Blogaus

[Maya]

Nonyt olen sitten vihdoin saanut aikaseksi erään blokin: Elämän tarkoituksesta (http://blogitus.net/mormoni/)
Ei se niin kamalan vaikeeta ollut kaikkivaan tekemään omaansa. Apua saa tarvittaessa! On muuten Suomeksi... blogitus netkin on suomeksi...

[Unski1]

Yritin laittaa tänne poikani puheen, joka olisi ollut erinomainen aiheesta Nöyryys ylpeys itsekkyys ja epäitsekkyys. Se on kuitenkin yhdeksän sivuinen puhe ja se ei mahdu tänne koska tila on rajoitettu 10000 merkkiin ja siinä oli yli 23000 merkkiä. Eikö tällaista blogia voi mitenkään saada mukaan. Se on Microsoft Word 2000 ohjelmalla tehty enkä tiedä voiko liitetiedostoa kytkeä blogiin.

[Maya]

Lähetä mulle.. saan sen varmasti jotenkin johonkin... mahdollisuudet
1. laitan oman blokin hyville puheille blokaus.nettiin
2. laitan sen tuonne testimonials vaikka onkin suomeksi.. sielläon eri ryhmityksiä tadistuksilleniiku kaste, Mormonjin Kirja, Temppeli...
3. tai sit kysyn Heatheriltäjos halut sen tähän meidän kirjoitus juttuun
4. mahis on että jaat sen osiin ja postitat osan kerrallaan eli siis toinen osa vastauksena ekaan jne...
sano mihin halut ..voit psotittaa ittekin jos jaat sen...
KIITTI kovasti kiva kun sadaan materiaalia!!

[Unski1]

Tämän puheeni voit myös käyttää Blogiin nimimerkillä Unski.

Rakkaat veljeni ja sisareni! Haluan puhua hieman palvelemisesta. Palveleminen on keskeinen osa evankeliumin mukaista elämää. Jotta pääsisimme osallisiksi pelastuksesta tulee meidän palvella. Mikä on oikeanlaista palvelemista ja miksi sitä pitäisi tehdä? Lähetystyö, kotiopetus, kotikäyntityö sukututkimus, temppelityö ja vanhusten sekä sairaiden hyväksi tehtävät työt vain muutamia mainitakseni ovat palvelemista. Tämän päivän maailmasta meillä on hyviä esimerkkejä ihmisistä jotka ovat antaneet oikeanlaisen mallin palvelemisesta, kuten edesmenneet Waelssin prinsessa Diana sekä äiti Teresa. Diana näytti maallisesta asemastaan huolimatta nöyrän ja hyvän esimerkin palvelemisesta joka ei tapahtunut suosion tavoittelun vuoksi vaan aidosta halusta lievittää kanssaihmisten tuskaa ja vaikeata elämäntilannetta. Samoin äiti Teresa jolla ei ollut maallista korkeata asemaa tuli kuuluisaksi siitä pyyteettömästä palvelutyöstä jota hän teki kurjemmastakin kurjemmassa asemassa olleiden hyväksi mm. Intiassa.
Herra on itse antanut omalla elämällään täydellisimmän esimerkin meille palvelemisesta. Missä hän vain kulki saivat sairaat ja puutteessa olleet lohdutuksen hänellä oli myös aina hyviä opetuksia palvelemisesta. Näistä yksi suurimmista oli kertomus laupiaasta samarialaisesta. Tässä Herra tarkoituksellisesti valitsi henkilön joka toimi oikein Samariasta. Niin kuin tiedämme samarialaiset oli sekakansa juutalaisten ja arabien välillä joita juutalaiset syvästi halveksivat, koska pitivät itseään valittuna kansana. Tässä meille mm. osoitettiin että syntyperä ei ole tärkein asia vaan miten me toimimme. Jeesuksen elämässä toteutui hänen opettamansa periaate ”joka teistä haluaa olla suurin olkoon kaikkien palvelija”. Hän oli todella kaikkien palvelija ottaessaan syntikuormamme kannettavakseen jotta meillä olisi parannuksenteon kautta mahdollisuus korotukseen Isän luokse. Hän myös aikaansai kuolleiden ylösnousemuksen. Kaikki mitä vapahtaja teki tapahtui meidän hyväksemme. Hänen ääretön rakkautensa ja hyvät opetukset ovat valaisseet ja parantaneet maailmaa kaikkialla missä niitä on toteutettu. Meille myöhempienaikojen pyhille Herra on ilmoittanut tahtonsa meidän aikanamme. Meillä on elävä profeetta jolta saamme ohjeita suoraan meidän aikana Jumalan tahdosta. Suurimmalta osalta nämä ohjeet koskevat palvelemista. Haluan lainata presidentti Gordon B. Hinkleyn ajatuksia kesäkuun -97 valkeudesta: Elävän profeetan sanoja ”tilivelvollisuutemme Jumalalle”.
Palveleminen on itsekkyyden vastakohta. Itsekkyys ja itsensä rakastaminen ovat eri asia, sillä Herrakin kehoitti meitä rakastamaan lähimmäistä niin kuin itseämme. Jos meiltä puuttuu kyky rakastaa itseämme emme kykene myöskään rakastamaan lähimmäistämme. Kun kirkko palautettiin näinä myöhempinä aikoina ei kulunut pitkää aikaa kun perustettiin pappeuden koorumit palvelemaan jäsenistöä ja apuyhdistys sisaria varten. Näin kirkon sisällä opeteltiin palvelemista. Tänä päivänä palveleminen on yhtä tärkeää kuin se on ollut aina. Meillä on runsaasti tilaisuuksia palvella kaikkia ihmisiä joiden vaikutuspiirissä olemme. Itse asiassa voimme auttaa myös ihmisiä joita emme edes tunne ja jotka asuvat meistä kaukana hyvinkin eksoottisissa maissa kuten tapahtuu mm. ay:n kummilapsi ohjelmassa. Pappeuskoorumit suorittavat ko. työtä ja pappeudenhaltijat voivat siinä yhteydessä suorittaa mitä monipuolisinta palvelustyötä, kuten pappeudella annettavat siunaukset, hengellinen tuki, ajallinen auttaminen erilaisissa asioissa ym. Myös ay:n kotikäynnit ovat ensiarvoisen tärkeä tuki kaikille sisarille ja heidän perheilleen. Myös kaikki kirkon jäsenet voivat olla avuksi kun viemme lähimmäisillemme tietoa Jeesuksen Kristuksen evankeliumista. Voimmeko auttaa paremmalla tavalla lähimmäisiämme kuin saattaa heidät Kristuksen tykö Palautetun evankeliumin pariin.

Meillä on myös lähipiirissämme usein haasteita palvella. Kun isäni yllättäen sairastui ja halvaantui vakavasti kysyin usein miksi näin? Olen kuitenkin saanut sisimpääni toistuvasti vastauksen että näin piti tapahtua voidaksemme oppia enemmän palvelemaan. On eriasia suorittaa yksittäisiä palveluksia kuin suorittaa jatkuvasti toistuvaa. Meillä on tilaisuus panna omat kiireemme syrjään ja
mennä katsomaan avuttomuuden tilassa olevaa joka kaipaa käyntiämme. Olen oppinut tuntemaan isääni paremmin kun minulla on ollut tilaisuus muiden lähisukulaisteni kanssa usein tavata isääni Keravan terveyskeskuksen vuodeosastolla. olen voinut auttaa häntä mm. syömisessä parranajossa ulkoilussa sekä juhlapäivinä kotivierailuissa. Olemme viettäneet monia unohtumattomia hetkiä ja paras kiitos on hänen kiitollinen katseensa sekä hymy ja kättely jäähyväisiksi. Tämä kaikki on ollut ennen kaikkea minulle ja perheelleni suurenmoista aikaa oppiaksemme jotain palvelemisesta. Pyhissä kirjoituksissa meitä opetetaan usein miten meidän tulee palvella Jumalaa . Matt.:25:31-40 Vapahtaja opettaa kuinka tärkeää omalle pelastuksellemme on palveleminen.
Haluan vielä lukea laulun no. 16 sanat jossa meille opetetaan Kristuksen kaltaista rakkautta.

On tielleni mies murheiden niin usein käynyt päällä maan. Kun kuulin pyynnön hiljaisen, en kieltää voinut milloinkaan. Hän mistä tuli, tuskain mies, tai minne kulki, ken sen ties, tai miksi mielestäni en pois saanut tuskaa silmien.

