PDA

View Full Version : Miten kirkkonne eroaa muista?


Mikael
06-24-2008, 01:17 PM
Tämän kysymyksen kuuli usein temppelin avointen ovien päivien kävijöiltä. Kaipa on ensin hyvä sanoa, mitä on yhteistä:

Uskomme taivaalliseen Isään, Jeesukseen Kristukseen ja Pyhään Henkeen. Uskomme, että Jeesus Kristus on Lunastajamme ja ainoa, jonka sovituksen kautta voimme saada synnit anteeksi. Usko on siis sama kaikkein keskeisimmissä kohdissa.

Eroja:
Emme usko, että usko ilman parannusta ja kasteen liittoa ja Pyhän Hengen vastaanottamista kätten päällepanon kautta riittää. Kasteen liitto tulee tehdä vähintään 8 vuoden iässä eli silloin kun ihminen alkaa tulla vastuulliseksi. Ihmisen tulee olla sen jälkeen kuuliainen Jumalan käskyille parhaan kykynsä mukaan.

Usko ja parannus ovat jatkuvia periaatteita, joita tulee vaalia ja noudattaa. Parhaammekin
tehtyämme pelastumme vain armosta. Usko ilman tekoja on kuollut. Meidät tuomitaan tekojemme mukaan.

Uskomme jatkuvaan ilmoitukseen. Raamatun lisäksi olemme saaneet sen rinnakkaiskirjan. Mormonin kirja on toinen todistus Kristuksesta. Se on Joosefin suvun historia samaan tapaan kuin Raamattu on Juudan suvun historia. Kristus ilmestyi "muille lampailleen" Amerikan mantereella lupauksensa mukaan. Hän perusti kirkkonsa myös siellä. Saimme Mormonin kirjan muinaisen profeetta Moronin kautta, joka ilmestyi ja opetti Joseph Smithiä useita kertoja.

Kirkkomme perustettiin ensimmäisen profeettamme Joseph Smithin kautta. Hän rukoili tietoa siitä, mikä kirkko on oikea. Isä ja Poika ilmestyivät. Isä osoitti Poikaa sanoen: "Tämä on minun rakas Poikani. Kuule häntä."

Emme usko kaikin osin niin, kuin ns. ekumeeniset uskontunnustukset sanovat. Uskomme juuri niin kuin on Raamatusta on pääteltävissä: Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat paitsi kolme eri persoonaa myös kolme itsenäistä olentoa.

Kirkollemme on palautettu samat valtuudet, jotka olivat Kristuksen alkukirkossa. Kirkko on järjestetty samoin kuin alkukirkko. Johdossa on profeetta ja kaksitoista apostolia. Kirkossa on aivan samat pappeuden virat kuin alkukirkossa.

Palautetulla kirkolla on temppeleitä, joiden merkitys on toinen kuin varsinaisten kokoontumispaikkojen merkitys. Temppeleissä tehdään evankeliumin täyteyteen kuuluvia liittoja sekä elävien että kuolleiden hyväksi. Uskomme perhesuhteiden kuten avioliiton voivan jatkua myös iankaikkisuudessa. Pietarille on annettu valtuus sitoa ja päästää tarkoitti perhesuhteiden sinetöimisvaltuutta sen lisäksi, että se oli valtuus johtaa
kirkkoa.

Edellä ei ole suinkaan kaikkea, mikä tulisi sanoa eroista. Voitte esittää lisäkysymyksiä. Kaikki kirkossamme on sopusoinnussa Raamatussa olevan kanssa, mutta Raamattu ei ole kaikin osin niin selvä, ettei olisi mahdollisuutta eri tulkintoihin. Siksi on syntynyt tuhansia eri kirkkoja ja suuntia.