse soittelin kitaralla: Tiellä ken vaeltaa, ken aasilla ratasataa, maahan on laitettu vaatteita lehtia oksia, muurari Rabbi nyt, on matkalle lähtenyt, noussut on satulaan ratsunsa ... kuitenkin kuningas... kruunua valtikkaa, et lainkaan sä nähdä saa, mahtavat ovat muualla, suurissa saleissa.... ihmisen pojan tie, se maailmaan suureen vie....

Isä meidästä.
Meillä katsotaan että se on rukouksen kaava.
Ensin osoite, niinkuin kirjeen päällä.
Sitten annamme kunnian ja kiitoksen Jumalalle ja toivomme hänen valtakuntansa voittavan
ja todistamme halustamme palvella Jumalaa ja olla hänelle alamainen.
Sitten pyydämme sitä, mitä tarvitsemme
sekä pyydämme anteeksi syntejämme ja pyydämme voimia antaa anteeksi. Sitten pyydämme suojelusta pahaa vastaan
ja lopetamme tunnustamalla että valta kuuluu Hänelle.

lulu
03-16-2009, 08:11 PM
Johanneksen evankeliumi:


14:13 ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa.
14:14 Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen.

16:24 Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni; anokaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen.

Matteus:

6:9 Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi;
6:10 tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa;
6:11 anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme;
6:12 ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme;
6:13 äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta, [sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen].

Tuossa ei vielä ole sitä "anokaa minun nimessäni".



Meidän tulee rukoilla Isää Jeesuksen nimessä, nyt uuden liiton aikana.

Maya
03-16-2009, 10:04 PM
Hyviä kohtia!
Opin ja liittojen kirjasta :
OL 59: 14
14 Totisesti, tämä on paasto ja rukous eli toisin sanoen riemu ja rukous.
OL 25: 12
12 Sillä minun sieluni on mieltynyt asydämen blauluun; niin, vanhurskaiden laulu on minulle rukous, ja siihen vastataan siunauksella heidän päällensä.

Mormonin Kirjasta:
Alma34
18 niin, huutakaa häneltä armoa, sillä hän on voimallinen pelastamaan.
19 Niin, nöyrtykää ja rukoilkaa häntä jatkuvasti.
20 Huutakaa hänen puoleensa kedoillanne ollessanne, niin, kaikkien katraidenne puolesta.
21 aHuutakaa hänen puoleensa taloissanne, niin, koko perhekuntanne puolesta, sekä aamuin, keskipäivin että illoin.
22 Niin, huutakaa hänen puoleensa vihollistenne voimaa vastaan.
23 Niin, ahuutakaa hänen puoleensa bPerkelettä vastaan, joka on kaiken cvanhurskauden vihollinen.
24 Huutakaa hänen puoleensa peltojenne sadon puolesta, jotta siinä menestyisitte.
25 Huutakaa ketojenne katraiden puolesta, jotta ne lisääntyisivät.
26 Mutta tässä ei ole kaikki; teidän täytyy vuodattaa sielunne ahuoneissanne ja salaisissa paikoissanne ja erämaassanne.
27 Niin, ja kun te ette huuda Herran puoleen, olkoon asydämenne btäysi, alati viipyen rukouksessa hänen puoleensa omaksi parhaaksenne ja myös ympärillänne olevien parhaaksi.
28 Ja nyt, katso, rakkaat veljeni, minä sanon teille: Älkää luulko, että tässä on kaikki; sillä jos te tämän kaiken tehtyänne käännytätte pois atarvitsevat ja alastomat ettekä käy sairaiden ja ahdistettujen luona ja banna omaisuudestanne, jos teillä on, niille, jotka tarvitsevat — minä sanon teille: Jos te ette mitään näistä tee, katso, teidän crukouksenne on dturha eikä teitä mitään hyödytä, ja te olette kuin tekopyhät, jotka kieltävät uskon.
29 Sen tähden, jos te ette muista olla arakastavia, te olette kuin kuona, jonka metallinpuhdistajat heittävät pois (koska se ei ole minkään arvoista) ja joka tallataan ihmisten jalkoihin.