Hän kerran saapui vaieten, kun pöydän ääreen istahdin, ja vaikka olin nälkäinen, soin hälle kaiken kuitenkin. Hän leivän mursi siunaten, myös mulle taittoi hiukkasen. Mä tuota palaa kannikan nyt vertaan mannaan taivahan.

Mä jälleen hänet nähdä sain, kun lähteen luona janoissaan vierellä vetten virtaavain ei jaksa juomaan kurkottaa. Taas kulkijalle leavun soin ja hänet lähteen luokse toin. Hän joi ja antoi mullekin. En janonnut mä sittemmin.

Kun talven viimat temmelsi, ja hanget peitti koko maan, mä kuulin kuinka vaikersi nyt yössä joku viluissaan. Kun löysin raukan, vieraaksi toin hänet kohta luokseni ja ruokin, peitin vuoteeseen -sain paratiisin sydämeen.

Tien varressa taas hänet näin, Hän siellä makas haavoissaan. Mä sidoin haavat ystäväin ja autoin jälleen toipumaan. kun häntä ruokin hoitelin, myös omat haavat paransin ja sydämeni särkyneen sain siten ehjäks uudelleen.

Kahleissa oli viaton nyt tuomittuna kuolemaan. Keskelle vihan, ahdingon mä riensin häntä auttamaan. Hän pyysi äänin murtuvin, ett puolestansa kuolisin. Vereni tunsin kylmenneen, vaan voimaa sain ja huusin: "Sen teen!"

Niin silloin verho poistettiin, ja tunsin, ketä palvelin. Naulojen jäljet huomasin, näin edessäni Kristuksen. Hän lausui: "Saavu luokseni, sä lievitithän tuskaani. Et kääntynyt pois häveten, on sulla palkka ikuinen."

Englanninkieliset sanat James Montgomery, 1771-1854 Myös profeetta Joseph Smithin lempilaulu kts. History of Church, 6:614-615
Matt. 25:31-40, MK. Moosia 2:

[Unski1]

Nöyryys ja ylpeys, itsekkyys ja epäitsekkyys

Kristinuskon huipentuma on kultainen sääntö, josta Jeesus puhui: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.”(Matt. 7:12)
Kultainen sääntö löytyy myös monista muista uskonnoista.

Jainalaisuus (hindulaisuuden piiristä syntynyt uskonto) sanoo: ”Ihmisen olisi vaellettava välinpitämättömänä maallisia asioita kohtaan ja kohdeltava kaikkia olentoja maailmassa siten kuin hän tahtoisi itse tulla kohdelluksi.”

Kungfutse sanoo: ”Mitä et itse toivo, sitä älä tee myöskään toisille ihmisille”

Ja vielä, buddhalaisuus sanoo: ”Tila, joka ei ole miellyttävä tai ilahduttava minulle, ei voi olla sellainen myöskään toiselle; ja miten voin vaatia toista hyväksymään tilan, joka ei ole miellyttävä tai ilahduttava minulle.”

Juutalaisuudessa Rabbi Hillel on sanonut: ”Älä tee toisille sellaista, mitä et tahdo tehtävän itsellesi”

Ja lopuksi, Islam sanoo: ”Kukaan teistä ei ole uskovainen niin kauan kuin hän ei toivo veljelleen sitä, mitä hän toivoo itselleen.”
(lähde: www.oph.fi/etalukio/opiskelumodulit/uskonto/kurssi2/kulta.htm)

Kultainen sääntö on ihanne, jota kohti kehittyä ja kasvaa. Hengellisessä kasvussa on hyvä kysyä, mitkä ovat ne esteet kehityksen tiellä. Maailma on täynnä kärsimystä, me puhumme kärsimyksestä, ja sitä on meidänkin (kirkon jäsenten) keskuudessamme runsaasti.

Mitkä ovat tämän kärsimyksen syyt? Tämä on syytä ymmärtää syvällisesti. Kun Aadam ja Eeva söivät hyvän- ja pahan tiedon puusta, lankeemus ja kaksijakoisuus tulivat sillä siunaaman hetkellä maailmaan. Me elämme skitsofreenisessa maailmassa Aadamin kirouksen tähden. Tämä kahtiajakautuminen on aiheuttanut langenneessa ihmisessä jatkuvan taistelun lihan ja hengen luonnon välille. Paavali puhuu tästä kohdassa Gal. 5:13-18, 24-26: ”Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne. Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Mutta jos te revitte ja raastatte toinen toistanne, pitäkää varanne, ettette lopullisesti tuhoa toisianne. Tarkoitan tätä: antakaa Hengen ohjata elämäänne, niin ette toteuta lihanne, oman itsekkään luontonne haluja. Liha haluaa toista kuin Henki, Henki toista kuin liha. Ne sotivat toisiaan vastaan, ja siksi te ette tee mitä tahtoisitte. Mutta jos Henki johtaa teitä, ette ole lain alaisia…Ne jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen. Jos me elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta. Emme saa tavoitella turhaa kunniaa emmekä ärsyttää ja kadehtia toisiamme.”

Itsekkyys ja ylpeys on siis luonnollisen ihmisen perusluonne. Se on tuhonnut enemmän ihmisiä kuin mikään muu ominaisuus. Paholaista ei kaatanut toinen paholainen. Sen teki hänen ylpeytensä ja itsekkyytensä. Paavalin mainitsemasta, lihasta johtuvasta kaksijakoisuudesta johtuu siis, että ihmisellä voi olla oma ”ego”, oma ”minä”, josta alkaa kaikki erillisyyden tunteet ja huonot mielentilat. Ja jos on olemassa minä, on olemassa myös sinä, ja jos on olemassa minä ja sinä, takertuminen asioihin tulee mahdolliseksi. Kaikenlainen vertaileminen, kateus ja viha alkavat.

Kaikki synnit perustuvat minään. Sano mikä tahansa synti, niin voin perustella, että se perustuu itsekkyyteen. Otetaanpa esimerkiksi valehtelu. Miksi ihminen valehtelee? Syitä on ainakin kaksi: joko hankkiakseen hyötyä tai suojellakseen itseään. Ego haluaa aina suojella ja piilotella itseään, sillä se on valonarka ja herkkä loukkaantumaan. Eläimetkin tekevät niin. Ne mielellään vaalivat ja suojelevat ruumistaan ja ovat silti valmiita syömään muita. Siksi usein vain epärehelliset ihmiset pystyvät rikastumaan ja menestymään tässä maailmassa.

Entäpä pornografia ja siveettömyys? Miksi? Se on hyvin tunneperäistä. Ihminen haluaa nauttia emotionaalisista ja fyysisistä impulsseista toisen kustannuksella. Pornografialla ei ole tekemistä rakkauden tai todellisen sukupuolisuuden välillä. Se on kuitenkin niin inhimillistä. Ehkäpä mies lapsuutensa alitajunnasta yhä kaipaa äitiänsä, ja etsii sitten korviketta äidilleen löytääkseen uudelleen yhteyden naiseen ja naisen ruumiiseen, josta vauvana on tullut ulos ja josta on imenyt maitoa. Silti se muuttuu ahneeksi ja itsekkääksi himoksi, jonka tarkoitus on pitää toisia esineinä, omaisuutena. Sitä voi verrata syömiseen: Miten voit purematta muuttaa ruoan osaksi itseäsi? Ensin ruoka on siis pilkottava ja sulatettava, tuhottava molekyyleiksi, jotta se sitten voisi imeytyä osaksi sinua. Loput siitä poistuvat arvonsa menettäneenä kuonana ulos. Näin on esimerkiksi raiskauksessa. Mies ”syö” naisen sulattaakseen hänet osaksi itsekkäitä halujaan eli orjuuttaa tämän vapaan tahdon, ja sitten revittyään naisparkaa jättää tämän kuin ulosteen yksin. Usein myöskin hyväksikäytetty uhrikin alkaa nähdä itsensä huonona, pelkkänä arvonsa menettäneenä ulosteena, vaikkei asia ole ollenkaan hänen syytään. Siksi tuon kaltainen sukupuolirikos on iljetys Herralle, koska siinä pilkataan toisen ihmiselämän arvoa pitämällä tätä vain hyödykkeenä itsekkäitä tarkoitusperiä varten.

Minän ja sinän kaksijakoisuuden vuoksi ihmisessä syttyy pohjaton elämänjano ja haluamisen ketju himoineen, mihin kaikki kärsimys maailmassa perustuu. Mistä tämä ”minä” koostuu ja miten se saa alkunsa? Ymmärtääksemme sitä meidän on tarkasteltava ensin yksilönkehitystä.

