Perusolettamuksen merkitys

[Mikael]

Tämä teksti on osin sama, joka on avauksessa suomi24 keskustelupalstalla 13.6.2008 Mormonismi -palstalla.

Perusolettamuksessa on oikeastaan kysymys samasta kuin uskosta, mutta uskolla tarkoitetaan yleensä uskonnollista perusolettamusta. Kaikki tiede pohjautuu joihinkin olettamuksiin, joten tieteen tulokset riippuvat olettamusten oikeutuksesta. Sama koskee tietysti uskonnollista uskoa. Jos uskomme on väärä, ei se johda totuuden tuntemiseen. Kas tässä lainaus ko. palstalta:

Lukiessani Kari Enqvistin kirjaa "Monimutkaisuus" törmäsin sivulla 111 erikoiseen olettamukseen. Maailman perusolemusta etsittäessä on jahdattu: "...sitä ainesta ja olemusta, jota ei enää voida pilkkoa, paloitella eikä johtaa mistään muusta." "Aina 1800-luvulle saakka näihin ontologisiin pohdiskeluihin liittyy usein tarve todistaa ei-materiaalisen substanssin eli viime kädessä sielun ja Jumalan olemassaolo. Nykyihmiselle niillä päättelyillä on vain viihdearvoa, vaikka niillä on myös historiallista kiinnostavuutta. Asiallisesti ne ovat yhdentekeviä."

"Nykyisestä näkökulmasta näitä ja muita vastaavia filosofisia pohdintoja vaivaa niiden ankkuroituminen arkijärkeen, joka mieltää aineen osaset samanlajisiksi kuin muut kappaleet."
"Ihmisen aivot ja mieli ovat kehittyneet elottomasta luonnosta..." (s. 118)

On pelkkää olettamusta, että se mitä sanotaan ulkopuoliseksi, ei voisi vaikuttaa tähän maailmaan ja se merkitsisi, ettei Jumalaa ole. Tärkeä totuus on sanottu MAP-kirkon profeetan Joseph Smithin saamassa ilmoituksessa:

"Henkikin on ainetta, mutta hienompaa. Aineetonta ainetta ei ole olemassa."

Tämä merkitsee sitä, että jos Jumala olisi aineeton, häntä ei olisikaan olemassa. Jumala on tietenkin Henki, mutta ei aineeton. Se mitä sanotaan aineeksi on loppujen lopuksi energiaa. Tätä Kari Enqvistkin korostaa kirjassaan.

Minun perusolettamukseni mukaan energia, aine, on Jumalassa saavuttanut katoamattomuuden sellaisessa hahmossa, jollaisiksi meidätkin on luotu ja jollaisiksi me voimme tulla.
(Sitaatti päättyy)

Tiede on joutunut usein korjaamaan perusolettamuksiaan. Aikanaan luultiin, että maa on kuin pannukakku ja että taivaankappaleet kiertävät maata. Aineen rakenteesta on tehty olettamuksia, joista on luovuttu. Kouluaikanani opetettiin fysikaalisena totuutena aineen ja energian häviämättömyyden lakia, joka nyt on korvattu energian häviämättömyyden lailla. Kaikki on nykykäsityksen mukaan energiaa, joka vain esiintyy eri muodoissa.

Kun sanotaan, että Jumala on Henki, niin monet olettavat, että hän on aineeton. Minusta Joseph Smithin lause "Aineetonta ainetta ei ole olemassa" osoittaa profeetallista viisautta, vaikka se voi pinnallisesti tarkastellen tuntua oudolta. On tosiaan niin, että jos Jumala olisi aineeton Henki, niin ei häntä olisi.

[Maya]

Terve tuloa mukaan Mikael Toivottavsti viihdyt täällä! Tää aihe lähentelee hilsen ohi ajamista, mutta kuitenkin minulla on sellainen kumma melkeen ymmärtämisen tunne. :D