3 Nefi 13
5 Ja kun arukoilette, älkää tehkö tekopyhien tavoin, sillä he seisovat mielellään rukoilemassa synagogissa ja kadunkulmissa, jotta ihmiset näkisivät heidät. Totisesti minä sanon teille: He ovat palkkansa saaneet.
6 Vaan kun te rukoilette, menkää sisälle huoneeseenne, ja kun olette sulkeneet ovenne, rukoilkaa Isäänne, joka on salassa; ja Isänne, joka näkee salassa, palkitsee teidät julkisesti.
7 Mutta kun rukoilette, älkää tyhjää hokeko niin kuin pakanat, sillä he luulevat, että heitä kuullaan heidän paljon puheensa tähden.
8 Älkää siis olko heidän kaltaisiaan, sillä teidän Isänne atietää, mitä te tarvitsette, jo ennen kuin häneltä pyydättekään.
9 aRukoilkaa siis te tällä btavalla: cIsä meidän, joka olet taivaassa, pyhitetty olkoon sinun nimesi.
10 Tapahtukoon sinun tahtosi maan päällä niin kuin taivaassa.
11 Ja anna meille velkamme anteeksi, niin kuin me annamme anteeksi meidän velallisillemme.
12 Äläkä ajohdata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.
13 Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia ikuisesti. Aamen.
14 Sillä jos te annatte ihmisille aanteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi;
15 mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi heidän rikkomuksiaan, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.

3 Nefi 9
6 Ja ne kaksitoista opettivat väkijoukkoa; ja katso, he käskivät väkijoukon polvistua maahan ja rukoilla Isää Jeesuksen nimessä.
7 Ja myös opetuslapset rukoilivat Isää Jeesuksen nimessä. Ja tapahtui, että he nousivat ja opettivat kansaa.
8 Ja kun he olivat opettaneet niitä samoja sanoja, joita Jeesus oli puhunut — lainkaan poikkeamatta Jeesuksen puhumista sanoista — katso, he polvistuivat jälleen ja rukoilivat Isää Jeesuksen nimessä.

mikael
03-17-2009, 02:56 PM
Johanneksen evankeliumi:


14:13 ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa.
14:14 Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen.

16:24 Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni; anokaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen.

Matteus:

6:9 Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi;
6:10 tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa;
6:11 anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme;
6:12 ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme;
6:13 äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta, [sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen].

Tuossa ei vielä ole sitä "anokaa minun nimessäni".



Meidän tulee rukoilla Isää Jeesuksen nimessä, nyt uuden liiton aikana.

Isämeidän -rukous on annettu meille esimerkiksi. Mikään ei estä meitä rukoilemasta juuri niillä sanoilla, kunhan ajatuksemme on mukana. Meitä opetetaan kirkossa rukoilemaan niin, että ensin puhuttelemme Taivaallista Isää, sitten kiitämme siitä, mistä tunnemme olevamme kiitollisia juuri tuona hetkenä. Tätä seuraa pyyntö, jos meillä on pyydettävää, mutta pelkkä kiittäminenkin voi olla rukouksen sisältö. Rukous päätetään Jeesuksen Kristuksen nimeen ja sanotaan: aamen.

Hittihop
04-24-2009, 11:41 AM
Monissa lähteissä mormonit itse pitävät erottavana tekijänä muihin uskontokuntiin / uskontoihin nähden tapaansa rukoilla 90% omin sanoin. Tätä pidetään erityislaatuisena ominaisuutena ja tähän kannustetaan kirkon johdon puolellta.

En kiellä etteikö Jumallalle omin sanoin puhuminen olisi hedelmällistä ja monin verroin helpottavampaa kuin tuhansien Ave Marioiden toistaminen. Kuitenkin on tilanteita joissa omat sanat eivät riitä tai niitä ei ole. Tällöin "valmiiden" rukousten käyttäminen voi tuoda helpotuksen. Uskon että esim. virret ovat oman laistaan rukousta. Juuri oikean hymnin, veisun tai virren löytäminen saattaa olla helpottavaa; Isä juuri näin minä tunnen, tätä minä tarkoitan. Valmiit tekstit voivat toimia myös lohduttajana ja rauhan tuojana. Saa kuin ymmärryksen että Isä on kuullut ja lohduttaa (edelleen tässä voivat toimia yhtä hyvin virret, veisut, hymnit kuin vaikka Herran Siunaus). Valmiista sanoista voi myös saada sen vastauksen jota on hakenut sydämessään.

Rippikoulussa me aikoinaan puhuttiin paljonkin siitä että kun on vaikeaa voi olla helpompaa löytää apu vaikka musiikin kautta kuin sanoa ääneen mitä todella tuntee tai tarvitsee. Itsensä ilmaiseminen kun ei aina ole niin helppoa.