Miten ihmisvauvasta tulee langennut ihminen, miten ego kehittyy?
Niin kauan kuin sikiö on äitinsä kohdussa, tuntee se olevansa yhtä äitinsä kanssa. Lapsen henki on myöskin niin kauan taivaallisen Isän kasvojen edessä, kunnes se syntyy ulos äidistään. Vasta silloin se tulee erotetuksi pois Herran kasvojen luota, ja niin lapsen matka kohti lankeemusta ja erillisyyden tunnetta on alkanut. Lapsi on kokonaan vanhempiensa tuen armoilla. Siksi vanhemmuus on niin lähellä jumaluutta, koska vanhemmat ovat vauvan synnyttyä Jumalan korvike sille.

Ensimmäinen osa ”minän” kehitystä on ruumis. Vauva oppii tuntemaan kehonsa tunteet ja toiminnot ensimmäisen elinvuotensa aikana ja saa vankan perustan jalkojensa alle. Seuraavina vuosina kehittyvät tunteet osaksi egoa, kyky vastaanottaa ja tuntea rakkautta, kylmyyttä ja kuumuutta. Sitten, noin viiden-seitsemän vuoden iässä kehittyy lapsen ”minän” mielen kielelliset kyvyt. Siksi usein 6-7 vuotiaana lapset menevät kouluun. Pian sen jälkeen lapsi avautuu hengelliselle tietoisuudelle, ja siksi Herra on asettanut 8:n vuoden iän lasten kasteiäksi, sillä silloin lasten kyky ymmärtää hengellisiä asioita on avautunut. Näin pikkuhiljaa lankeemuksen voimat alkavat vyöryä lasta kohti, kun lapsi ymmärtää, ettei se enää olekaan yhtä äitinsä tai Jumalan kanssa, vaan oma erillinen yksilönsä, jolla on oma ego, minäkuva, identiteetti ja reviiri. Ja jos ihminen ei synny uudesti vedestä ja Hengestä, kuten Jeesus Nikodemokselle opetti (Joh. 3:1-12), lankeemus jatkuu teini-ikään ja tuo kehittynyt erillisyyden tunne voi saada aikaan raivoisan kapinan nuoressa, joka nyt oltuaan lapsuudessaan kiltti, alistuva ja kuuliainen vanhemmilleen huomaakin oman erillisen minänsä ja alkaa etsiä sitä vastustaen vanhempiaan. Siksi Jumalan tavoite onkin saada ihmiset syntymään uudesti, tulemaan taas takaisin lasten kaltaiseksi Hengen kautta!

Inhimillinen ihminen koostuu siis näistä kolmesta osa-alueesta: ruumiista, tunteista, mielestä ja ajatuksista. Henki on niiden yläpuolella. Ruumis on olemassaolon kaikista matalataajuisin ilmentymä, kun henki taas toimii kaikista korkeimmalla taajuudella. Tätä voisi verrata valoon. Punaisen valon taajuus on matalin ja kuvastaa ruumista, oranssi ja keltainen ovat jo korkeammalla ja kuvaavat tunteita, mieli ja ajatukset sinistä väriä. Mutta sähkömagneettinen kirjo ei pääty siihen. Ihminen ei voi nähdä ultraviolettia valoa ollenkaan. Niinpä tuo UV-valo voisi kuvata hengen näkymätöntä taajuutta, joka ”menee yli hilseen”.

Ihmisen ego on valheellinen ja ailahtelevainen ilmiö, joka on kuolevaisen aistimaailman tuotos. Esimerkiksi, ruumiin tasolla, voimme käyttää erilaisia vaatteita: Tänään pukeudun pyhäpukuun, minut tunnetaan sunnuntaina siis siitä, että kuljen pyhäpuvussa. Huomenna minulla kuitenkin saattaa olla päälläni verkkarit ja t-paita, ylihuomenna minut nähdään farkuissa ja kauluspaidassa. Ruumiini voi yhtäkkiä lihoa paljon, tai saada anoreksian ja laihtua langanlaihaksi. Se muuttuu koko ajan. Samoin on tunteiden laita. Aamulla ihminen voi olla täynnä rauhaa ja rakkautta herättyään, mutta illalla täynnä kyllästymistä, surua ja vihaa. Mitä noiduttua tämä siis onkaan! Miksi tunteet muuttuivat, miksei rakkaus säilynyt? Samoin on mielen ja kielen laita. Tänään voin olla yhtä mieltä jostakin asiasta, huomenna olen jo saattanut muuttaa mieltäni siitä. Voin myöskin muuttaa nimeäni, oppiarvoani, kansalaisuuttani jne. Voin opetella uuden kielen ja unohtaa toisen.

[Unski1]

Ihmisen ”minä”, tai se mistä identiteetti koostuukaan, muuttuu jatkuvasti. Se on keinotekoinen. Sillä on alkunsa, kun vauva syntyy, sillä on loppu kun vanhus kuolee, ja ruumis, oppiarvot, vaatteet, asunto ja auto jäävät tänne. Se, millä on alku, sillä on myös loppu eikä siis koskaan todella ollutkaan olemassa. Juuri näin on ruumiin aistimaailmassa – se on pelkkä kangastus, harha. Mutta se mikä on alutonta, on myös loputonta eli iankaikkista. Tämä ikuinen osa ihmistä on siis ihmisen henki, joka ei kuitenkaan langenneessa ihmisessä ole isäntä ruumiissa, vaan olemustamme värittävät oikukkaan ruumiimme aistit, halut, tunteet ja mielen päähänpistot.

Emme ole todellista itseämme. Ruumiin tulisi palvella henkeä, tunteiden tulisi palvella henkeä, ja mielikin on vain pelkkä väline, palvelija hengen käsissä. Mutta lihallinen mieli näyttää olevan kaikissa ihmisissä täällä. Se on ottanut isännyyden hengeltä. Välillä tunteet ottavat vallan, välillä ruumiin halut, syöminen, juominen ja sukupuolinautinnot. Ajatuksiamme emme saa millään taukoamaan. Ne eivät jätä hetkeksikään rauhaan ja meluavat mielemme onkaloissa alituiseen.

Varsinkin länsimaisissa ihmisissä aivot ovat monopolisoineet ihmissielun kokonaan itselleen. Teknologiamme ja yhteiskuntamme mutkikkuuden vuoksi opintomme ovat mutkistuneet, informaatiota on joka puolella, yliverbalisoimme asioita, mikä vain ruokkii aivojamme, ja aivot varastavat siten elinvoimaa sydämeltä, joka on portiton portti ihmisen henkeen, elämän korkeampaan todellisuuteen. Aivot edustavat mieltä ja sanoja, sydän edustaa henkeä ja hengen tunnetta, korkeampia aistitoimintoja. Mielen luonne on erittelevä, analysoiva, osiin jakava. Sydän taas ei analysoi mitään. Se vain yksinkertaisen hellästi hyväksyy ja yhdistää asioita ja on luonteeltaan rakentava. Siksi rakkaus ja ykseys on sydämen todellinen luonne. Mieli miettii, miten voisi aina vain saada asioita enemmän, sydän miettii, miten voisi aina vain antaa enemmän. Mieli on mutkikas, aivojen muotokin näyttää sellaiselta, mutta sydän on yksinkertainen. Mieli on fissiota, sydän fuusiota.

Ihmisen ego sijaitsee aivoissa. Ja jos keskuksemme on aivoissa, tulemme aina tuntemaan yksinäisyyttä ja erillisyyttä, vertailemaan ja erittelemään asioita, emmekä enää saa kosketusta elämään, joka lepää sydämessä.

Mitä siis tehdä? Olemme itsekkyyden ja ylpeyden vallassa. Jeesus tarjoaa meille onneksi ratkaisun ongelmaan: ”Jeesus kutsui väkijoukon ja opetuslapsensa ja sanoi heille: ’Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin?” (Mark. 8:34-37) Herra puhuu siis nöyryydestä ja epäitsekkyydestä vastalääkkeenä itsekkäälle luonnollemme.

Mitä on nöyryys? Kirjoitukset kuvaavat sitä symbolisesti särkyneeksi sydämeksi ja murtuneeksi mieleksi. Se tarkoittaa, että murramme omat kovettuneen sydämemme ja mielemme rakennelmat antaen sitten Herran rakentaa sydämemme tyhjyyteen täysin uusi rakennus. Nöyryys on täydellistä minättömyyttä ja avoimuutta, alistumista Herran Hengen valtaan. Meidän on pantava itsemme pois löytääksemme ikuisen osan itseämme.