Kaiken ajattelun pohjautuminen jonkinlaiseen pohja olettamukseen kuullostaa oikealta. Siksi on oleellista se, mikä on kunkin tiedemiehen perusolettamus hänen tutkiessaan asioita. Siksi myös on "väärin" esim ateistisen tiedemiehen väittää olevansa oikeassa todistaessaan, että Jumalaa ei olisi olemassa. Mutta toisaalta voinee asian myös sanoa kääntäen, että on "väärin" väittää että Jumalaa on olemassa niille, joiden perusolettamus on toinen.
Perusolettamus voi ajan kuluessa ja kokemusten lisääntyessä muuttua. Vai voiko, olemmeko jo syntyämme tietyn perusolettamuksen omaavia?? Usein ns. ateiteillakin on toisenlainen perusolettamus kaiken alla. Perusolettamus, joka ei pääse esille hänen toimiessaan vastoin omaa perusolettamustaan. Usein esim ystäväpiiri, suosion saavuttaminen tärkkeiden henkilöiden silmissä sekä huonot kokemukset voivat työntää oikean peerusolettamuksen takaalalle. Suupuhuu vastoin sydäntä. Tuosta voi seurata esim yhtäkkinen ahaa kokemus ja kääntyminenuskoon.
Ehkäpä ihmisen perusolettamus on jo syntyessään että Jumala on olemassa, mutta kokemukset tukahduttavat tiedon aikojen kuluessa. Sanommehan että lapset 8vasti ovat synnittömiä ja heillä on oikeus asua Jumalan silmien edessä.
Juurotuoaineettomuuden väitös Jumalasta ei oikee mahdu kallooni, olen aina ajatellut että kyllä Jumalan on oltavajotakin materiaalia. Henki on materiaalia ja sillä on muotoolen siitä aivan vakuuttunut, mutta sen todistaminen on aika vaikeeta.:eek:
Minusta tuntuut että ne jotka väittävät toista tieetävät kuitenkin sisällään, että he ovat väärässä. Muistan itse, kuinka aikanaan väitin pikkulasten olevan pahoja. Suuni sanoi että ovat pahoja ja sydämmeni särki ja sanoi että nyt puhut omias...kuitenkin pidin itsepintaisesti kantani. Tuli semmoinen kummallinen ärtynyt olo... näin luulen myös tapahtuvan niille jotka väittävät omaan perusolettamustaan vastaan. On aivan kuin emme titäisi omaaperusolettamustamme... ennen kun annamme sille vapaaehtoisesti vallan itsessämme.

Onko kelläkään ollut joskus sellainen tunne herätessään päiväunilta, että kroppa ja sinä itse ei oikeen ole osunut kohdalleen on kuin kroppa olisi muutaman sentin enemmän oikealla (kai vasemmalla on kanssa mahdollista). Olo tuntuu kömpelöltä pitkään.
Joskus ajattelen että on kuin sieluni, se mikäon kropan sisällä aina nukkuessanin menee joinnekin hankkimaan vaikka tietoa tulevasta tms... joka tapauksessa se lähtee, tai voi lähteä hieman seilailemaan... joskus olen herännyt aivan selvään tietoon tulevasta tapahtumasta...
Mietin usein että onkohan päässä ja jalkapohjissa alueet joista sielu poistuu ja tuntuu siltä, kuin sielu olisi aivan ohuella langalla kiinni noissa kohdissa, etenkin jalkapohjissa... Kirkkomme antaa siunauksia nimen omaan päälaelle ja usein siunauksen jälkeen tuntuukin juuri tuossa kohdin pitkään saatu siunaus. Myös joskus minä tunnen päälaellani jos olen hengellinen, aivan kuin päälaellani olisi kohta joka on yhteydesä Jumalaan. Tunnen kädet siunaamassa minua.

Tieteestä. Olen taipuvainen uskomaan että todellakin henkikin on ainesta. En pysty sitätodistamaan, sitä ei kukaan pysty vielä, mutta näin uskon olevan. Kuten Mikael sanoo tiede on usein joutunut muuttamaan tietojaan ja sen mukana maalilman kuva sekä ihmisen kuvaa, eli kaikea ei vielä tieteen avulla voidatietää ja todistaa, mutta meillä on paljosta perustieto. Tämä perustieto vidaan tieten nimissä tukahduttaa tai jos sen antaa vapaastti vallita katsotaan ihmisen olevan epätieteellinen.
Mieheni tuossa juuri kertoi lukeneensajostakin , ei muista mistä, että on tutkittu että kun ihminen kuolee, samalla sekunnilla tulee ruumis puolikiloa kevyemmäksi... eli tästä voi tietenkin päätellä, että sielumme painaa puoli kiloa ja on todella materiaa! ^_^

[Unski1]

Tieteellä on omat kriteerinsä ja lähtökohtansa. Siinä ei oikeastaan ole sijaa uskolle. Teoriaa sinänsä voidaan pitää uskona, mutta sekin pohjautuu pohdintoihin ja siihen mitä tiedämme. Tiede ei tietääkseni edes pyri selvittämään Jumalan olemassaoloa. Tieteen keinoin tutkitaan vain olevaista ja aistein ja mittauksin havaittuja ilmiöitä. Kun Albert Einstein julkaisi suhteellisuusteorian, niin siinä todettiin myös ajalla olevan nopeus. Avaruuslennoilla tuo on pystytty mittaamaan todeksi. Näin tutkitaan myös muita teorioita ja pyritään todistamaan ne. Cernin uudella hiukkaskiihdyttimellä koitetaan todistaa ns. Big bang (alkuräjähdys teoria) todeksi. Avaruuskaukoputkilla ja radioastronomialla on päästy n.700miljoonaa vuotta alkuräjähdyksen jälkeiseen aikaan ja lähemmäksi ei noilla havaintomenetelmillä voida päästä, koska siellä ei enää lähempänä ole havaittavaa suuren painovoiman ja massan vuoksi. On mielenkiintoista mihin tiede kykenee.