Esimerkkinän on Pekka Simojoen tekemät laulun sanat

Tässä seison

Kun kaikuu laulu viimeinen, ja valot sammuu jälkeen sen,
kun ilta hiipii näihin huoneisiin, ja taas on sanottava: näkemiin
kai luokses Jeesus tulla saan.

Kun kuulen melun vaienneen, ja liekki hiipuu hiljalleen
taas lakki kourassa sun etees jään, ja pyydän: älä jätä pimeään,
en muuten jaksa tuumaakaan.

Tässä seison, en muuta voi,
tule Jeesus, tietä näytä etten yksin haparoi,
tässä seison, en muuta voi,
tule uudista ja käytä, amma laulu joka soi.

Kun laulun loppuunlauletun, taas kerran kannan etees sun,
kun sanat kumisevat tyhjyyttään, vain Sinä sävelen saat elämään,
Sun puolees huutaa kuiva maa.

Kun väsyy sormet soittajan, ja sammuu soinnut kitaran
kai luokses vielä otat uupuneen, ja annat aamun alkaa uudelleen.
En muuta turvapaikkaa saa.

Tässä seison, en muuta voi,
tule Jeesus, tietä näytä etten yksin haparoi,
tässä seison, en muuta voi,
tule uudista ja käytä, amma laulu joka soi.

Ny taitaa olla ensimmäinen aihe missän olen rankasti toista mieltä. Siis ihmiseltä löytyy aina omia sanoja rukoukseen. Jos on sanavarastoltaan niin köyhä ettei edes silloin kun ottaa "kontaktia" Jumalaan keksi sanoja niin voisi alkaa miettiä oman mielikuvituksensa hedelmällisyyttä. Siis ei virren mikään synti ole juu. Jeesushan itse antoi ne meille esimerkiksi mutta ei kai nyt sentänä toistettaviksi jos nyt on mennyt kuivattamaan oman pulppuavan sanavirtansa. Olen ihan varma että jos ihminen menee niin sanattomaksi että ei edes keksi vaikka "Auta meitä/minua jaksamaan" niin kuinka kummassa se sitten keksii ylipäätänsä rukoilla?

mikael
04-24-2009, 02:47 PM
Jos meillä ei ole sanoja rukoukseen, niin mikään ei estä käyttämästä jotain tuttua rukousta. Henki on tärkein.
Minulle ei ole ollut aina helppo rukoilla. Kun tutkin evankeliumia, sanoin tästä vaikeudestani lähetyssaarnaajille. Sain vastauksen: "Rukoile ensin voimaa rukoilla." Olen sen tehnyt monesti ja rukous on tullut pidetyksi vaikeudestani huolimatta. Rukous aina minulle jonkinlainen voimanponnistus.
Monisanaisuus ei tee rukoukseta hyvää:
Matt. 6
6 Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut. [2. Kun. 4:33; Dan. 6:11]
7 "Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. [Saarn. 5:1,2; Sir. 7:14]
8 Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. [Jes. 65:24; Matt. 6:32]

Maya
05-23-2011, 07:16 AM
Lähetyssaarnaaja kertoi että eräs hänen ystävänsä oli lähetystyössään tavannut erään sisaren joka, kun häneltä eräässä opetusvaiheesa kysyttiin uskoiko hän Jumalaan vastasi :Kyllä. Uskoiko hän Jeesukseen Krsitukseen :Kyllä. Uskoiko hän Joseph Smithin olleen profeetta :Kyllä. Uskoiko hän että MK on Jumalan sanaa :Kyllä... halusiko hän mennä kasteelle : Ei. Tätä jatkui jonkin aika. Lähetyssaarnaajat eivät voineet tajuta mikä oli vikana. Lopulta he rukoilivat että se, mikä se ongelma lieneekin oli, poistuisi. Juuri ennen kuin toinen heistä muutettiin muualle, heidän tullessaan jälleen käymään ja kysyessään nuo kysymykset nainen vastasikin yhtäkkiä kastekysymykseen :Kyllä. Jälkeenpäin saivat lähetyssaarnaajat tietää että tämän naisen mies oli ollut erittäin aktiivinen toisen uskonnon jäsen ja hänestä tuntui että hän teksisi väärin vaihtaessaan uskontoa. Sillon eräänä iltana hänen edesmennyt miehensä oli tullut ja istunut olohuoneen tuolissa ja sanonut hänelle, että hänen tulisi mennä kasteelle, että MAP kirkko on oikea.