Jopa tavoitteet ja haasteet voivat liiallisina olla este nöyryydelle. Ne voivat ruokkia mieltämme lisää. Olemme ylpeitä saavutuksistamme, ja luomme uuden, korkeamman vuorenhuipun tavoitteeksi valloitettuamme edellisen, matalamman huipun. Ihmisen mieli rakastaa tavoitteita ja suunnitelmia. Tavoitteet luovat jännityksen nykyisen tilanteemme ja tavoitteidemme saavuttamispisteen välille. Ne hermostuttavat meitä alitajuisesti.

Jännite voi olla myöskin ihmisryhmien välinen. Etenkin kahden eri uskonsuunnan välillä on suuri jännite, kun etsitään eroavaisuuksia niistä. Monet ns. uskonnolliset ihmiset ovat usein kireämpiä, tiukempia, tuomitsevampia ja jännittyneempiä kuin maalliset ihmiset, koska kuilu heidän tavoitteidensa – ikuisen elämän – ja nykyisen alennustilansa välillä on leveämpi ja syvempi kuin viimeksi mainituilla. Maalliset ihmiset tavoittelevat ruokaa, seksiä, vaatteita, asuntoja, autoja, lomamatkoja. Ne on jo paljon helpompi saavuttaa, joten heidän jännittyneisyytensä on myöskin helpommin laukaistavissa. Olen tavannut monia erittäin rentoja kirkkoon kuulumattomia ihmisiä, joiden kanssa on hauska olla em. syystä. Mutta uskonnollisen ihmisen matka ikuisuuden keskukseen siihen liittyvine täydellisyyden tavoitteluineen! Se on mahdoton tavoite! He tavoittelevat mahdotonta omin voimin unohtaen Jumalan sovituksen.

Mieli siis roikkuu joko menneisyyden tuloksissa tai se tulevaisuuden kuuseen kurkottaa, mutta sitten katajaan kapsahtaa. Se ei koskaan osaa olla läsnä tässä ja nyt, juuri tässä hetkessä; vain sydän pystyy siihen. Evankeliumin sydän ei ole taistelua, vaan kaikesta luopumista. Ihmisen tulisi pystyä jo luovuttamaan. Parannuksesta Herra on Opissa ja Liitoissa (58:42-43) sanonut, että siinä ihminen tunnustaa synnit ja hylkää ne eli luopuu niistä. Kenelle hän ne luovuttaa? Kristukselle tietysti. Mutta missä on sanottu, että meidän tulisi taistella syntiä vastaan? Synti eli itsekäs minä on osa lihan luontoa. Jos taistelemme sitä vastaan taistelemme itseämme vastaan. Kenellä riittää energiaa sellaiseen. Kuinka oikea käteni voisi voittaa vasemman? Taistelu syntiä vastaan on kuin pystypainia kahden seinän välissä. Välillä synti painaa meidän selkämme seinää vasten, ja tunnemme olomme tukalaksi. Sitten taas pinnistämme voimamme ja työnnämme synnin vuorostaan selkä vastakkaista seinää vasten. Mutta emme jaksa pidätellä sitä ikuisesti siinä, ja jälleen synti löytää jonkun kierto-otteen, jolla työntää taas meidät takaisin lähtöruutuun. Siksi, miksi emme vain synnin työntäessä päästäisi otettamme siitä ja antaisi sen oman työntönsä voimasta törmätä meidän puolemme seinään lyöden päänsä siihen ja kaatuen maahan? Sitten on jalkamme synnin niskan päällä.

Emmekö osaa heikkouksissamme olla avuttomia ja vain heittäytyä Kristuksen rakastavien käsivarsien syleilyyn, jotta hän huolehtisi meistä kuin rakastava ja hyvä Paimen? Mutta yhteiskunta tekee meistä vain taistelijoita ja pärjääjiä. Meidät on koulutettu siihen. Mutta jos aavalla merellä matkallamme tuijotamme vain horisonttiin päämäärien perään, emme saavuta sitä koskaan. Se siirtyy tuonnemmaksi ja tuonnemmaksi, kun yritämme lähestyä sitä. Unohdamme, missä mennään, ja todellisuudentaju alkaa hämärtyä: elämme vain huomisessa. Itse matka on oma päämääränsä, sen joka ikinen askel, joka ikinen aallon tyrsky laivan kylkeen. ”Askel kerrallaan” – sanontahan kuuluu.

Herra Jeesus on itse paras esimerkki uhrautuvaisesta nöyryydestä. Hän oli kolme viimeistä elinvuottaan työtön jättäen puusepän tehtävät, hän oli koditon, hänellä ei ollut paikkaa, minne päätänsä kallistaa. Hän ei omistanut mitään kuin vain vaatteensa suurin piirtein. Hän oli riippuvainen muista ruokansa ja majapaikkansa suhteen. Jeesus uhrasi kokonaan oman mielensä ja ajatuksensa sanoen, ettei hän sanonut tai tehnyt mitään muuta kuin lähettäjänsä, taivaallisen Isän tahdon. Hän uhrasi tunteensa kokonaan Hengen työhön, eikä koskaan ollut vihoissaan kenellekään, vaan tunsi myötätuntoa jopa pahantekijöitäänkin kohtaan. Hän antoi Jesajan mukaan runnella ruumiinsa kammottavaan kuntoon niin, että häntä tuskin enää ihmiseksi tunsi. Hän uhrasi verensä, jossa hänen elämänvoimansa piili, koko ihmiskunnan hyväksi suuren nöyryytensä ja rakastavan hyväntahtoisuutensa vuoksi. Hän alisti henkensä, koko sielunsa kärsimään iankaikkista kuoleman tuskaa. Ja mikä on kaiken huippu – Kristus epäsi itseltään oikeuden antaa kutsua itseään hyväksi. Hän sanoi, että vain yksi on hyvä – hänen taivaallinen Isänsä. Hän siis antoi kaiken kunnian vaivoistaan Isälleen. Mitä nöyryyttä! Hänellä jos kellä olisi ollut syytä ja oikeus kutsua itseään hyväksi – Tie, totuus ja elämä!

Vapahtaja siis oli täysin minätön ihminen. Hänellä ei ollut egoa lainkaan. Hän oli luopunut kaikesta. Nöyryys on siis kaikesta turhasta luopumista. Meidän on opittava epäitsekkyyttä luopumalla ruumiistamme, tunteistamme ja mielestämme. Nämä pois raivattuamme henki astuu ihmisessä esiin jalostaen ja kirkastaen ne ylempään muotoon.

Nöyryys on täydellistä antautumista Jumalalle. Kun luin Koraanin, toistui siinä jatkuvasti sama teema, että islaminuskon päämäärä on saattaa kaikki ihmiset Jumalalle täysin antautuneiksi. Itse asiassa sana ”islam” tarkoittaa käännettynä ”Jumalalle täysin antautunut”.

Nöyryys on siis itsemme pois panemista ja tilan antamista Hengelle itsessämme. Alma puhui osuvasti Alman kirjan luvussa 32, kuinka meidän tulisi antaa sijaa, jotta sydämeemme voitaisiin kylvää evankeliumin sanan siemen. Kuinka siemen voisi mahtua sydämeemme, jos siellä on kaikkea muuta mielen roskaa tilaa viemässä? Kuinka me voimme täyttyä Hengellä jos olemme täynnä itseämme? Mutta jos annamme sijaa, ja kylvämme siemenen, se alkaa avartaa sydäntämme ja mieltämme. Tämä tietynlainen avaruudellinen tunne sisimmässämme on nöyryyden ja uskon ensi hedelmä, ensimmäinen todistus.

[Unski1]

Ilman nöyryyttä ei voi olla uskoa. Nöyryys johtaa uskoon, usko parannukseen, parannus kasteeseen ja kaste Pyhän Hengen lahjan saamiseen, jolloin olemme Hengestä syntyneitä, sisäisen muodonmuutoksen kokeneita. Kasteen vertauskuva onkin egoistisen minämme hautaamista alas veteen, jotta ylpeytemme ja itsekkyytemme kuolisi liiton myötä. Pyhän Hengen tuli puhdistaa meistä viimeisetkin epäpuhtaudet, ja meistä tulee kuin tulenliekki, joka palaa aina ylöspäin kohti Herraa.
Kenties jostakusta tuntuu, ettei vain yksinkertaisesti pysty nöyryyteen. Siihen löytyy apua Mormonin kirjasta.