Toinen asia sitten onkin miten elämä käynnistyi. Siihen koitetaan löytää jotain vastausta avaruuslennoilla kohteena mm. Mars planeetta, josta elämän uskotaan tiedemiesten mukaan siirtyneen maahan. Profeetta Kimbal muistaakseni mainitsi noista tiedemiehistä, jotka pyrkivät löytämään ratkaisua teorioilleen elämän synnystä avaruuslentojen kautta, mutta hän totesi etteivät he pysty sitä löytämään.

Meidät on asetettu tänne maanpääliseen elämään, että voisimme löytää totuuden uskon kautta. Mielestäni ympäröivä avaruus ja luomakunta kaikkineen todistaa älyllisestä suunnittelusta ja sen kautta luomisesta. Minun päähäni ei sovi, että näinkin monimutkainen olemus kuin ihminen on, olisi sattuman seurausta. Newton teki pienoismallin aurinkokunnastamme, jossa oli oikeassa suhteessa toisiinsa aurinko, planeetat ja kuut. Sitä voitiin liikuttaa hammaspyörien välityksekkä. Kun hänen luokseen tuli tiedemieskolleega, hän kysyi, että kuka tuon on rakentanut. Newton vastasi, ettei kukaan. Tämä vieras sanoi, että onhan sen joku täytynyt tehdä. Silloin Newton sanoi hänelle, että tämä on vain kömpelö jäljitelmä paljon suurenmoisemmasta ja täydellisestä järjestelmästä, jonka te uskotte syntyneen itsestään. Miksi tämä ei ole voinut syntyä samoin? Myös eräs ystäväni sanoi evoluutiosta, että jos rakennustyömaalle kipataan rakennustarpeet ja odotetaan että niistä syntyisi itsestään talo niin se olisi samallainen asia kuin evoluution kautta syntynyt maailmamme.

Minulle henkilökohtaisesti riittää luomakunnassa olevat todisteet todistamaan Jumalan olemassaolosta. Hengellinen todistus, jonka voimme saada rukouksen ja pyhien kirjoitusten tutkimisen kautta onkin sitten aivan eriasia ja voi vakuuttaa meidät aivan toisella tasolla, jolloin uskomme voi muuttua jopa tiedoksi.

[Mikael]

Luonnossa on käynnissä luomaton täydellistymisprosessi eli entelekia. Olen kirjoittanut siitä blogissani:

mikael (http://blogitus.net/httpblogitusnet151027/)

Tässä on siitä pari ensimmäistä kappaletta:

"Jo Aristoteles käytti entele´kheia –käsitettä, jolla hän tarkoitti sitä aktiivista prinsiippiä, jonka vaikutuksesta aine saa tietyn muodon ja joka ohjaa olion kehitystä täydellisyyttä kohti. Sitä on sanottu myös elimistön kehitystä ohjaavaksi voimaksi (H. Driesch). Olioihin sisältyy tämän ajattelutavan mukaan voima, joka tähtää täydellisyyteen.

Mistä tällainen piirre ja voima voisi olla peräisin? Vastaukseksi ei riitä, että Jumala on luonut sen, sillä Hän itsessään, jos Hän on olemassa, on suurin todiste entelekian vaikutuksesta. Hänen syntymiseensä on täytynyt vaikuttaa sama voima, jonka olemassaoloa selitetään Hänellä itsellään, jos sanotaan Hänen luoneen täydellisyyteen tähtäävän piirteen olemassaoloon. Entelekia on siis syy Jumalan olemassaoloon, jos Hän on olemassa. Olemassaolo ei liioin itsessään voi olla Jumala, mutta olemassaolossa on voinut kehittyä olento, joka on saavuttanut sen täydellisyyden, johon entelekia tähtää. Tämä sillä edellytyksellä, että olemassaoloon sisältyvä entelekia on päässyt päämääräänsä eli täydellisyyteen. Tämä tuntuu varmalta sillä perusteella, että aikarajoituksia ei ikuisessa olemassaolossa ole. Ikuisuutta on kutsuttu myös yhdeksi ajan ulottuvaisuudeksi."

Ajattelen, että Jumala tai hänen Jumalansa j.n.e. on saavuttanut sellaisen täydellisyyden, jollaiseksi meidätkin on luotu tulemaan. Käymme nyt lävitse samantapaisia kehitysvaiheita, jotka Isämmekin on kokenut. Meillä on silti vain yksi Jumala, taivaallinen Isämme. Hänen apunaan ovat Jeesus Kristus ja Pyhä Henki jumaluuden jäseninä ja suuri joukko "taivaallista sotaväkeä", johon mekin varmaan olemme kuuluneet ja johon liitymme taas aikanaan. Nytkin voimme toimia ja elää siten, että edistämme Isän suunnitelman toteutumista.