Yksi parhaimpia nöyryyttä käsitteleviä puheita on Kuningas Benjaminilla Mormonin kirjassa. Kohdassa Moosia 2:25 Benjamin sanoo ihmisen olevan vähäisempi kuin maan tomu. Miksi näin? Siihen antaa Helaman 12:7-8 vastauksen. Kohdan mukaan tomu tottelee Jumalan käskyjä. Ihminen ei sitä todellakaan aina tee. Ihminen on siis ainoa olento tai ilmiö, joka voi olla tottelematta Jumalan käskyjä muun luomakunnan totellessa. Siksi maan tomu on parempi kuin ihminen.

Tärkeätä elämässämme olisi siis usein pohdiskella, että olemme vain tomua, että ruumiimme on kuolevainen ja tulee hajoamaan tomuksi. Me ymmärrämme myös silloin, että tunteemme ja ajatuksemme ovat sidottuja ruumiiseemme ja nekin ovat vain kuolevaisen tunteita ja kuolevaisen ajatuksia, eivätkä ole syvintä olemustamme, joka on henki ja äly.

Helaman 12:9-19 auttaa meitä lisäksi ymmärtämään, miten suuri Jumala todella on. Kun vertaamme oman ruumiimme voimia Jumalan voimiin, tulee väkisinkin pienuuden ja heikkouden tunne, ihminen ikään kuin katoaa Herran suuruuden edessä. Kun olin Ruotsin lapissa vaeltamassa vuoristossa syvälle laaksoon, hämmästelin niitä mahtavia, lumihuippuisia vuoria, joiden lumikärkiä iltaa kohden oranssi auringonvalo kajosi. Ne olivat jylhiä ja mahtavia ja muodoltaan erilaisia, kuin niillä olisi ollut oma luonne. Melkein itkemään rupesin tuntiessani itseni niin kovin pieneksi noiden mahtavien vuorten kupeessa. Ja silti nekin ovat vain kuin tyhjää Herran edessä.

Kuningas Benjamin antaa vielä lisää ohjeita päivittäistä vaellustamme varten. Hän jatkoi puhettaan nefiläisille sen jälkeen, kun he olivat nöyrtyneet ja huutaneet armoa Herralta hänen puheensa ensimmäisen osan jälkeen saaden Hengen rakkauden. Moosia 4:11-12. Ensin kuningas esittää ohjeet: Tärkeintä on tuntea juuri Jumalan hyvyys ja suuruus ja sitten oma mitättömyys, jotta näin vertaillessamme nöyryyden tajumme syvenisi. Nöyryyden syvyyksillä hän tarkoittaa sitä samaa avaruuden tunnetta, josta Alma puhui, kun siemen on kylvetty sydämeen. Alamme tuntea asioita entistä moniulotteisemmin.
Sitten hän kehottaa rukoilemaan päivittäin. Myös rukousten täytyy tapahtua nöyrästi uskossa. Emme voi lähestyä Jumalaa valloittajan elkein. Voimme vain tyhjentää itsemme ja antaa Hengen antaa meille sanat ja tunteet, joilla rukoilla, ja sitten taas kuunnella vastausta Hengen kautta. Jumala siis puhuu itselleen meidän kauttamme tavallaan…kuitenkin tarpeidemme mukaisesti!

Ja lopuksi kehotus pysyä uskossa siihen, mitä enkeli Benjaminille puhui Kristuksen tulemisesta ja sovituksesta.

Sitten seuraavat siunaukset. Kuningas Benjamin lupaa ihmisille ainaista riemua. Aito ilo on niin harvinaista nykyään. Enemmistö on pahalla tai kireällä päällä kaupassa nykyään. Ilo ihmisten kasvoilla on suorastaan outo tai harvinainen ilmiö.

Sitten luvataan, että täytymme rakkaudella. Kukapa ei haluaisi olla täynnä Jumalan rakkautta? Kaikki kaipaavat yhteyttä johonkin. Ykseyden puutteessa ihminen korvaakin tyhjönsä omaisuudella, peleillä, ruoalla, diskoilla, huumeilla, ihmissuhteilla jne. – mutta ne tekevät meidät sairaalla tavalla riippuvaisiksi niistä, ja vain itsekkyyden kahleet toteutuvat lopulta. Todellinen rakkaus on mitä mainiointa lsd:tä, mitä parhainta hurmosta ja ekstaasia, emmekä enää tarvitse muuta sisältöä elämään. Rakkaus, valo, ilo, onni ja rauha ovat nöyryyden seurauksena aina täyttämässä sydäntämme, ja heijastuvat elämämme jokaisesta teosta. Me avarrumme ja koemme ykseyden ja ystävyyden Jumalaa ja kaikkea olevaista kohtaan.

Vielä luvataan, että saamme aina säilyttää syntien anteeksiannon. Totta kai, koska synti on itsekkyyttä. Jos säilytämme nöyryyden, säilytämme epäitsekkyyden, kiitoksen ja kunnioituksen ja pysymme irti takertumisesta, joka on synnin ja todellisesta luonteestamme tietämättömänä pysymisen lähde. Kun ego ajatuksineen väistyy, puhdas ja pyhä todellisuus astuu heti esiin.

Lopuksi annetaan lupaus pysyvästä kehityksestä Jumalan kirkkauden tuntemisessa. Tuntuuko teistä, että poljette paikallanne hengellisessä kehityksessä? Tämä kohta lupaa jotakin todella tervetullutta muutosta siihen.

Luen vielä kohdan Jes. 57:15 erittäin hienot sanat nöyryydestä.

Astukaamme siis yhdessä nöyrästi elämän virtaan ja antakaamme tuon joen kuljettaa meidät iankaikkisen elämän valtamereen, ettemme jäisi joen törmälle seuraamaan, kuinka elämämme virtaa ohitsemme meidän kuitenkaan osallistumatta siihen!

Lopuksi Haluan todistaa, että nöyryys on evankeliumin avain ja alku. Ilman sitä usko Kristukseen ei ole mahdollinen. Nöyryys ja epäitsekkyys ovat alku matkalla iankaikkiseen elämään ja Herran tuntemiseen. Ne ovat juuri se suora ja kaita polku sekä ahdas ovi, joista Jeesus puhui. Ylpeys ja itsekkyys taas salpaavat meiltä oven sinne.
L. E.
Lisälukemista:

Matteus 7:13-14; 10:32-42; 11:28-30; 16:24-26; 18:1-4; 20:27-28; 23:8-12;

Markus 9:33-37; 10:42-45

Luukas 9:23-25, 46-48; 12:13-15; 14:7-14, 26-35; 16:10-15; 17:7-10, 20-21; 18:18-25; 21:34-36; 22:24-30;

Kolossalaiskirje 3:9-12, 14;

Moosia 3:19; 21:13-15;

Alma 32:27-28; 3.Nefi 9:20; 12:2->;

Eter 6:12, 17;

Moroni 7:43-44; 8:27; 10:20-22

OL 67:10-13

[Maya]

Nonii Unski kiitos.. katso muuten lähetin sulle viestin... Erinomaisia puheita!:)

[Unski1]

Veljeni ja sisareni haluan puhua tänään teille hieman Taivaallisen isämme suunnitelmasta. Herra on ilmoittanut suunnitelmastaan KH MOOSES 1:39. "Sillä katso, tämä on minun työni ja kirkkauteni - ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttaminen." Ihmisen kuolemattomuuden Kristus antoi ilmaisena lahjana kaikille jotka ovat eläneet tai tulevat elämään tämän maan päällä. Tämän hän sai aikaan ylösnousemuksellaan. Iankaikkinen elämä Jumalan selestisessä valtakunnassa on ehdollinen. Ihmisen on tehtävä parannus synneistään ja otettava kasteen liitto vastaan sekä elettävä evankeliumin mukaan uskollisena loppuun asti.

Jumalan pelastus-suunnitelmassa vapaaehtoisuus on keskeinen periaate. Herra antoi meille valinnan vapauden. Kaikki tärkeät ilmoitukset on saatu kun profeetat ovat kysyneet Herralta neuvoa. On selvää että kun teemme asioita omasta vapaasta tahdostamme me kehitymme. Meidän tulisi ponnistella paljon itse ongelmiemme ratkaisemiseksi jotta voisimme kehittyä. Herra opetti tätä periaatetta Joseph Smithille kun hän käänsi mk:aa. Sinun on ensin pohdittava sitä mielessäsi ja sitten kysyttävä minulta onko se oikein. Ihmisillä on usein taipumus pyrkiä helppoihin ratkaisuihin jotka eivät vaadi paljon ponnisteluja. Kun meillä on pieniä lapsia ja odotamme heidän oppivan uusia asioita niin se ei voi tapahtua niin että teemme ne heidän puolestaan vaan niin että he yrittävät tehdä uudet asiat itse kunnes oppivat ne. Esimerkiksi kun pieni lapsi varttuu hän luonnostaan ryhtyy opettelemaan kävelyä. Se tapahtuu vaiheittain siten että ensiksi lapsi alkaa nousta seisomaan ottaen tukea jostakin ja sitten seistään tuetta ja viimein otetaan askel, jonka jälkeen tulee useampia askeleita jne. kunnes kävely sujuu hyvin. Lapsen on itse käytävä kaikki nämä vaiheet läpi jotta voisi oppia. Sama pätee myös meihin aikuisiin. Me kaikki olemme Jumalan lapsia ja olemme lähtöisin Hänen tyköään taivaasta. Siellä oli kerran kauan ennen tämän maan luomista neuvonpito jossa määriteltiin pelastussuunnitelma. Oli selvää ettemme selviäisi virheittä joten tarvitsimme sovituksen. Tähän tehtävään ilmoittautui kaksi henkeä jotka olivat kehittyneet pisimmälle. Toinen oli Lusifer aamuruskon poika joka tavoitteli omaa kunniaansa ja olisi pelastanut kaikki takaisin taivaaseen ilman ihmisten omaa ponnistusta. Toinen oli Jeesus Kristus Jumalan Aino-syntyinen joka oli isän suunnitelman kannalla ja antoi kunnian siitä isälle. Niinpä Jeesus valittiin tehtävään, jolloin Lusifer vihastui ja nousi kapinaan Isää vastaan. Lusifer ja hänen kannattajat syöstiin Helvettiin eikä heille annettu tilaisuutta tulla lihaan hankkimaan näitä kokemuksia. Adam ja Eeva asetettiin maanpäälle ensimmäisinä vanhempina Eedenin puutarhaan. Koska Jumala loi heidän ruumiinsa ei Hän asettanut heitä suoraan kuolevaisuuteen vaan he saivat itse valita syödäkö hyvän ja pahantiedon puusta vai ei. Miksi jumala loi tämän puun jos ei ollut tarkoitus langeta. Myös vapahtaja oli varattu valmiiksi. Koska me säilytimme ensimmäisen asemamme kannattamalla isämme suunnitelmaa saimme tilaisuuden tulla toiseen asemaan Adamin ja Eevan jälkeläisinä. Täällä meitä koetellaan Haluammeko olla uskollisia Taivaalliselle Isällemme kun emme elä näkemisessä vaan uskon kautta. Mitä olemme saaneet oppaaksemme. Ensinnäkin jokaisella ihmisellä joka syntyy tänne kuolevaisuuteen on oppaana Kristuksen valkeus jota kutsutaan myös omaksitunnoksi. Toiseksi jos tavoittelemme niin voimme saada pyhänhengen ohjausta. Myös rukous on tärkeä väline jossa voimme puhua Taivaalliselle isällemme. Oikeastaan Evankeliumin ilmoittaminen on aina alkanut siitä että joku Jumalaan uskova ihminen on kääntynyt rukouksessa Jumalan puoleen jonka jälkeen Herra on ilmoittanut hänelle tahtonsa. Näin mm. Adamille, Nooalle, Abrahamille, Moosekselle ja Joseph Smithille. samoin kaikille muille profeetoille.

Me jotka olemme Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon jäseniä olemme ottaneet Taivaallisen Isämme pelastussuunnitelman vastaan näinä myöhempinä aikoina. Voisin verrata asemaamme kuin yliopiston opiskelijoihin jotka pyrkivät loppututkintoon saadakseen opiskelemaltaan alalta pätevyyden. Ennen kuin voi valmistua pitää käydä läpi suunnaton määrä luentoja lukea paljon ja tehdä monenlaisia harjoitustehtäviä sekä läpäistävä monia tenttejä ja suoritettava käytännön harjoituksia.
Samoin meidän tulee suoriutua kaikista koettelemuksistamme tässä Jumaluuden yliopistossa.
Voimme usein tuntea ahdistusta koettelemuksissamme. on kuitenkin tosiasia ettei helppo elämä kehitä ihmistä vaan päinvastoin ihminen taantuu kun ei joudu ponnistelemaan elämässään. Herra ilmoitti jo alussa Adamille ja Eevalle heidän tehtävänsä, Adamille että otsasi hiessä tulee sinun leipäsi hankkia ja Eevalle että murheella tulee sinun lapsesi synnyttää. Jokainen vanhempi, etenkin äiti kantaa murhetta lapsistaan
Usein kun meitä kohtaa vakavat koettelemukset pyrimme syyllistämään itsemme ja haemme vikaa koska Herra on lähettänyt meille näin vaikean koettelemuksen. asia ei usein kuitenkaan ole näin vaan meitä koetellaan että voisimme kehittyä paremmiksi ja kasvaisimme vaikeuksiemme kautta kun voitamme ne. Muistakaamme kun kohtaamme vakavia vaikeuksia että olemme saviastioita jotka savenvalaja siis Herra asettaa uuniin kovaan kuumuuteen, mitä kovemman kuumuuden kestämme sitä kauniimpia saviastioita meistä voi tulla Herran kädessä.

On totta että viimekädessä pelastumme Jumalan armosta, mutta emme kuitenkaan ilman parannuksenteon periaatetta. Jeesus sanoi opetuslapsilleen ”olkaa siis täydelliset niin kuin teidän Taivaallinen isänne täydellinen on. Jotta pääsisimme osalliseksi sovituksesta ja armosta tulee meidän tehdä parannus synneistämme. Mitä synnit ovat? Ne ovat Jumalan tahdon vastaisia tekoja. Jotta voisimme tulla täydellisiksi tulisi meidän tehdä parannus kaikista Jumalan tahdon vastaisista teoista. On tietenkin selvää ettemme tiedä kaikkia asioita ja teemme myös tietämättämme syntiä mutta silloin astuu automaattisesti sovitus ja armo mukaan. Meillä on kuitenkin mahdollista pyrkiä täydellisyyteen tässä elämämme tilanteessa toimimalla sen tiedon mukaan mikä meillä nyt on ja pyrimme koko ajan hankkimaan lisää tietoa Jumalan tahdosta. Parannuksen tekoa voimme verrata erääseen tieteen määritelmään: tiede on kuin suuri pallo joka laajetessaan koskettaa yhä enemmän tuntematonta. Samoin kun opimme tuntemaan enemmän Jumalan tahtoa huomaamme että parannuksenteon tarve lisääntyy. Herra haluaa että voimme pelastua Hänen luokseen tasavertaisina. Emme siis tahdottomina olentoina joilla ei ole muuta kuin usko ja jotka ovat vain armosta pelastetut vailla kykyä kehittyä täydelliseksi. se oli itseasiassa Lusiferin suunnitelma. Sen vuoksihan saimme tämän fyysisen ruumiin että voisimme kehittyä ja saada kokemuksia joita henget eivät voi saada. Meidän on hyvin tärkeää käyttää tämä kuolevaisuuden aika hyväksi sillä Herra ei todellakaan hyväksy viimehetken parannusta. Alma on sanonut tästä Al.34:32-36.

32 Sillä katso, tämä elämä on ihmisille aika valmistautua kohtaamaan Jumala; niin, katso, tämän elämän päivä on ihmisille päivä tehdä työnsä.
33 Ja nyt, kuten sanoin teille aikaisemmin, koska te olette saaneet näin monia todistuksia, minä sen tähden pyydän teitä, ettette lykkää parannuksenne päivää loppuun asti, sillä tämän elämän päivän jälkeen, joka on annettu meille valmistautuaksemme iankaikkisuuteen, katso, ellemme käytä aikaamme hyvin tässä elämässä ollessamme, sen jälkeen tulee pimeyden yö, jossa ei mitään työtä voida tehdä.
34 Te ette voi sanoa joutuessanne tuohon kauheaan taitekohtaan: Minä tahdon tehdä parannuksen, minä tahdon palata Jumalani luokse. Ei, te ette voi sanoa näin, koska sillä samalla hengellä, jonka vallassa ruumiinne on sillä hetkellä, kun te lähdette tästä elämästä, sillä samalla hengellä on voima pitää teidän ruumistanne vallassaan tuossa iankaikkisessa maailmassa.
35 Sillä katso, jos te olette lykänneet parannuksenne päivää aina kuolemaan asti, katso, teistä on tullut Perkeleen hengen alaisia, ja hän sinetöi teidät omikseen; sen tähden Herran Henki on vetäytynyt teistä, eikä sillä ole teissä sijaa, ja Perkeleellä on teihin kaikki valta; ja tämä on jumalattomien lopullinen tila.
36 Ja tämän minä tiedän, koska Herra on sanonut, ettei hän asu epäpyhissä temppeleissä, mutta vanhurskaiden sydämissä hän asuu; niin, ja hän on myös sanonut, että vanhurskaat saavat istuutua sijalleen hänen valtakunnassaan tarvitsematta enää lähteä pois; mutta heidän vaatteensa täytyy valkaista Karitsan verellä.

Olkoon Herra meidän kaikkien kanssa kun ponnistelemme evankeliumin tiellä eteenpäin että jaksaisimme kantaa kuormamme vaikka ne olisivat raskaita. Toivon että voisimme veljinä ja sisarina myös keventää toistemme kuormia. Myös Herra kantaa kuormiamme kun voimamme ehtyvät. Lainaan lopuksi omin sanoin Ann Landerssin runoa jossa ihminen puhuu Herran kanssa kun näkee rannalla kahdet jalanjäljet ja yhtäkkiä toiset jalanjäljet loppuvat ja rannalla jatkuu vain yhdet jalan jäljet kysyy ihminen Herralta”, miksi jätit minut yksin,” Herra vastaa: ” oi lapseni etkö muista kun uuvuit silloin minä kannoin sinua siksi näet rannalla vain yhdet jalanjäljet”.
Unski

[Maya]

Unski en löydä sun blogias??

[Unski1]

Unski en löydä sun blogias??

Tässä osoite blogiin jonka väsäsin. En tiedä menikö se kaiken taiteen sääntöjen mukaan mutta kyllä sen saa kaivettua esiin.

WordPress Kirjaudu (http://blogitus.net/unski/wp-admin/post.php?action=edit&post=1)

[Maya]

Tuo on vain nettiosoite siihen että voi kirjautua Word blogiin...sinun tarvitsee otta se nettiosoite kun luet juttuasi siitä ylhäa¨ltä ja liimatase tänne... seon kai jotain tähäntapaan: kolme kaksoisweetä ja piste.blogaus.net.unski....

[Unski1]

Elämästä (http://blogitus.net/unski/)

[Maya]

Kiitti TOSI paljonn hyvää luettavaa!! Nyt se toimiikin, viimeksi en saanut aukimillään...

[Unski1]

Kiitti TOSI paljonn hyvää luettavaa!! Nyt se toimiikin, viimeksi en saanut aukimillään...
Se edellinen linkki oli tosiaan vain siihen missä piti kirjoittaa blogit. En aluksi kirjautunut sisään ja siksi blogit ei menneet eteenpäin. huomasin että pelkkä tallennus ei siirtänyt niitä blogiin vaan piti painaa sitä julkaise nappulaa. No oppi ja ikä kaikki:huh:

[Maya]

Erään Mormonin Näkökulmasta (http://varsinaisesti.blogspot.com/)
sane in english: From One Mormon's Point of View (http://varsinainen.blogspot.com/)

[Unski3]

Pidin tämän puheen seurakunnassani 17.1.2010

Puhe sakramenttikokouksessa 17.1.2010

Rakkaat veljeni ja sisareni. Kun minua pyydettiin puhumaan teille, niin mietin mikä olisi sopiva aihe. Mieleeni tuli voimakkaana puhua avioliitosta. Tehtäväni ylipappien ryhmässä keskittyy merkittävältä osalta sukututkimus- ja temppelityöhön. Kun ajattelen temppelissä tehtäviä liittoja, niin kaikkein pyhin ja korkein liitto mitä siellä solmitaan on avioliitto ajaksi ja iankaikkisuudeksi. Heti luomistyön päätteeksi, kun Jumala oli luonut maailman ja kaikki siihen kuuluvan sekä ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi luomistyönsä kruununa Hän kehotti heitä lisääntymään ja täyttämään maan. Silloin kun Jumala vihki heidät ei ollut kuolemaa. Tämä osoittaa selkeästi, että avioliiton luonne on iankaikkinen. Sen tarkoituksena on hankkia jälkeläisiä ja huolehtia heistä. Samoin ihmistä kehotettiin huolehtimaan koko luomakunnasta, eläimistä ja kasveista. Temppelissä saamme hyvää opetusta tästä kaikesta. Voimme havaita kuinka paljon Adam ja Eeva rakastivat toisiaan ja olivat valmiita tukemaan toisiaan kun lankeemus tapahtui. Opetuksessa annetaan ymmärtää myös heidän rakastava suhtautuminen koko luomakuntaa kohtaan.
Avioliitto on vakava askel miehelle ja naiselle. Siihen tulisi suhtautua vakavasti heti seurustelusta alkaen ja puolison valinta tulisi tehdä huolellisesti. Meidän tulee tuntea tuleva kumppanimme niin hyvin, ettei avioliiton solmimisen jälkeen tule vakavia pettymyksiä. Yhteinen usko ei aina ole riittävä peruste avioliitolle. Rakkauden tulee olla aitoa ja syvällistä. Avioliitossa pitää myös unohtaa sana minä ja korvata se sanalla me. Yleisessä avioliittokaavassa pyydetään rakastamaan niin myötä kuin vastoinkäymisissä. Vastoinkäymisessä meitä koetellaan ja siinä voimme osoittaa todellista rakkautta.
Katsoin hiljattain televisiosta ohjelmaa nimeltä pitkät jäähyväiset, jossa aviomies ryhtyi vaimonsa omaishoitajaksi tämän sairastuttua Alzheimerin tautiin. Mies oli työelämässä ja teki 70% työtä. Vaimo meni hyvin huonoon kuntoon ja häntä piti valvoa ympäri vuorokautisesti. Hänet vietiin vain tarvittaessa vanhainkotiin. Kotona vaimo unohteli kaikkia laitteita päälle ja kun kasteli kukkia niin vesi tulvehti lattioille. Tähän mies totesi vain, että nyt taisit kastella vähän liikaa. Hän piti jatkuvasti vaimoa hyvänä. Tätä hoitoa kesti toistakymmentä vuotta. Kun vaimo viimein kuoli mies kaipasi häntä kovasti ja kävi usein muistelemassa häntä haudalla. Tämä mies oli mielestäni todellinen arjen sankari.

Sain myös hiljattain sähköpostissa liitetiedoston nimeltään kauniita ajatuksia. Siinä oli paljon kauniita ajatuksia onnesta kauniiden kuvien ja musiikin kera. Lainaan siitä seuraavan kertomuksen:

” Jokin aika sitten Seatlen olympialaisissa yhdeksän urheilijaa, kakki fyysisesti tai psyykkisesti vammaisia, seisoivat lähtöviivalla valmiina 100 metrin juoksuun. Lähtölaukaus kajahti ja kisa alkoi. Kaikki eivät juosseet, mutta kaikki halusivat osallistua ja voittaa. Heidän juostessaan yksi heistä kaatui, teki muutaman kuperkeikan ja alkoi itkeä. Kahdeksan muuta kuulivat hänen itkunsa. He hidastivat ja katsoivat taakseen. He pysähtyivät ja palasivat kaatuneen luokse… kaikki kahdeksan. Tyttö, joka kärsi Downin syndroomasta, istui kaatuneen viereen, halasi häntä ja kysyi: ”Tuntuuko nyt yhtään paremmalta?” Sitten kaikki yhdeksän kävelivät rinta rinnan maaliviivan yli. Yleisö nousi seisomaan ja osoitti suosiotaan. Ja suosionosoitukset kestivät pitkään… Ihmiset, jotka olivat todistamassa tapahtumaa puhuvat siitä edelleen. Miksi? Koska syvällä sisimmässämme tiedämme, ettei voittaminen ole tärkeintä elämässämme. Tärkeintä elämässä on auttaa toisia voittamaan, myös silloin, kun se tarkoittaa omien voittomahdollisuuksien menettämistä”.
Lainaus päättyy.

Mitenkä sitten tuo edellä kerrottu voisi liittyä avioliittoon? Olen kuullut hyvin usein, että kun puoliso on kohdannut vakavan sairauden tai suuren taloudellisen ahdingon on avioliitto päättynyt eroon. Kun puolisomme kaatuu, meidän pitäisi toimia tuon esimerkin mukaisesti ja toimia kuten nuo kahdeksan tekivät. Se on rakkautta ja huolehtimista ihmisestä jota todella rakastamme.

[Unski3]

Suurin käsky laissa on Rakastaa Jumalaa kaikesta sydämestämme mielestämme ja voimastamme ja tämän vertainen on rakastaa lähimmäistämme niin kuin itseämme. Eikö tuo käsky juuri kehota ajattelemaan me eikä minäkeskeisesti.

Kun olin nuori ja solmimme vaimoni kanssa avioliiton, joka myöhemmin sinetöitiin Sveitsin temppelissä 1970-luvun alussa, niin avioerot temppeleissä sinetöidyistä avioliitoista olivat hyvin harvinaisia tuohon aikaan. Nykyään myös näitä iankaikkiseksi tarkoitettuja liittoja päätyy yhä useammin eroon. Mielestäni tämä kertoo jotain ajastamme. Pahan voimat hyökkäävät yhä voimakkaasti avioliittoa vastaan. Mitä voisi tehdä, jotta voisi pysäyttää tällaisen kehityksen? Puheeni alussa viittasin jo puolison valinnan tärkeyteen. Avioliitto ajaksi ja iankaikkisuudeksi solmitaan ”taivaassa” sillä sinetöinnissä on Taivaallinen Isä myös osapuolena hyväksymällä tuon liiton iankaikkiseksi. Sinetöimisvaltuus on profeetalla, joka johtavana ylipappina johtaa kirkkoa ja pitää näitä sinetöimisvaltuuden avaimia hallussaan. Hän valtuuttaa temppeleissä toimivat sinetöijät suorittamaan sinetöinti toimituksen. On sanottu, että vaikka avioliitto solmitaan taivaassa, niin se on kuitenkin elettävä maanpäällä. Tämä sisältää paljon totuutta. Avioliittoa koetellaan samoin kuin meitä ihmisiä muutenkin koetellaan, että olemmeko kaikessa uskollisia Taivaalliselle Isälle noudattamalla evankeliumin lakeja ja opetuksia ja seuraammeko todella Kristusta. Annammeko katoavaisten asioiden muodostua esteeksi iankaikkiselle onnellemme?
Evankeliumi on onnen suunnitelma, joka laadittiin jo kauan ennen tätä kuolevaista olemassaoloamme. Sen tarkoituksena on tehdä ihmisistä onnellisia iankaikkisesti. Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi, mieheksi ja naiseksi heidät luotiin. Siis myös Jumala on mies ja nainen. Meillä kaikilla on Taivaallinen Isä ja myös taivaallinen äiti. Taivaallinen Isämme haluaa että olemme Hänen täysivaltaisia perillisiään. Hän antaa kelvollisille jälkeläisilleen saman aseman korotuksessa jossa Hän itse on. Tämän päämäärän saavuttamiseen tarvitaan iankaikkinen avioliitto ja uskollisena pysyminen loppuun saakka. Tämä päämäärä näyttää kovin kaukaiselta ja joskus voimme unohtaa sen maallisten murheidemme keskellä. Miten voimme auttaa itseämme muistamaan päämäärämme ja ponnistelemaan sen eteen? Varmasti yksi hyvin merkittävä asia on temppelityö. Avioliitossa me kasvatamme perhettä, jonka kanssa haluamme iankaikkisuudessakin olla yhdessä. Meillä on kuitenkin myös laajempi näkökulma perheeseen, kun teemme sukututkimustyötä esivanhemmistamme ja menemme temppeliin sinetöidäksemme itsemme myös tähän sukupolvien ketjuun. Kaikki esivanhempamme ovat vaikuttaneet siihen että olemme heidän jälkeläisinään täällä maanpäällä. Olemme tavallaan velkaa heille elämämme ja siksi on suuri kunnia tehdä myös heidän puolestaan sijaistoimitukset, jotta voimme joskus olla kaikki yhdessä. Uskon vakaasti, että olemme valinneet sukumme jo aikaisemmassa olemassaolossa.
Meillä saattaa tulla usein myös suuria murheen aiheita kun lapsemme kääntävät selkänsä evankeliumille ja valitsevat maailman asiat evankeliumin sijaan. Se on varmasti vanhemmille kova koettelemus. Rakastakaamme silti heitä ja eläkäämme toivossa, että he jonain päivänä palaavat takaisin Kristuksen tykö. Voimme vain kuvitella miltä Taivaallisesta Isästämme tuntui, kun 1/3 kaikista hänen henkilapsistaan meni Lusiferin puolelle ja nousivat Isäänsä vastaan kapinaan. Isä menetti heidät pysyvästi. Lusifer, jota kutsutaan myös Saatanaksi on häntä seuranneiden henkien kanssa täällä maailmassa houkuttelemassa ihmisiä pois Kristuksen luota ja yrittää saada mahdollisimman monia puolelleen. Tämä voi avartaa mieltämme siitä minkälainen tuo taivaassa syttynyt sota oli, koska se jatkuu edelleen tässä toisessa asemassa maanpäällä. Kaikki riita ja pahuus ovat lähtöisin Saatanasta. Hän sotkee ja hämmentää asioita ja saa ne näyttämään oikeutetuilta vaikka olisivat kuinka pahoja. Hän laittaa myös omia käsityksiä evankeliumiin saattamalla ihmiset selittelemään oppeja filosofialla ja retorisilla selittelyillä ja hylkäämällä ilmoituksen. Meillä jokaisella ihmisellä on maailmaan tullessa oppaana Kristuksen valkeus, joka voi ilmetä omana tuntona. Se ilmoittaa ihmisille mikä on oikein ja mikä väärin. Kun kuuntelemme sitä voimme pysyä totuuden tiellä. Kasteessa saamme lisäksi Pyhän Hengen jatkuvan kumppanuuden. Jos elämme sopusoinnussa evankeliumin periaatteiden mukaan, niin tuo kumppani antaa meille valoa ja tietoa

[Unski3]

elämäämme varten. Se todistaa meille totuudesta ja varoittaa kaikkinaisista vaaroista.. PH:n kautta saamme tietää kaikesta totuuden. Pyhä Henki on Jumaluuden kolmas persoona ja Hänen kauttaan saamme suoraa ilmoitusta Jumalalta omaa elämäämme ja tehtäväämme varten. Avioliitossa on myös tärkeää, että voimme kuulla Pyhän Hengen kuiskauksia neuvoina miten toimimme oikein puolisoamme kohtaan.
Mielestäni yksi hyvä ohje avioliitossa menestymiselle on, että miettisimme aina sitä, että onko käytöksemme samanlainen nyt, kuin seurusteluaikana, kun olimme tutustumassa tulevaan puolisoomme. Onko vuosienkin jälkeen käytöksemme sellaista, että hän olisi valmis valitsemaan juuri minut puolisokseen. Annammeko puolisollemme riittävästi huomiota ja muistammeko merkkipäivät ja annammeko miellyttäviä yllätyksiä. Viemmekö häntä riittävän usein ulos johonkin kiinnostavaan tapahtumaan. Teemmekö kodistamme viihtyisän paikan viettää perheenä yhteistä aikaa. Kun käyn läpi tätä listaa ja monia muita tärkeitä asioita, joita tulisi huomioida puolisoon ja perheeseen nähden huomaan, että minulla on paljon parannettavaa elämässäni. Kukaan ei ole täydellinen, mutta aina meidän tulee tehdä elämässämme parannusta ja herätellä tällaisilla ajatuksilla tekemään jokapäiväisestä elämästämme parempaa.
Monet kirkkomme johtajista ovat antaneet hyvän esimerkin oikeanlaisesta avioliitosta. Erityisesti minulle tulee mieleen Profeetta, jonka aikana liityimme lapsuuden perheenäni kirkkoon. Hän oli presidentti David O. Mckay. Hän oli aina hyvä vaimoaan kohtaan eikä riidellyt koskaan hänen kanssaan ja rakasti häntä suuresti. Hän eli elämänsä loppuvuodet Hotel Utahissa ja hänen huoneistoaan nimitettiin morsius sweetiksi. Niin rakastunut hän oli vielä vanhuutensa päivinäkin.

Puheeni lopuksi lainasin vielä perhejulistus maailmalle. En kuitenkaan liitä sitä tähän, koska se on kaikkien luettavissa kirkon sivuilta.